Kasvimaa kuulumisia

Hyvin on kaikki lähtenyt kasvamaan, mitä maahan olen pistänyt. Retikka lähti erittäin vauhdikkaasti kasvuun. Oli sen verran pieniä siemeniä, että tuli aivan liian lähekkäin laiettua, mutta pitää harventaa ja reippaasti. Yllättävän vähän rikkaruohoja toistaiseksi on näkynyt. Kunhan keli tässä hiukan lämpenisi niin voisi sato onnistu erinomaisesti. Syksyllähän sen sitten näkee.

Nyt on lämmintä 14 astetta ja aurinko paistaa. Kova tuuli täällä on. Toivottavasti juhanuspäivä olisi lämpimämpi, kun oli ulkoilmasuunnitelmia isoammalla porukalla...
485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tuosta kasvimaapuuhastelusta.

Vuosia sitten, kun Justiinan kanssa yhteen menimme ja hänen kotonaan maalla kävimme usein, niin eikös appiukko pistänyt minut joka kerta hommiin kasvimaallensa. Milloin kitkemään rikkaruohoja, milloin perunantaimien kimppuun, mutta yhtä kaikki, aina piti jossain kyykistellä.

Kerran sitten sain tarpeekseni koko jutusta ja sanoin, että hoida itse puutarhasi.

No sehän suuttui silmittömästi ja ehdotti, että syksyllä katsotaan, kenellä on paremmat varastot talvea varten, ja minä hulluna vedonlyötiaktivistina tartuin syöttiin.

Haalin torilta erilaisia juureksia, marjoja ja vihanneksia asuntomme viileän tilan täyteen ja kuinka ollakkaan, minä sen vedon voitin.

Siitä lähtien sain olla appiukon kasvimailta poissa.

Äänestä
  • että olet älykäs mies. Tuosta taas nähtiin minun olevan oikeassa.
    Torilta saa haalittua enemmän kuin tarpeeksi, eikä tarvitse kyykkiä, ei kitkeä.
    Ystävät myös runsastuttavat satoamme kiitettävästi kiikuttamalla meille omien viljelystensä satoa. Avomaakurkut, herneitä viinimarjat, karviaiset, vadelmat. . . . . .raparperit, perunat, porkkanat jne. mikäli niiden sato on ollut hyvä löytävät tiensä meillekkin kotimaisista ompuista, luumuista puhumattakaan. Kukat myös löytävät maljakkomme tuttujen vierailessa meillä ja ovat heidän omista puutarhoistaan kotoisin.
    Sen mitä tarvitsee muuten saa torilta helposti ja valinnan varaakin on paljon.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    että olet älykäs mies. Tuosta taas nähtiin minun olevan oikeassa.
    Torilta saa haalittua enemmän kuin tarpeeksi, eikä tarvitse kyykkiä, ei kitkeä.
    Ystävät myös runsastuttavat satoamme kiitettävästi kiikuttamalla meille omien viljelystensä satoa. Avomaakurkut, herneitä viinimarjat, karviaiset, vadelmat. . . . . .raparperit, perunat, porkkanat jne. mikäli niiden sato on ollut hyvä löytävät tiensä meillekkin kotimaisista ompuista, luumuista puhumattakaan. Kukat myös löytävät maljakkomme tuttujen vierailessa meillä ja ovat heidän omista puutarhoistaan kotoisin.
    Sen mitä tarvitsee muuten saa torilta helposti ja valinnan varaakin on paljon.

    Appiukon mielestä olin laiska, ja totta puhuakseni, niin olinkin, mutta ei se silti meidän kellaria tyhjäksi jättänyt.

    Tänäkin päivänä menen mieluummin torille hakemaan täydennystä kun lähden metsään marjaan tai puskiin ämpäri kainalossa.

    Äänestä

  • arkipiru kirjoitti:

    En minäkään metsään lähde ämpäri kainalossa marjojen keruuseen, enkä kykkimään mielelläni puutarhoissa oleviin puskiinkaan marjoja poimimaan.

    Ainoa puoli että minä sitten jatko käsittelen sen saaliin. Se on minun osuuteni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

serop1 kirjoitti:

Hyvin on kaikki lähtenyt kasvamaan, mitä maahan olen pistänyt. Retikka lähti erittäin vauhdikkaasti kasvuun. Oli sen verran pieniä siemeniä, että tuli aivan liian lähekkäin laiettua, mutta pitää harventaa ja reippaasti. Yllättävän vähän rikkaruohoja toistaiseksi on näkynyt. Kunhan keli tässä hiukan lämpenisi niin voisi sato onnistu erinomaisesti. Syksyllähän sen sitten näkee.

Nyt on lämmintä 14 astetta ja aurinko paistaa. Kova tuuli täällä on. Toivottavasti juhanuspäivä olisi lämpimämpi, kun oli ulkoilmasuunnitelmia isoammalla porukalla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu