toivoton alapää

Minulla on n. puolen vuoden ajan ilmennyt hiiva-oireita. Joskus on ns. oikeaa hiivaa. Olen käynyt lääkärillä ja silloin ei ainakaan mitään sen kummempaa mainittavaa ollut.
Nyt olen alkanut kuitenkin empiä..
Kirvelyä ja alapään aristusta, jopa kutinaa ja haavaumia tulee aina silloin, kun seksiä on enemmän. Joskus taas valkovuotoa on niin paljon, että housut ovat ns. märät kokoajan. Valkovuoto saattaa olla myös väriltään usein kellertävää, mutta se ei haise pahalta. Seurustelen vakavasti, käytän ehkäisyrengasta ja mieheni on ympärileikattu, joten hänelle pöpöjen tarttuminen on vähän "hankalampaa". Olimme lomalla viikon verran ja kävimme kylpylässä, jonka jälkeen alapääni oikein innostui!!! Olin niin kipeä, etten pystynyt nukkumaan! Oireet alkoivat pikkuhiljaa loppua ja kuukautiset alkoivat. Nyt minulla on vain pieniä haavaumia limakalvoilla ja tietenkin kun rättejä on käyttänyt, alapää tuntuu ns. hautuneelta. Hygienista osaan huolehtia, pesulla käydään sekä ennen että jälkeen yhdynnän, myös pissa kulkee ennen ja jälkeen aktin..=)
Minua huolestuttaa se, että oireet uusivat aina kerta toisensa jälkeen ja lääkärit vain toitottavat kuivista limakalvoista...voihan se niinkin olla. Haluaisin kuitenkin tietää, millaisia oireita esim. emätintulehduksessa on?
Ottakaa kantaa te joilla on samanlaisia kärsimyksiä!=)
Mukavaa kevättä kaikille!
63748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vuoden ajan mulla on ollut hiivaa ainakin viisi kertaa ja muutama virtsatieinfektio.Rahaa on palanut itsehoitovalmisteisiin ja lääkärissä käynteihin,seksin ja uimisen jälkeen riehaantuu yleensä nämä vaivat.Olen syönyt hiivaan myös suun kautta kerta-annoskapselin,sekään ei ole riittänyt oikein,olen kokeillut maitohappobakteeri kapseleita emättimeen ja suun kautta,ne toimivat jonkin aikaa kun hiivan on saanut häädettyä pois. Virtsatieinfektion ehkäisyyn olen nykyään syönyt karpalotabletteja ja ne tuntuvat auttavan.Hiiva iskee vielä usein,ei saisi ruokavalioon kuulua sokereita.Puuvillaa pitäisi suosia alusvaatteissa,ja ei liian tiukkoja housuja.Uskon että stressikin vaikuttaa..täytyy vissiin mennä kohta taas lääkärille ja pyytää suun kautta pidempikestoinen lääkitys.Kutinaa ja kirvelyä aiheuttaa muukin kuin hiiva,emätintulehdus tai sukupuolitauti,tosin ilman testejä vaikeampi tietää mistä on kyse.Hiivaan yleensä kuuluu hillitön kutina ja runsaampi valkovuoto.Täytyy itekin vissiin opétella liukasteen käyttöä,ei tulisi hankausta aroille limakalvoille,seksistä pitäis nauttia mut mun seksielämä on tullut vaan kalliiksi kun aina on remontissa.

Äänestä

Jospa se on herpes.
Joidenkin arvioiden mukaan vain joka kymmenes, jolla herpes tietää sen.Ja sehän on miljoonalla suomalaisella.Kuinkakohan monet toistuvat hiiva-infektiot ovat oikeasti herpestä?
Lääkäri voi lähettää testeihin ja siten selviää mistä on kyse.

Äänestä

Hei mä käytin kanssa sitä nuva ringiä ja mulla oli koko ajan hiivaa. Ja just sellasta et aina oli vähän erilaiset oireet. Samanlaisia ku sulla ja sitten sitä pahaa hajua. se rinkula on niin uus et siit ei oo niin paljon tutkittua tietoa mut oon ollu nyt jonki ajan ilman eikä hiivaa oo tullu. Kun siitä rinkulasta imeytyy ne hormonit suoraan emättimeen niin se jotenkin häiritsee sen omaa tasapainoa(mulla meni sen rinkulan takii vielä seksihalut). Koitin sen rinkulan jälkeen sellaista evra-laastaria se oli muuten hyvä mut se näytti rumalta ja jätti ihon vähän punertavaksi. Alotin taas pillerit. Kannattaa koittaa jotain muuta ehkäisyä. Toivottavasti säki pääset siitä eroon!!

Äänestä

Ettehän käytä kondomia? Kumiallergia aiheuttaa samanlaisia oireita (mistä materiaalista ehkäisyrengas on valmistettu?).
Jätä vaaleat viljat, hiivaleivät yms. pois, sekä sokerit. Syö paljon hapanmaitotuotteita, penslaa alapäätäsi maustamattomalla jugurtilla (toimii!!).

Ehkä kyseessä on trikomonas-siimaeliön aiheuttama emätintulehdus? Trikomonas aikaansaa runsaan, kellertävän, ehkä myös "kuplivan" valkovuodon, ja ulkosynnyttimien alue ja emätin punoittavat voimakkaasti. Hoitona trikomonakseen on suun kautta otettava lääkekuuri, ja myös seksikumppani on lääkittävä samanaikaisesti.

Äänestä
  • Miten alapäätä "penslataan" maustamattomalla jugurtilla?

    Äänestä

  • just me kirjoitti:

    Miten alapäätä "penslataan" maustamattomalla jugurtilla?

    Joko penslaus/huuhteluruiskulla tai sitten laitetaan sisään maustamattomassa jugurtissa uitettu tamponi. Trikomonakseen tämä ei tepsi, vaan hiivatulehdukseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


helga kirjoitti:

Minulla on n. puolen vuoden ajan ilmennyt hiiva-oireita. Joskus on ns. oikeaa hiivaa. Olen käynyt lääkärillä ja silloin ei ainakaan mitään sen kummempaa mainittavaa ollut.
Nyt olen alkanut kuitenkin empiä..
Kirvelyä ja alapään aristusta, jopa kutinaa ja haavaumia tulee aina silloin, kun seksiä on enemmän. Joskus taas valkovuotoa on niin paljon, että housut ovat ns. märät kokoajan. Valkovuoto saattaa olla myös väriltään usein kellertävää, mutta se ei haise pahalta. Seurustelen vakavasti, käytän ehkäisyrengasta ja mieheni on ympärileikattu, joten hänelle pöpöjen tarttuminen on vähän "hankalampaa". Olimme lomalla viikon verran ja kävimme kylpylässä, jonka jälkeen alapääni oikein innostui!!! Olin niin kipeä, etten pystynyt nukkumaan! Oireet alkoivat pikkuhiljaa loppua ja kuukautiset alkoivat. Nyt minulla on vain pieniä haavaumia limakalvoilla ja tietenkin kun rättejä on käyttänyt, alapää tuntuu ns. hautuneelta. Hygienista osaan huolehtia, pesulla käydään sekä ennen että jälkeen yhdynnän, myös pissa kulkee ennen ja jälkeen aktin..=)
Minua huolestuttaa se, että oireet uusivat aina kerta toisensa jälkeen ja lääkärit vain toitottavat kuivista limakalvoista...voihan se niinkin olla. Haluaisin kuitenkin tietää, millaisia oireita esim. emätintulehduksessa on?
Ottakaa kantaa te joilla on samanlaisia kärsimyksiä!=)
Mukavaa kevättä kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu