olen siellä jossain
valtamerien karikoissa
taittunut ruohon korsi
äärimmäisyyksistä mitättömyyteen
se minä olen
lämmössä sulava kupari
sorakuopan valuva hiekka
viikatteen tikkuinen varsi
sydämeni sinulle kyläsepän leiskuva ahjo
ja taas, uudestaan, kunnes henkeni uuvahtaa
valtamerien karikoissa
taittunut ruohon korsi
äärimmäisyyksistä mitättömyyteen
se minä olen
lämmössä sulava kupari
sorakuopan valuva hiekka
viikatteen tikkuinen varsi
sydämeni sinulle kyläsepän leiskuva ahjo
ja taas, uudestaan, kunnes henkeni uuvahtaa
Vastaukset 1
Vanhimmat
on mielestäni erittäin hyviä kohtia ja yleissoundi. Valuvasta hiekasta tulee mieleeni aika, joka eroosion lailla kuluttaa töyräitä.
Kuin tiimalasista hiekka...
Erityisen hienolta kalskahtaa tuo toiseksi viimeinen runonsäe: "sydämeni sinulle kyläsepän leiskuva ahjo"
Myös tuo viikatteen tikkuinen varsi kuulostaa erikoiselta, hyvältä siksikin.
Kaikesta muusta runossasi pidin, mutta sanan uuvahtaa vaihtaisin itse johonkin synonyymiin.
Runon alkusäkeissä on jotain mieleenpainuvaa ja jotain, joka täytyy lukea uudelleen ja pohtia niiden merkitystä. Neljä ensimmäistä säettä, niistä pidän erityisesti. Jäin mietimään noita äärimmäisyyksiä, mitä ne olisivat ja mitä sydämelle ahjossa tapahtuu.
Joku on kirjoittanut myös runon: "Taottu sydän"
/kerppuli