Etuovi

Tänään Etuoven asunnot jo alle 33 000 kpl.
Tarjonta supistuu edelleenkin kovaa vauhtia.
893515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

hinnat vain vaihtelevat. Loma-ajaksi monet ottavat asuntonsa myynnistä. Asuntoja tulee myyntiin ihan riittävästi myös tulevaisuudessa ostajista vain taitaa olla pulaa ;)

Äänestä

Mitäs turhaan maksaa juhannuksen ja heinäkuun ilmoituksista. Ei niitä ostajia ole liikkeellä keskikesällä. Säästetään paukut syksyyn jos silloin vaikka sattuisikin joku olemaan liikkeellä.

Äänestä
  • eikös välittäjillä ole kiinteä hinta riippumatta siitä että montako lehti ilmoitusta tai näyttöä he joutuvat tekemään... miksi siis ottaisin taloni pois myynnistä kesäksi jos olisin myymässä?

    Äänestä

Loppuviikosta voi olla alle 32 000 kohdetta.

Äänestä

yrittivät päästä rynnäköllä eroon suolakämpistään.

Myyntiyritykset olivatkin turhia, vaikka jotkut vielä sinnittelee, taitaa se Matti Vanhanenkin edelleen kaupata sitä vanhaa omakotitaloaan, eiköhän sekin tohon joukkoon kuulu, on muuten ollut siinä porukassa jo parisen vuotta ja hintapyyntökin on oikein kunnolla ropissut

> Tänään Etuoven asunnot jo alle 33 000 kpl.
> Tarjonta supistuu edelleenkin kovaa vauhtia.

Kun katsoo pienien pyyntejä, ei yhtään ole ihmeteltävää, että kauppa ei käy. Paitsi tietenkin täälä, mutta ihan eri hinnoilla
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/vankilan-laajennus-paljasti-maan-myrkyt/422266

Hu...hups, tais mennä vähän väärä linkki mut pistetään se, mikä pitikin, Wallesmannithan siinäkin asialla asianosaisina voi olla niin välittäjä kuin myyjäkin....kannattaa muuton välttää joutumista..asianosaiseksi.

http://www.oikeus.fi/14499.htm

Äänestä
  • Etuovi romahtaa, mutta oikeus.fi rinnakkaismarkkinapaikka kasvaa 500% vuosi vauhtia.

    Äänestä

  • tyfnerberg kirjoitti:

    Etuovi romahtaa, mutta oikeus.fi rinnakkaismarkkinapaikka kasvaa 500% vuosi vauhtia.

    palstan tufnubylleröä koska sieltä ei mitään halvalla saa...

    Äänestä

  • tyfnerberg kirjoitti:

    Etuovi romahtaa, mutta oikeus.fi rinnakkaismarkkinapaikka kasvaa 500% vuosi vauhtia.

    Eli jos tänä vuonna tuolla oli keskimäärin 1 kohde myynnissä, ensi vuonna jo 5, 2011: 25, 2012: 125, jne...

    Hei, muutaman vuoden kuluttua voi tällä tahdilla jo tuntea jonkun, joka on harkinnut ostavansa kämpän tuolta!

    Äänestä

Tarjonta supistuu edelleen kiihtyvää vauhtia.
Ensi kuussa 30 000 rikki.

Pula ostettavista asunnoista pahenee...

Äänestä

"Hakuehdoilla löytyy 30888 asuntoa"

Äänestä
  • Hakuehdoilla löytyy 30633 asuntoa.

    85 asuntoa päivässä.

    Elokuun lopussa 27 XXX asuntoa.

    Ei taida tyfnyille jäädä mitään muuta kuin toisille kelpaamattomat ylihintaiset.

    Äänestä

  • vauhtia kirjoitti:

    Hakuehdoilla löytyy 30633 asuntoa.

    85 asuntoa päivässä.

    Elokuun lopussa 27 XXX asuntoa.

    Ei taida tyfnyille jäädä mitään muuta kuin toisille kelpaamattomat ylihintaiset.

    Alkaa pikku hiljaa ilmiö kiinnostamaan.

    "Hakuehdoilla löytyy 30491 asuntoa"

    Etuoven tarjonta on supistunut ja supistumassa voimakkaasti.
    Mistä tämä johtuu?

    Äänestä

  • Insinööri 1 kirjoitti:

    Alkaa pikku hiljaa ilmiö kiinnostamaan.

    "Hakuehdoilla löytyy 30491 asuntoa"

    Etuoven tarjonta on supistunut ja supistumassa voimakkaasti.
    Mistä tämä johtuu?

    Olisko vaan siitä, että uudistuotanto on seis toistaiseksi. Sitten halukkaita asunnonvaihtajia on aika laihasti liikkellä. Vain avioerotapauksia ja eläkeläismummojen kämppiä. Asuntolainamäärä on -30% normaalista kesä-heinäkuussa Hesarin mukaan tänään.

    Äänestä

  • Insinööri 1 kirjoitti:

    Alkaa pikku hiljaa ilmiö kiinnostamaan.

    "Hakuehdoilla löytyy 30491 asuntoa"

    Etuoven tarjonta on supistunut ja supistumassa voimakkaasti.
    Mistä tämä johtuu?

    Myyjät eivät myy koska eivät saa edes omia rahojaan pois. Asunnonvaihtajallehan tämä ei oikeastaan olisi suurikaan ongelma, mutta on siinä paljon psykologiaa kun myyntihinta on huonompi kuin mitä itse on maksettu.

    Alueellisesti tilanne saattaa olla jopa päinvastoin, erityisesti Helsinki tuntuu ainakin kovasti pyrkivän täysin vastavirtaan.

    Tai sitten kyse on vain siitä että kesälomien aikana ei tuhlata mainontaan kun yleisöä on vähemmän. Sekä ostajat että myyjät haluaa huilia kun kesäilmoja on.

    Äänestä

  • Insinööri 1 kirjoitti:

    Alkaa pikku hiljaa ilmiö kiinnostamaan.

    "Hakuehdoilla löytyy 30491 asuntoa"

    Etuoven tarjonta on supistunut ja supistumassa voimakkaasti.
    Mistä tämä johtuu?

    > Alkaa pikku hiljaa ilmiö kiinnostamaan.
    > "Hakuehdoilla löytyy 30491 asuntoa"
    > Etuoven tarjonta on supistunut ja supistumassa
    > voimakkaasti. Mistä tämä johtuu?

    1. Supistuminen? =asuntokauppa on seis. Sopulit = PA

    2. Nyt, kun sinuakin "alkaa kiinnostamaan", niin mietippä yhtä asiaa.
    Kun asuntokauppa on SEIS ja vain ylivelkaantuneiden kämppiä vaihdetaan
    "asuntokaupan" nimikkeellä pienempiin, niin miten saat tässä
    "markkinatalouden" mekanismin tilanteessa hinnat nousuun, kuten
    oikeisto-yle ja oikeistohallituksen käsikassara, tilastokeskus väittää?

    Äänestä

  • Insinööri 1 kirjoitti:

    Alkaa pikku hiljaa ilmiö kiinnostamaan.

    "Hakuehdoilla löytyy 30491 asuntoa"

    Etuoven tarjonta on supistunut ja supistumassa voimakkaasti.
    Mistä tämä johtuu?

    Hakuehdoilla löytyy 30191 asuntoa.

    Tasan 300 asuntoa kolmessa päivässä pois tarjonnasta.
    Torstaina on 30 000 ehkä puhki.

    Äänestä

  • lukemat kirjoitti:

    Hakuehdoilla löytyy 30191 asuntoa.

    Tasan 300 asuntoa kolmessa päivässä pois tarjonnasta.
    Torstaina on 30 000 ehkä puhki.

    Hakuehdoilla löytyy 29954 asuntoa.

    Semmoinen 40 asuntoa päivässä vähenee.

    Äänestä

  • Etuovella: kirjoitti:

    Hakuehdoilla löytyy 29954 asuntoa.

    Semmoinen 40 asuntoa päivässä vähenee.

    Hakuehdoilla löytyy 29828 asuntoa.

    126 asuntoa vähemmän kuin eilen.

    Äänestä

  • vauhdilla kirjoitti:

    Hakuehdoilla löytyy 29828 asuntoa.

    126 asuntoa vähemmän kuin eilen.

    hauskaa spekulointia!

    Äänestä

  • vauhdilla kirjoitti:

    Hakuehdoilla löytyy 29828 asuntoa.

    126 asuntoa vähemmän kuin eilen.

    "Hakuehdoilla löytyy 29766 asuntoa"

    Päivässä väheni 62 asuntoa.

    Äänestä

  • lukema kirjoitti:

    "Hakuehdoilla löytyy 29766 asuntoa"

    Päivässä väheni 62 asuntoa.

    "Hakuehdoilla löytyy 29667 asuntoa"

    Äänestä

  • tänään kirjoitti:

    "Hakuehdoilla löytyy 29667 asuntoa"

    Kova on vauhti.

    "Hakuehdoilla löytyy 29445 asuntoa"

    Äänestä

  • 222:lla päivässä kirjoitti:

    Kova on vauhti.

    "Hakuehdoilla löytyy 29445 asuntoa"

    Hakuehdoilla löytyy 29251 asuntoa

    -194 asuntoa.
    Vähenemistahti on vähän hiipunut, mutta jatkuu...

    Äänestä

  • lukemat: kirjoitti:

    Hakuehdoilla löytyy 29251 asuntoa

    -194 asuntoa.
    Vähenemistahti on vähän hiipunut, mutta jatkuu...

    "Hakuehdoilla löytyy 28933 asuntoa"
    Kuusi päivää ja 318 asuntoa vähemmän.
    Vähenee edelleen noin 50 asunnon päivävauhtia.

    Vajaa kolme viikkoa ja ollaan alle 28 000 lukemassa.

    Äänestä

  • etuovi rommaa kirjoitti:

    "Hakuehdoilla löytyy 28933 asuntoa"
    Kuusi päivää ja 318 asuntoa vähemmän.
    Vähenee edelleen noin 50 asunnon päivävauhtia.

    Vajaa kolme viikkoa ja ollaan alle 28 000 lukemassa.

    tässä radanvarsikaupungissa oli noin 100 kpl myytäviä kaksioita listattuna vuodenvaihteessa 07-08, siis etuoven kautta. Tällä hetkellä näyttäisi olevan 19 kpl ja parin kaksion viikkovauhtia tuo lukema tippuu... kuinkahan alas se vielä vajoaa!

    "Hakuehdoilla löytyy 28647 asuntoa"

    Muta ei nyt enää niin kovaa vauhtia.

    Äänestä

  • Rasputin kirjoitti:

    tässä radanvarsikaupungissa oli noin 100 kpl myytäviä kaksioita listattuna vuodenvaihteessa 07-08, siis etuoven kautta. Tällä hetkellä näyttäisi olevan 19 kpl ja parin kaksion viikkovauhtia tuo lukema tippuu... kuinkahan alas se vielä vajoaa!

    viimeisin kellotus 10 kpl myytäviä kaksioita, tsekattu etuovesta muutama minuutti sitten. Tarjonta supistunut 90%, nyt on vain pohjimmaista kuraa jäljellä!

    Äänestä

  • Haans. kirjoitti:

    > Alkaa pikku hiljaa ilmiö kiinnostamaan.
    > "Hakuehdoilla löytyy 30491 asuntoa"
    > Etuoven tarjonta on supistunut ja supistumassa
    > voimakkaasti. Mistä tämä johtuu?

    1. Supistuminen? =asuntokauppa on seis. Sopulit = PA

    2. Nyt, kun sinuakin "alkaa kiinnostamaan", niin mietippä yhtä asiaa.
    Kun asuntokauppa on SEIS ja vain ylivelkaantuneiden kämppiä vaihdetaan
    "asuntokaupan" nimikkeellä pienempiin, niin miten saat tässä
    "markkinatalouden" mekanismin tilanteessa hinnat nousuun, kuten
    oikeisto-yle ja oikeistohallituksen käsikassara, tilastokeskus väittää?

    Voihansvoihansvoihans! Elikkäs suuret rommigurut!! Ei nouse ei ei ei ei ei ne voi nousta tää on joku tilastollinen harha ja tilastokeskusten ja välittäjien salaliitto!! Todellisuudessa -70% on jo laskenut hinnat ja putoo vaan ;))

    Äänestä

Vuosi sitten kun myytävien määrä nousu päivä päivältä, niin se oli idioottivarma romahduksen merkki.

Joten nyt kun myytävien määrä vähenee, niin se on idioottivarma hintojen nousun syy.

Näin ainakin jos uskomme tuhnujen teoriaa.

Itse olen ollu myytävien määrän nousun aikana sitä mieltä että hinnat ei laske, ennen kuin myytäväien määrä kääntyy laskuun, sillä volyymi joustaa ennen hintaa.

Moniko tunu on nyt kanssani samaa mieltä?

Äänestä
  • Elikkäs juur tuo on todennäköinen hinnan määrite! Eli kysynnän ja tarjonnan laki. Normaalisti asuntojen tarve määritellään meillä hyvinkin järkevin perustein elikkäs perhe koon kasvu. Asunnnon vaihtaminenhan ei sinänsä ole suuri riski ja pienemmän myynti on helpompaa kuin suuren perhe-asunnon. Kysyntä ei sinänsä ole juurikaan romahtanut ja isojen sekä pienten asuntojen välirahan suuruus on kaventunut samoin laina korot on tällähetkellä hyvällä mallilla, joka edes auttaa asunnonvaihtoa. Tällä hetkellä eletään mielenkiintoisia aikoja siinä näkökulmassa jos ja mikäli taloustilanne paranee/vahvistuu on uudistuotannon tarjonta käytännössä 0 asuntoa ja uudehkojen asuntojen arvot tulee nousemaan voimakkaasti koska uudistuotannon hinta tullaan indikoimaan valmistumisajan mukaiseksi. Jos rakentaminen aloitetaan 2010 alussa niin hinnat tullaan määrittelemään 2011 tasolle tai nuo määrittävät vuoden 2011 hinnat. Tällä hetkellä tarjonta on vähentynyt huomattavasti kysyntään nähden ja se pitää hinnat tällätasolla. Mikäli asuntoja olisi tarjolla 90-luvun laman tyyliin siten että pankijohtajan veljet ja ystävät pystyisivät kuorimaan kermat päältä olisi tilanne aivan eri. Kun ei ole pakko myydä asuntoa niin miksi sitä pitäisi myydä edes tämmöisenä aika?

    Äänestä

  • Yksikään tunu ei ole kanssasi samaa mieltä, koska mikä tahansa muutos on varma romahduksen merkki. Siis tyyliin:

    Kun Q1 julkistetaan, hinnat rommaa
    Kun Q2 julkistetaan, hinnat rommaa
    Kun Q3 julkistetaan, hinnat rommaa
    Kun Q4 julkistetaan, hinnat rommaa
    Kun Q5 julkistetaan, hinnat rommaa
    Kun korot nousee, hinnat rommaa
    Kun korot laskee, hinnat rommaa
    Kun vuosi vaihtuu, hinnat rommaa
    Kun myytävien määrä lisääntyy, hinnat rommaa
    Kun myytövien määrä vähenee, hinnat rommaa
    Kun vuokrat nousee, hinnat rommaa (koska varakkailla vuokralaisilla ei enää jää rahaa, jolla ostella omistusasuntoja)

    Äänestä

  • romahduksen merkki kirjoitti:

    Yksikään tunu ei ole kanssasi samaa mieltä, koska mikä tahansa muutos on varma romahduksen merkki. Siis tyyliin:

    niin asuntojen hinnatkin nousee....

    Olisko ounastelemani asuntopula iskemässä pikkuhiljaa.

    Tietysti rommarien mielestä tämäkin tietysti romahduttaa asuntojen hinnat. Vielä kun vuokratkin rommaisivat ....

    Äänestä

  • Dutsoni kirjoitti:

    Olisko ounastelemani asuntopula iskemässä pikkuhiljaa.

    Tietysti rommarien mielestä tämäkin tietysti romahduttaa asuntojen hinnat. Vielä kun vuokratkin rommaisivat ....

    Myytiin oma, uusi kiikarissa, mutta ei löydy edes tarjoamalla enemmän, aina joku kilpahuutaja vie naaman edestä. Tajontaa on todella huonosti tällä hetkellä. Myynnissä vain huonoa, hyvät näyttävät menevän suunnilleen ilman, että edes näytölle ehtii. Heti kun kiinnostava kohde ilmaantuu, soitto välittäjälle ja vastaus ostotarjous hyväksytty. Ei prkkklll.... tahtoo lisää valinnanvaraa, ostajan markkinat? in your dreams... kuka tälläistä pa*kaa suoltaa??

    Äänestä

  • OUNASTELIJA kirjoitti:

    Sama havainto. Hyvästä kämpästä pitäisi tarjota pyyntihinta ja vielä nopeasti.

    Äänestä

  • nyt kaupoille kun me käsketään olemme muuleja uskokaa meitä ja meidän seurakuntaa. kirkkoherra siunaa teitä meillä on kolehti maksakaa meidän seurakuntaan siis muulit päät märkänä.

    Äänestä

Etuoven määrät kovaan laskuun.
Muutama viikko oli pudostus vähäisempää.
Nyt mennään vauhdilla.
Hakuehdoilla löytyy 27740 asuntoa

Äänestä
  • monella ensi vuonna. Patoutunut tarjonta râjähtää markkinoille ja räjayttää samalla hinnat.

    Äänestä

  • ansiosidonnaisella kirjoitti:

    monella ensi vuonna. Patoutunut tarjonta râjähtää markkinoille ja räjayttää samalla hinnat.

    Pääasiassahan nämä (kai?) ovat provoilua ja suunsoittoa nämä "ansiosidonnaiset loppuu, hinnat rommaa". Mutta on kyllä tullut mieleen, että joku varmaan aivan oikeasti odottaa jotain maailmanloppua joka yhtäkkiä romahduttaisi hinnat ja juuri hän pääsisi ikään kuin "jonon ohi" ja ilmaiseksi ostamaan asunnon? Täytyy sanoa että melkein sääliksi käy jos tosiaankin asunnon hankkimisen ja oman- ja kukaties perheensä elämänlaadun on laskenut sen varaan...

    Äänestä

  • että' kirjoitti:

    millä ihmeellä niitä sen jälkeen maksellaan, kun ansiosidonnainen on loppu??? Lyhennysvapaat loppuu samohin aikoihin. En ole laskenut mitään tuon varaan, en edes suunnittele asunnon ostoa. Rahoille etsin sijoituskohteita laajasti. Työttömyyden huipun on ennustettu olevan vuonna 2011, joten kyllä työttömyys mitä todennäköisimmin tulee vaikuttamaan asuntojen hintatasoon ennen pitkää ja jo piankin, halusimme sitä tai emme.

    Äänestä

pari vuotta takaperin oli myös tuo sama !
ja
viime vuonna tähän aikaan kai yli 45 000.

nyt on tullut etuoveen satoja uusia välittäjiä
ja
useita asuntoja myydään 2 välittäjän voiminkin,

kaverikin osti uuden asunnon, oli jo sittenkin myyty jo edellisellä viikolla toiselle.

Äänestä

  • Outo juttu kirjoitti:

    Jos kuplaa ei kerran ole ;) Lue arvopaperin uutisista.

    http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/article334368.ece?s=r&wtm=_-06102009

    Eivätkö halua liikevaihtoa, tötä ja rahaa??? Joku tässä jutussa nyt mättää ja pahasti! Vaikea ymmärtää miksi rakennuttajat eivät käynnistäisi uusia kohteita, jos jonkinlainen ansion mahdollisuus vain on. Taitavat tietää mitä tuleman pitää ja pysyvät viisaasti siitä sivussa... Nämä jutut menee joka kerta samalla tavalla.Tapahtumat ovat yllätys vain ensiasunnonostajille.

    Äänestä

  • Jos kysyntää on??? kirjoitti:

    Kollektiivinen, koko teollisuuden alaa koskeva varastojen tyhjentäminen (tässä tapauksessa uusien asuntojen) on aivan normaali strateginen työkalu jolla hintatasoa pidetään yllä ja pidemmällä tähtäimellä nostetaan. Ei siinä sen kummemmasta ole kyse. Voit verrata esimerkiksi paperiteollisuuteen jossa kannattavia tehtaita on suljettu jo vuosikausia, syynä on tuotantokapasiteetin rajoittaminen (paperiteollisuudessa globaalisti) ja sitä kautta hintojen pitäminen noususuuntaisena

    Äänestä

"Hakuehdoilla löytyy 27599 asuntoa"

Myyntiajat pääkaupunkiseudulla kaikkien aikojen lyhyimmät.
Nyt ei kannata halvalla myydä!

Äänestä
  • aina vaan lisää:
    "Hakuehdoilla löytyy 27442 asuntoa"

    Kaikki menee ja vielä hyvällä hinnalla.
    Nyt kannattaa myydä.
    Siis ne keillä on asunto.

    Äänestä

  • Vuokraton kirjoitti:

    aina vaan lisää:
    "Hakuehdoilla löytyy 27442 asuntoa"

    Kaikki menee ja vielä hyvällä hinnalla.
    Nyt kannattaa myydä.
    Siis ne keillä on asunto.

    Hakuehdoilla löytyy 27176 asuntoa

    Aina vaan vähenee.
    Ei taida tyffeille yhtikäs mitään jäädä?

    Äänestä

  • Kylmää kyytiä kirjoitti:

    Hakuehdoilla löytyy 27176 asuntoa

    Aina vaan vähenee.
    Ei taida tyffeille yhtikäs mitään jäädä?

    Eihän markkinapuntarin mukaan ole kuin alle 20000 asuntoa jäljellä?

    Äänestä

Huomenna on vielä vähemmän.

"Hakuehdoilla löytyy 26996 asuntoa"

Äänestä
  • "Hakuehdoilla löytyy 26895 asuntoa"

    Reipas sata päivässä.

    Äänestä

  • laskettelee kirjoitti:

    "Hakuehdoilla löytyy 26895 asuntoa"

    Reipas sata päivässä.

    myytävät:
    "Hakuehdoilla löytyy 26824 asuntoa"

    Tarjonnan vähetessä hinnat nousee.

    Äänestä

  • Määrälaskija kirjoitti:

    myytävät:
    "Hakuehdoilla löytyy 26824 asuntoa"

    Tarjonnan vähetessä hinnat nousee.

    entistä kovemmalla vauhdilla...
    Alkaa ihmetyttämään, mistähän tämä johtuu?

    "Hakuehdoilla löytyy 26783 asuntoa"

    Äänestä

  • määrälaskija kirjoitti:

    entistä kovemmalla vauhdilla...
    Alkaa ihmetyttämään, mistähän tämä johtuu?

    "Hakuehdoilla löytyy 26783 asuntoa"

    "Hakuehdoilla löytyy 26613 asuntoa "

    Jo vain romisoo

    Äänestä

  • Määräalskija kirjoitti:

    "Hakuehdoilla löytyy 26613 asuntoa "

    Jo vain romisoo

    Muutamassa tunnissa monta kauppaa:

    "Hakuehdoilla löytyy 26597 asuntoa"

    Äänestä

  • Määrälaskija kirjoitti:

    Muutamassa tunnissa monta kauppaa:

    "Hakuehdoilla löytyy 26597 asuntoa"

    "Hakuehdoilla löytyy 26468 asuntoa"

    Äänestä

  • menneet on? kirjoitti:

    "Hakuehdoilla löytyy 26468 asuntoa"

    "Hakuehdoilla löytyy 26282 asuntoa"

    Äänestä

  • alle 26 000 ? kirjoitti:

    "Hakuehdoilla löytyy 26282 asuntoa"

    kauanko voi tarjonnan määrä laskea? missä pohja? oman toiveen mukaan ensi keväänä piristyisi ja löytyisi ihan oikeasti asuntoa etsivälle hieman tarjontaakin ettei tarvitse kahdesta pahasta valita. mitään faktaa ei ole tueksi, omalta fiilispohjalta mennään. jos jollain on jotain ajatuksia asian tiimoilta niin kirjoitelkaapa ihmeessä. tuhnumollausviestejä saa toki viljellä vielä lisää, niistä kun ei ilo näytä ikinä loppuvan.

    Äänestä

  • alle 26 000 ? kirjoitti:

    "Hakuehdoilla löytyy 26282 asuntoa"

    "Hakuehdoilla löytyy 25893 asuntoa"

    Muut näyttää vähenevän, mutta ennakkomarkkinoinnissa on jonkinäköistä virkistymistä.

    Äänestä

  • lopu? kirjoitti:

    "Hakuehdoilla löytyy 25893 asuntoa"

    Muut näyttää vähenevän, mutta ennakkomarkkinoinnissa on jonkinäköistä virkistymistä.

    "Hakuehdoilla löytyy 25761 asuntoa"

    ollaan selvästi alle 25000 kappaleessa.

    Äänestä

  • välissä kirjoitti:

    "Hakuehdoilla löytyy 25761 asuntoa"

    ollaan selvästi alle 25000 kappaleessa.

    Hakuehdoilla löytyy 25428 asuntoa

    Äänestä

  • upup kirjoitti:

    Hakuehdoilla löytyy 25428 asuntoa

    vähenemään kovaa kyytiä:

    "Hakuehdoilla löytyy 25327 asuntoa"

    Äänestä

  • lähtivät taas kirjoitti:

    vähenemään kovaa kyytiä:

    "Hakuehdoilla löytyy 25327 asuntoa"

    "Hakuehdoilla löytyy 25142 asuntoa"

    Onko tällä viikolla alle 25 000?

    Äänestä

Voi voi, tuhnut jää taas ilman :(

"Romahdus" oli ja meni ja tuhnut maksa vieläkin vuokraa :(

Nyt valmistaudun nauttimaan ensi vuonna alkavasta talouden kasvusta ja kirjottelen tuhnulle korotetun vuokralaskun :(

Äänestä
  • ukko juoksi venäjälle ,minä kun en maksa mitään tuu koittaa rääpäle,kerran kun tuut mun ovelle latasen kysymättä lätsärin ja se lätsähtää kunnolla lihasmassaa on 152kg tervetuloa.muulit lakoon.

    Äänestä

muulit ovat sankoin joukoin nyt vaeltamassa tufnut neuvoi että nyt pankkii ostamaan se näyttääkin menevän perille. ostakaa nyt vaan kun niitä vielä on.

Äänestä

nyt kaupoille ennen kun muut ehtii ja hyvät lainat että voi ostaa muutakin nyt muulit kaikki peliin mitä lainalla saa. kiitos.tuhnut kittää muuleja kun vain nyt ostatte ja helevetin paljon.

Äänestä
  • Mitäs tuo etuovi.com välittäjille maksaa? Onko kuukausi hinta vai jokaiselta kohteelta erillinen hinta?

    Jos on niin kallista että välittäjät jättää palvelun?

    Äänestä

  • JRRRRRRRRRRR kirjoitti:

    Mitäs tuo etuovi.com välittäjille maksaa? Onko kuukausi hinta vai jokaiselta kohteelta erillinen hinta?

    Jos on niin kallista että välittäjät jättää palvelun?

    Keväällä,mutta sitähän ei välittäjä kerro.
    Ja ylivelkaantunut suuttuu.
    Vastaukset saattaa jo ennalta arvata.

    Äänestä

Nyt jo alle 25000 kpl.

"Hakuehdoilla löytyy 24992 asuntoa"

Äänestä
  • Itse ainakin rajaan hakuehdot niin, kun meillä ei kompromisseja tässä vaiheessa enää tarvitse tehdä, että ei niitä tuloksia tule lähellekään tuota määrää.

    Äänestä

  • Ihmiset vetävät myynnissä turhaan olleita asuntojaan pois. Katastrofi monella välittäjällä ja velkaisen asunnon omistajalla edessä. Saa nähdä kuinka pitkälle tässä mennään.

    Äänestä

  • Ei hyvältä näytä kirjoitti:

    Ihmiset vetävät myynnissä turhaan olleita asuntojaan pois. Katastrofi monella välittäjällä ja velkaisen asunnon omistajalla edessä. Saa nähdä kuinka pitkälle tässä mennään.

    omistajan asuskella.
    Korot ovat aivan olemattomat ja asuntolainat lyhenee vauhdilla.
    Varallisuusero täyttä vuokraa maksaviin kasvaa kovempaa vauhtia kuin milloinkaan.
    Miksi siis myydä asuntoaan muuten kuin suurempaan vaihtaakseen?

    Äänestä

  • asunnon kirjoitti:

    että vaihtaa pienempään? Ei kaikki isompaan ole vaihtamassa.

    Äänestä

  • Päivässä -145.

    "Hakuehdoilla löytyy 24847 asuntoa"

    Äänestä

  • Vähättelijä kirjoitti:

    Päivässä -145.

    "Hakuehdoilla löytyy 24847 asuntoa"

    "Hakuehdoilla löytyy 24609 asuntoa"

    Tosin taitaa Joulukin jo vaikuttaa.
    Toisaalta kohta alkaa kysyntä vilkastumaan.
    Mahtaa olle keväällä tarjontaa todella vähän?

    Äänestä

  • Mikäs sen mukavampaa kirjoitti:

    "Hakuehdoilla löytyy 24609 asuntoa"

    Tosin taitaa Joulukin jo vaikuttaa.
    Toisaalta kohta alkaa kysyntä vilkastumaan.
    Mahtaa olle keväällä tarjontaa todella vähän?

    Milloinkaan aiemmin:
    "Hakuehdoilla löytyy 24479 asuntoa"

    Äänestä

  • niin ettei kirjoitti:

    Milloinkaan aiemmin:
    "Hakuehdoilla löytyy 24479 asuntoa"

    vielä alle 24000?

    "Hakuehdoilla löytyy 24426 asuntoa"

    Epäilen sitä, kun varmaan kauppaa ei välipäivinä käydä.
    Mutta uuden vuoden jäleen on vauhti päällä.

    Äänestä

  • tänä vuonna kirjoitti:

    vielä alle 24000?

    "Hakuehdoilla löytyy 24426 asuntoa"

    Epäilen sitä, kun varmaan kauppaa ei välipäivinä käydä.
    Mutta uuden vuoden jäleen on vauhti päällä.

    ne aina vaan:

    "Hakuehdoilla löytyy 24356 asuntoa"

    Vuodenvaihteen jälkeen vasta väheneekin, kun kauppa alkaa todenteolla käymään?

    Äänestä

  • Laskenstelija kirjoitti:

    ne aina vaan:

    "Hakuehdoilla löytyy 24356 asuntoa"

    Vuodenvaihteen jälkeen vasta väheneekin, kun kauppa alkaa todenteolla käymään?

    Siinä sitä on tuhnulle pähkinää purtavaksi. Minkähänlainen efekti sillä on hintoihin kun kauppamääristä on kadonnut 30% ja myytävistä kohteista 60%? Kilpailu hyvistä asunnoista taitaa olla jo melkoisen kovaa.

    Äänestä

  • Laskenstelija kirjoitti:

    ne aina vaan:

    "Hakuehdoilla löytyy 24356 asuntoa"

    Vuodenvaihteen jälkeen vasta väheneekin, kun kauppa alkaa todenteolla käymään?

    asunnot:

    "Hakuehdoilla löytyy 24263 asuntoa"

    Äänestä

  • Dreeverin isäntä kirjoitti:

    asunnot:

    "Hakuehdoilla löytyy 24263 asuntoa"

    Ei siellä enää ole mitään ostamisen arvoista. Kohta vuosi rampattu näytöillä ja aina on hometta, putkiremppaa, etäisyyttä tai jotain ihmeellistä myytävässä korsunrähjässä. 150000 on kipuraja espoo kirkkonummi-akselilla ja kolmio hakusessa. Tulot 4100 netto kuussa. Nyt menee 660 vuokraan. Ei perkele!

    Äänestä

  • tänä vuonna kirjoitti:

    vielä alle 24000?

    "Hakuehdoilla löytyy 24426 asuntoa"

    Epäilen sitä, kun varmaan kauppaa ei välipäivinä käydä.
    Mutta uuden vuoden jäleen on vauhti päällä.

    "Hakuehdoilla löytyy 23928 asuntoa"

    Kova on vähenemisvauhti tällä hetkellä...

    Äänestä

Hakuehdoilla löytyy 23016 asuntoa

Äänestä
  • Hakuehdoilla löytyy 23867 asuntoa

    Äänestä

  • Mikkhiiri kirjoitti:

    Hakuehdoilla löytyy 23867 asuntoa

    "Hakuehdoilla löytyy 23777 asuntoa"

    Äänestä

  • Voi piru! Eivätkö ne asunnot loppuneetkaan kesken vaikka niin peloteltiin?

    No, onneksi tulevat veronkevennykset, polttoaineiden halpeneminen ja asuntojen hintojen tahdissa pysyvät 17%:n vuotuiset palkankorotukset pitävät suomalaisten ostovoimaa yllä, että ensikaksiota varten riittää vaivainen 25 vuoden laina.

    Äänestä

  • Dildis kirjoitti:

    Voi piru! Eivätkö ne asunnot loppuneetkaan kesken vaikka niin peloteltiin?

    Uudistuotanto on taas käynnissä. Puolen vuoden päästä alkaa olla aika paljon uutta luovutuskuntoista asuntoa, joten vanhaa alkaa tulla kaupan kesälomien jälkeen kiihtyvällä tahdilla.

    Tuhnun mielestä se tarkoittaa luonnollisesti vääjäämätöntä hintojen romahdusta, mutta minäpä tiedän että se tarkoittaa asuntomarkkinoiden elpymistä ja jopa pientä kuumenemista.

    Äänestä

  • Dildis kirjoitti:

    Voi piru! Eivätkö ne asunnot loppuneetkaan kesken vaikka niin peloteltiin?

    No, onneksi tulevat veronkevennykset, polttoaineiden halpeneminen ja asuntojen hintojen tahdissa pysyvät 17%:n vuotuiset palkankorotukset pitävät suomalaisten ostovoimaa yllä, että ensikaksiota varten riittää vaivainen 25 vuoden laina.

    Hakuehdoilla löytyy 31225 asuntoa

    Äänestä

ahneet rosvovälittäjät 4-tielle vaan,ovat ainakin 30v mellastaneet ihmisten varoilla.
ollaan lopun edellä kauheisiin summiin nousseiden asuntojen kanssa. ollu helvetillistä kusetusta,jonka
pääarkkitehtiä ovat olleet pankit ja välittäjät yhdessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

romahtaa! kirjoitti:

Tänään Etuoven asunnot jo alle 33 000 kpl.
Tarjonta supistuu edelleenkin kovaa vauhtia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu