Tässä aloitteleville kuvaajille muutama vinkki:
- monen tuhannen (eikä tuhannenkaan) euron arvoinen kalusto ei tee kuvistasi yhtään parempia, hienompia, tarkempia, nerokkaampia tai mitään mutakaan kuin paremman hintaluokan pokkari. Varsinkin jos kameran jatkeena on henkilö, jolla ei ole mitään tietoa valokuvauksen perusteista, ajan ja aukon merkityksestä, terävyysalueesta, salaman käytöstä, sommittelusta tai mistään muustakaan
- pientä kameraa on paljon mukavampi kantaa mukanaan kaikkialla kuin 10 kilon painoista laukkua, josta kuitenkin käytät vain ehkä kilon verran tavaraa
- hyvä valokuva tehdään yli 90%.sti kuvattaessa, jälkikäteen kikkailu on kikkailua, millä ei ole mitään tekemistä valokuvauksen kanssa
- ei kannata hirveästi pohtia, miltä tuo otos näyttää isona kuvana, koska siitä ei koskaan tehdä isoa kuvaa
- valokuvistasi lähes 100% on täyttä roskaa, jota ei välttämättä olisi kannattanut ottaa ollenkaan
- jos kuvittelet, että kuvasi on jotenkin "julkaistu", kun olet laittanut sen nettiin ilmaiseen kuvakirjastoon, niin erehdyt. Ei se kuva siellä ketään kiinnosta. Onpahan vain sinulle itsellesi myöhemmin painolastina, jos kuvassa oli jotain henkilökohtaista
Olen nähnyt kotonanikin tosi hienoja maisemakuvia, jotka on tehty kikkailemalla. Systeemi toimii niin, että otetaan kolme kuvaa jalustalta samasta kohteesta ja nämä kuvat yhdistetään jollakin ohjelmalla. Tuloksena on uskomattoman värikylläinen ja sävyiltään rikas lopputuotos. Mutta eihän se mikään valokuva ole.
Saa olla vapaasti eri mieltä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen tyrkyttänyt ihmisille yhden lasin (super-zoomi) ja rungon pakettia, joka on reissu/loma ym. kuvauksissa verraton. Laatu riittää ja kalusto kulkee toisessa kädessä rannehihnalla. On aivan eri asia roundata, jalustaa, tarvikelaukkua vaihtolaseineen ym. tykötarviketta, en ainakaan Kreikan lomillani ole edes saksalaisilla sellaista varustearsenaalia nähnyt.
Vakava luonto/lintu/suurepetokuvaus on asia erikseen, mutta tuskin siitä kiinnostuneet kyselevät tällä osastolla tyhmiä.
Periaatteessa olen lähes samaa mieltä, mutta nuo zoomit ilman ja superin kanssa voi unohtaa. Laatu on niin huono harrastajalle sopivassa hintaluokassa. Käytännössä hyvällä kiinteällä normaalilla tulee toimeen. Sen lisäksi kannan yleensä taskussa tai repussa mukana lyhyttä teleä. Tuolla parilla saa onnistumaan varmaan 85% ideoista.
Prosentti on suurin piirtein sama, kuin se olisi superzoomilla, koska on paljon sellaisia hämärän rajamailla olevia juttuja, jotka tuollaisella superilla voi unohtaa. Valovoimaa kaipaa aina lisää, joten satsaisin ennen kaikkea tuohon normaaliin.
Aikoinaan (FD) oli vielä joskus laajakulmakin, jonka otin mukaan sellaisina päivinä, jolloin tiesin tulevan vastaan paljon tiukkoja arkkitehtuuri rajauksia. Nyt ei kalustossa oikein ole sopivaa laajakulmaa.
Siis mihin tarvitset lisää valovoimaa. Jos sitä on kohtuuden rajoissa jo noissa pokkareissakin tai halvemmissa irto-optiikoissa, niin miksi maksaa itsensä kipeäksi yhdestä EV:sta. Jos kun esim. sinun tapauksessasi näemmä kuvataan arkkitehtuuria, niin valovoimalla ei ole mitään merkitystä. Sen sijaan voisi olettaa tarvittavan hyvää piirtokykyä ja vähäisiä vääristymiä.
Valovoimaa tarvitsee, jos kuvaa jotain nopeasti liikkuvaa. Olipa se luonnossa tai kilparadalla. Mutta ei se valovoimakaan tee autuaaksi, jos kaikki muu valokuvaukseen liittyvä on retuperällä.
Valovoimaa tarvitaan sekä syvyysterävyyden hallintaan, hämärään että tarkennukseen. Valovoiman lisäksi yleensä paranee myös objektiivin mekaaninen laatu.
Hyvä esimerkki mekaanisen laadun paranemisesta ovat Canonin 50mm objektiivit. Periaatteessa f/1.8 olisi riittävä, mutta f/1.4 on mekaanisesti niin paljon parempi, että hinnanero kannattaa maksaa.
Eli olet oikeassa, ettei valovoima ole itseisarvo - kunhan suurin aukko on vähintään 2.8. Usein ne muut tekijät vaikuttavat vielä enemmän objektiivin valintaan. Objektiivi ei ole vain optinen, vaan myös sähkömekaaninen laite.
Ensimmäinen järjestelmä lienee harvemmin ensimmäinen kamera, joten järjestelmän ostaja halunnee kameraltaan enemmän kuin mitä pokkari tarjoaa.
Vinkit:
- Osta heti tarpeeksi hyvä runko jolle löytyy optiikkaa, niin et joudu jatkossa ostamaan kaikkea uudelleen. Hyvä runko+ n. 25-70mm (kinovastaavuus), mieluiten f2,8 on paketti jolla pärjää useimmissa tilanteissa.
- Seuraava hankinta on kunnon salama. Kun olet tutustunut kameran käyttöön, haluat lisää, ja silloin salaman käytön opettelu palkitsee eniten. Kuvat paranevat kummasti epäsuoran valon käytöllä.
- Kunnollinen jalusta tuottaa aháa-elämyksiä talvisessa maisemakuvauksessa ja sen käyttö laajenee oppimisen myötä.
- Tämän peruspaketin voi sitten täydentää kun tietää tarkemmin mitä kaipaa. Teleä, laajakulmaa, pystykahvaa, langaton kaukolaukaisu ja vaikkapa salamasettiä voi lisäillä järjestelmäänsä. Pääasia on se että koko järjestelmää ei tarvitse vaihtaa.
- Kunnon setillä, johon olet tyytyväinen, kuvasi paranevat. Valotukset onnistuvat, rajauksia voi tarkentaa PC:llä - minkä jälkeen niitä ehkä tulee mietittyä jo kuvaustilanteessa tarkemmin. Vain tekemällä oppii.
Lainaus
"- ei kannata hirveästi pohtia, miltä tuo otos näyttää isona kuvana, koska siitä ei koskaan tehdä isoa kuvaa
- valokuvistasi lähes 100% on täyttä roskaa, jota ei välttämättä olisi kannattanut ottaa ollenkaan"
Olen täysin eri mieltä. Iso kuva kannattaa silloin tällöin tehdä onnistuneista otoksista ja ne tuottavat tekijälleen mielihyvää. Iso otosta seinällä katsellessa kriittisyys nousee ja ensi kerralla saadaan ehkä vielä parempi kuva.
Valokuvistasi ehkä 100% on roskaa inssin silmissä, mutta itsellesi olet taltioinut hetkiä ja tunnelmia laadukkaammin ja useammin kuin ennen. Kuvia käsitellessäsi huomaat pian mikä on mennyt hyvin ja mikä on mennyt pieleen, jolloin saat taas enemmän hyviä kuvia. Huonoin kuva on se joka jäi ottamatta.
Lainaus
"- jos kuvittelet, että kuvasi on jotenkin "julkaistu", kun olet laittanut sen nettiin ilmaiseen kuvakirjastoon, niin erehdyt. Ei se kuva siellä ketään kiinnosta."
Kuvakirjastoja voi käyttää toisellakin tavalla. Itse käytän Picasaa seuraavasti. Otan kuvia omaksi iloksi, välillä tuoteluetteloihin ja joskus toisten pyynnöstä. Lajittelen kuvat oman mielen mukaan ja valitsen sitten Picasa web-albumiin _vastaanottajan_ mukaan valittuja otoksia. Lataan. ko. otokset webiin ja lähetän linkit kuviin niille henkilöille joille kuvat on tarkoitettu, ja vain heille. Näistä kuvista jokainen halukas voi ladata itsellensä omansa, ilman että ne olisivat yleisessä jaossa.
Tyypillinen tilanne on yhteinen tilaisuus josta kaikki lupaavat "lähettää sitten kuvat", ja homma unohtuu. Latasin firman saaristomatkan kuvat em. tavalla ja palaute on pelkästään positiivista. Tällaisissa kuvauksissa kannattaa pitää huolta siitä että yksikään kuvassa olevista ei saa huonoa mieltä - eli ota paljon kuvia ja "julkaise" vain ne jossa ihmiset ovat edukseen.
Kalustopuolella on itsellä haussa laadukas laajakulmazoom joka käy Nikonin FX kennoon. Näyttä siltä että ostokseen pitää upottaa 1700€ rahaa tai tyytyä valovoimattomaan malliin. Virheistä oppineena mietin vielä hetken kuinka paljon oikeasti haluan sen objektiivin ja menen sen jälkeen kaupoille.
"otetaan kolme kuvaa jalustalta samasta kohteesta ja nämä kuvat yhdistetään jollakin ohjelmalla. Tuloksena on uskomattoman värikylläinen ja sävyiltään rikas lopputuotos. Mutta eihän se mikään valokuva ole."
No mikä se on jos ei valokuva? Pikaruokaa? Siivousväline? Kulkuneuvo? Lääke (se joka sinulla on taas ottamatta)?
Tiesitkös imbesilli että valokuvaus voi olla myös taiteenmuoto jossa ei ole mitään sääntöjä miten se tehdän. Eri asia on uutiskuvat, dokumentointi tai kuva joka on manipuloitu mutta väitetään manipuloimattomaksi esim kilpailussa pärjäämiseksi.
Minustakin sähkökitaran säröt ja kaiut on luonnottomia, eihän ne normaalin kitaran ääneen kuulu mutta en minä mene keikalle huutamaan kitaristille sen takia että se käyttää jotain äänenvääristimiä.