Rahaa!!!!

Niin, siloin kun erosin lapseni äidistä, täi hän oikeastaan erosi minusta kun lähti toisen miehen matkaan ja otti lapsen mukaan, oli hänelle tärkeintä saada mahdollisimman paljon elatusmaksuja. Jälkeenpäin hän kertoi, että silloinen mies vaati häntä "ottamaan" niin paljon kuin vain sai.

Lastenvalvojalla sitten tavattiin ja minun päämääräni oli saada mahdollisimman laajat tapaamiset mitkä oli vuorotyön puitteissa mahdollista. Hänellä oli ne elatusmaksun maksimoisimet.

Pääsimme sopuun, siitä, että pidän lastani 2 viikon välein 6 päivää joka oli silloisen vuorotyöni pitkävapaa, muista tapaamisista sopisimme keskenämme. Hän sai vaatimansa elatusmaksut sillä erotuksella, että lastenvalvoja kohtuullisti ne tapaamisten määrään.

Aikamme elettyämme, huomasin, että joulusta ja synttäreistä ei oltu sovittu kirjallisesti mitään ja yhteisymmärrys ei tulisi toimimaan ellei ole kirjallista sopimusta. Ei muuta kuin yhteys lastenvalvojaan jolle sanoin jotta voisiko sellaista lisäsopimusta tehdä jolloin joka toinen joulu ja joka toinen syntymäpäivä olisi luonani? Lastenvalvoja sanoi, että erittäin hyvä ehdotus ja lupasi pyytää exän tapaamiseen.

Lastenvalvojalle mennessäni sitten odotimme exää siellä ihan turhaan. Tehtiin sopimus ja lastenvalvoja lupasi ottaa yhteyttä exään josko tulisi allekirjoittamaan sopimuksen.

Kävi hän sitten viimein allekirjoittamaan ja muisti puhelimessa haukkua mut paskaksi "ämmäksi" Ok.

Sitten töissä tuli huonot ajat ja soitin exälle, josko voisi väliaikaisesti pienentää elatusmaksuja kun on palkkakin pienentynyt kovasti. Vastaus "Vedä oikeuteen vitun luuseri, mä en anna periksi senttiäkään."

Ei siis auttanut kuin vaihtaa asunto pienempään. Se helpotti vähäksi aikaa. Sittemmin on palkka taasen parantunut ja kykenin siirtymään päivävuoroon jotta voisin olla yhä enemmän lapseni kanssa. Nyt exällä ei ollutkaan enään mitään muutosta vastaan, olihan hän jo eronnut siitä miehestä jonka matkaan lähti ja turvautunut apuuni useammin kuin kerran.

Nyt saimme sovittua, että lapseni on luonani joka toinen viikko keskiviikosta sunnuntaihin ja ei tarvinnut edes sopimusta käydä tekemässä. Toisaalta, onhan alkuperäisessä sopimuksessa määritelmä: "muista vapaista vanhemmat sopivat keskenään"

Että näin se elämä heittelee ihmisiä.

Mutta itse kysymykseen. Voinko vaatia elatusmaksujen vähennystä koska exä on päässyt kesätöihin? =D lol


'tyyliä S24 YH-palsta'
3155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se viimeinen vaatimus oli vittuilua tänne kirjoittaville. Raha, raha, raha. Se on kaikki kaikessa

Äänestä
  • Rahasta tällä palstalla kirjoittaa enimmäkseen AITO_etäisä,
    että taidanpa yhtyä viestiisi :D LOL

    Äänestä

Lasten äiti saa elatusmaksua 2 lapsesta yht 350/kk eli 4200/v. Lapsilisiä kahdesta tulee 210/kk eli 2520/v. Yhteensä siis 6720/v.

Lasten äiti on hankkinut/saanut uusioperheen, jonka isä käy työssä tienaten brutto 24000/v (netto n. 20000) ja kaksi lasta lisää lapsilisät 302/kk yht 3630/v. Lasten äidillä ei ole tuloja.

Perheen yhteenlasketut nettotulot siis 2529/kk eli jokaista tämän uusioperheen henkeä (aikuiset lapset) kohti 421/kk. Noin kolmasosa perheen tuloista tulee siis ensimmäisen liiton lasten huoltamisesta.

Entäs kun vanhimpien lasten elatusmaksu ja lapsilisä loppuvat?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iskä vm 99 kirjoitti:

Niin, siloin kun erosin lapseni äidistä, täi hän oikeastaan erosi minusta kun lähti toisen miehen matkaan ja otti lapsen mukaan, oli hänelle tärkeintä saada mahdollisimman paljon elatusmaksuja. Jälkeenpäin hän kertoi, että silloinen mies vaati häntä "ottamaan" niin paljon kuin vain sai.

Lastenvalvojalla sitten tavattiin ja minun päämääräni oli saada mahdollisimman laajat tapaamiset mitkä oli vuorotyön puitteissa mahdollista. Hänellä oli ne elatusmaksun maksimoisimet.

Pääsimme sopuun, siitä, että pidän lastani 2 viikon välein 6 päivää joka oli silloisen vuorotyöni pitkävapaa, muista tapaamisista sopisimme keskenämme. Hän sai vaatimansa elatusmaksut sillä erotuksella, että lastenvalvoja kohtuullisti ne tapaamisten määrään.

Aikamme elettyämme, huomasin, että joulusta ja synttäreistä ei oltu sovittu kirjallisesti mitään ja yhteisymmärrys ei tulisi toimimaan ellei ole kirjallista sopimusta. Ei muuta kuin yhteys lastenvalvojaan jolle sanoin jotta voisiko sellaista lisäsopimusta tehdä jolloin joka toinen joulu ja joka toinen syntymäpäivä olisi luonani? Lastenvalvoja sanoi, että erittäin hyvä ehdotus ja lupasi pyytää exän tapaamiseen.

Lastenvalvojalle mennessäni sitten odotimme exää siellä ihan turhaan. Tehtiin sopimus ja lastenvalvoja lupasi ottaa yhteyttä exään josko tulisi allekirjoittamaan sopimuksen.

Kävi hän sitten viimein allekirjoittamaan ja muisti puhelimessa haukkua mut paskaksi "ämmäksi" Ok.

Sitten töissä tuli huonot ajat ja soitin exälle, josko voisi väliaikaisesti pienentää elatusmaksuja kun on palkkakin pienentynyt kovasti. Vastaus "Vedä oikeuteen vitun luuseri, mä en anna periksi senttiäkään."

Ei siis auttanut kuin vaihtaa asunto pienempään. Se helpotti vähäksi aikaa. Sittemmin on palkka taasen parantunut ja kykenin siirtymään päivävuoroon jotta voisin olla yhä enemmän lapseni kanssa. Nyt exällä ei ollutkaan enään mitään muutosta vastaan, olihan hän jo eronnut siitä miehestä jonka matkaan lähti ja turvautunut apuuni useammin kuin kerran.

Nyt saimme sovittua, että lapseni on luonani joka toinen viikko keskiviikosta sunnuntaihin ja ei tarvinnut edes sopimusta käydä tekemässä. Toisaalta, onhan alkuperäisessä sopimuksessa määritelmä: "muista vapaista vanhemmat sopivat keskenään"

Että näin se elämä heittelee ihmisiä.

Mutta itse kysymykseen. Voinko vaatia elatusmaksujen vähennystä koska exä on päässyt kesätöihin? =D lol


'tyyliä S24 YH-palsta'

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu