Kumma juttu..

Koko kesäkuun ajan olen kuunnellu kun yhdeksän aikaan illalla joku soittaa suojelusenkeli-laulun.Joltain torvisoittimelta se kuulostaa,soittaako sitä sitten joku itse vai onko joku soitin,en tiedä.Jostain läheltä ääni tulee mutten ole käynyt kiertelemässä korttelia että missä se soi.
Kaunista kuitenkin ja jotenkin rauhoittaa illanviettoon ja unten maille.
Toivottavasti soitto jatkuisi syksylläkin.
6118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

suojelusenkelilaulu on aina "maankorvessa kulkevi lapsosen tie"... Sitäkö tarkoitat?
Se on ainakin minulle todella rauhoittumisen tuova virsi.
Toivoisin todella kuulevani torvisoiitimella soitettunakin

Äänestä
  • tarkoitin,se kuulosti alussa melkein epätodelliselta kun se alkoi alkukesän illoissa kuulumaan,nyt sitä jo odottaa.Tosi ihana päivän lopuksi se kuulla.

    Äänestä

  • Ärrieri kirjoitti:

    tarkoitin,se kuulosti alussa melkein epätodelliselta kun se alkoi alkukesän illoissa kuulumaan,nyt sitä jo odottaa.Tosi ihana päivän lopuksi se kuulla.

    harvemmin kuulee ihan muuten vain soitettuna. Taatusti tulisi itsekullekin epätodellinen olo. Jostain syystä näin aikuisenakin, kun joskus pelottaa, niin siitä saa voimaa. Vaikka ne suojelusenkeliitaulut on kyllä aika korneja

    Äänestä

...joka ilta samaan aikaan. Mutta onneksi on kaunis kappale. :)

Tuli mieleen tuosta semmoinen vähän nolo juttu kun Tromssassa opiskelut aloittaneena kuulin joinakin viikonpäivinä kaupunkiin päin (tietenkin aina samaan aikaan) kävellessä joka kerta juuri samassa paikassa alempana olevalta asuntoalueelta päin saman Edvard Griegin kappaleen, kuulosti siltä että sitä pimputeltiin jossain verannalla halvoilla sähköuruilla täydellä volyymilla. Kyllä sitä pari kertaa mietti, että on siellä jollain mielenkiintoiset huvit. Kunnes sitten kerran havaitsin että se ääni liikkui. Se oli jäätelöauto. ;D

Äänestä

jonkun aikaa asuessamme, naapuri pimputti pianoa ja joka päivä aina ensimmäiseksi soi Maamme laulu...
Oi maamme.... Oi maamme..... Oi maamme.....Puoleen väliin kappaletta se pääsi ja taas uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

Harjoitus tekee mestarin sanotaan, mutta meistä se meinasi tehdä kaikkea muuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ärrieri kirjoitti:

Koko kesäkuun ajan olen kuunnellu kun yhdeksän aikaan illalla joku soittaa suojelusenkeli-laulun.Joltain torvisoittimelta se kuulostaa,soittaako sitä sitten joku itse vai onko joku soitin,en tiedä.Jostain läheltä ääni tulee mutten ole käynyt kiertelemässä korttelia että missä se soi.
Kaunista kuitenkin ja jotenkin rauhoittaa illanviettoon ja unten maille.
Toivottavasti soitto jatkuisi syksylläkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu