Rappukäytävässä

Ongelmani on seuraavanlainen.

Asun isossa kerrostalossa ja luokseni muutti vuosi sitten sekarotuinen uros koira (7v.)

Koira ennen asunut maalla ja sinänsä jo varmasti ollut shokki kerrostaloon totutella, hissiä pelkäsi yli kaiken. Erittäin arka koira.

Edellisessä perheessä koira ei luultavasti ole vieraita pahemmin joutunut kohtaamaan, koska koira hyvin pelokas vieraita kohtaan ja osoittaa sen haukkumisella, murinalla ja rähjäyksellä. Tuttuja ihmisiä kohtaan aivan ihana koira.

Olen käyttänyt koiraa erilaisissa koulutuksissa ja ne ovat hyvin tuottaneet tulosta kun ottaa koiran iän huomioon. Ulkona lenkkeily ja toisten koirien ohittaminen sujuvat jo varsin mallikkaasti. Koira silti välillä hyvin arvaamaton.

Käytössäni on ns. räminäpurkki. Mielestäni se toimi alussa erittäin hyvin. Räminäpurkki ei kyllä enään tehoa niin hyvin kuin alussa. Luultavasti jo tottunut siihen.

Rappukäytävässä koira ei edelleenkään ole oppinut kulkemaan nätisti. Itseäni jo pelottaa nämä rappu kohtaamiset ja koiran ulkoilutus alkaa hieman kärsiä tästä.

Hissiin päin en edes uskalla katsoa, kuljemme aina rappusia pitkin, mutta auta armias kun tulee joku naapuri vastaan niin koira aloittaa kauhean murinan ja yrittää kimppuun mennä, vielä kun on hyvin iso koira niin en yhtään ihmettele, että ihmiset pelkäävät.

Räminäpurkista ei ole rapussa mitään hyötyä. Olen myös makupaloja kokeillut ohitustilanteissa, mutta nekään eivät auttaneet.

Lieneekö koira ottanut rappukäytävän niin omaksi reviirikseen, että siellä ei kukaan muu saisi kulkea? Olisiko kellään mitään neuvoa kuinka tästä eteenpäin? Koiran ulkoilutus ei ole enää kivaa kun saa sydän kurkussa pelätä rapussa.
41064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Räminäpurkkiahan ei missään nimessä suositella vähääkään aralle koiralle ja jos koiruutesi on NOIN arka niin se ei todellakaan pidemmän päälle auta vaikka siltä ensin saattaisikin vaikuttaa. Pelottelet näin jo pelkäävää koiraa, aivan väärä tapa. Sydämellisesti kehoitan hakemaan ammattiapua joltakin muulta kuin Vilanderilta.

Äänestä

Hei! Olen kanssa taistellut saman ongelman kanssa vähän nuoremman hauvan kanssa. Tullut kanssa maaseudulta. Tuossa aiemmin kysyin asiasta ja sain paljon vastauksia, mutta vaikka itselleni ei niistä ollut apua, useimmat olin jo aiemmin käyttänyt, niin ehkä siellä on jotain mistä on apua teille. Linkki keskusteluun on: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8135468

Äänestä
  • ammattiapua. Kun näillä palstoilla vastailee kuka tahansa, jolla joskus ollut koira ja joka omasta mielestään tietää kaiken ja joka ei tunne koiraasi tarkemmin... Sitten ihmiset kokeilevat mitä vastausta sattuvat uskomaan, esim. räminäprk. EI sovi todellakaan kaikille, voi jopa pahentaa asioita. Mene ihmeessä kunnon kouluttajalle, asiat voivat parantua nopeastikin, OIKEANLAISELLA koulutuksella, oik.lainenkoulutus juuri _sinun_ kirallesi ei ole välttämättä samanlaista kuin jokun toisen.

    Äänestä

  • aina hakea oikeaa kirjoitti:

    ammattiapua. Kun näillä palstoilla vastailee kuka tahansa, jolla joskus ollut koira ja joka omasta mielestään tietää kaiken ja joka ei tunne koiraasi tarkemmin... Sitten ihmiset kokeilevat mitä vastausta sattuvat uskomaan, esim. räminäprk. EI sovi todellakaan kaikille, voi jopa pahentaa asioita. Mene ihmeessä kunnon kouluttajalle, asiat voivat parantua nopeastikin, OIKEANLAISELLA koulutuksella, oik.lainenkoulutus juuri _sinun_ kirallesi ei ole välttämättä samanlaista kuin jokun toisen.

    Osittain olet varmastikin oikeassa. Mutta useimmat ihmiset kuitenkin haluavat itse kouluttaa koiransa, ja kun on jokin ongelma, niin kysyvät täältä neuvoja. Ei ehkä välttämättä saa juuri sitä oikeaa neuvoa joka auttaa heidän koiraansa, mutta tärkeintä tässä on se että pystyy laittamaan ajatuksiaan uuteen uskoon. Siinä on tämän palstan parhain anti.

    Että oma ajattelu selkiytyy, ja KENTIES saa joltakin ajatuksen jonka sovellus toimii omalla koiralla.

    Eihän autoakaan korjaamolle tarvi viedä jos akku on tyhjä. Se vain ladataan.

    Siksi ei kannata tätäkään palstaa väheksyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


........... kirjoitti:

Ongelmani on seuraavanlainen.

Asun isossa kerrostalossa ja luokseni muutti vuosi sitten sekarotuinen uros koira (7v.)

Koira ennen asunut maalla ja sinänsä jo varmasti ollut shokki kerrostaloon totutella, hissiä pelkäsi yli kaiken. Erittäin arka koira.

Edellisessä perheessä koira ei luultavasti ole vieraita pahemmin joutunut kohtaamaan, koska koira hyvin pelokas vieraita kohtaan ja osoittaa sen haukkumisella, murinalla ja rähjäyksellä. Tuttuja ihmisiä kohtaan aivan ihana koira.

Olen käyttänyt koiraa erilaisissa koulutuksissa ja ne ovat hyvin tuottaneet tulosta kun ottaa koiran iän huomioon. Ulkona lenkkeily ja toisten koirien ohittaminen sujuvat jo varsin mallikkaasti. Koira silti välillä hyvin arvaamaton.

Käytössäni on ns. räminäpurkki. Mielestäni se toimi alussa erittäin hyvin. Räminäpurkki ei kyllä enään tehoa niin hyvin kuin alussa. Luultavasti jo tottunut siihen.

Rappukäytävässä koira ei edelleenkään ole oppinut kulkemaan nätisti. Itseäni jo pelottaa nämä rappu kohtaamiset ja koiran ulkoilutus alkaa hieman kärsiä tästä.

Hissiin päin en edes uskalla katsoa, kuljemme aina rappusia pitkin, mutta auta armias kun tulee joku naapuri vastaan niin koira aloittaa kauhean murinan ja yrittää kimppuun mennä, vielä kun on hyvin iso koira niin en yhtään ihmettele, että ihmiset pelkäävät.

Räminäpurkista ei ole rapussa mitään hyötyä. Olen myös makupaloja kokeillut ohitustilanteissa, mutta nekään eivät auttaneet.

Lieneekö koira ottanut rappukäytävän niin omaksi reviirikseen, että siellä ei kukaan muu saisi kulkea? Olisiko kellään mitään neuvoa kuinka tästä eteenpäin? Koiran ulkoilutus ei ole enää kivaa kun saa sydän kurkussa pelätä rapussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu