Huomenna menee kai

Huomenna kai useimmat kustannustoimittajat yms. jäävät kesälomalle. Olen ajatelleut, että jos siihen mennessä en ole saanut mitään vastausta käsiksistä, niin kuralle meni kaikki.
6287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onko näin että kustannustoimittajat lomailevat yleispätevästi juhannuksesta?
Laitoin tänään käsikirjoitukseni postin kautta menemään, joten seisooko kässärini kustantamojen pöydällä kuukauden, ennen kuin pääsen edes työn alla olevien jonoon?
Ensimmäiseni laitoin jo keväällä, eikä siitäkään ole vielä kuulunut mitään.
Eikä kai sitten ehkä kuulukaan.

Äänestä
  • Kyllä, ainoa aika kun voivat lomailla.Nyt on takana kesän kirjojen teko ja julkistaminen, kevään 2010 kirjojojen käsikset ovat kai jätetty yleensä huhtikuuhun mennessä.

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    Kyllä, ainoa aika kun voivat lomailla.Nyt on takana kesän kirjojen teko ja julkistaminen, kevään 2010 kirjojojen käsikset ovat kai jätetty yleensä huhtikuuhun mennessä.

    Eipä tullut tänään postia, MUTTA jos tänään on laitettu kirjeitä kustantamon puolelta, niin nehän voi tulla vielä maanantaina tai tiistaina.
    JA sitt mäkin lakkaan odottamasta pariin kuukauteen.
    Sitten mä uskon, että kesälomat on ja turhaa ravata postilaatikolla.

    Mä kyllä luulen että mä saan esikoisestani hylsyn, koska nyt kun olen sitä myöhemin lukenut ja teidän mitä siinä pitäisi muokata
    Mutta kun sais edes sen hylsyn!

    LAitoin sen maaliskuun lopussa.
    Onko muille jo tullut tietoja silloin laitetuista käsikirjoituksesta?

    Äänestä

  • Postilaatikkoneuroosi kirjoitti:

    Helmikuun loppupuolella lähetin käsikirjoituksia. Kaksi hylsyä on jo palautunut, ja kolmas kerta toden sanoo...

    Äänestä

  • odotellessa kirjoitti:

    Helmikuun loppupuolella lähetin käsikirjoituksia. Kaksi hylsyä on jo palautunut, ja kolmas kerta toden sanoo...

    Kesä tuli,
    posti tuli.
    Laatikossa lepäili visalasku ja mainoksia, joten nyt lakkaan odottamasta.

    Eihän kaikkea voi saada.
    Sain sentään auringon.

    Palaan syksymällä näihin neurooseihini.

    Tammellakin käydään AY neuvotteluja, että sekin vielä.

    Äänestä

  • Postilaatikkoneuroosi kirjoitti:

    Kesä tuli,
    posti tuli.
    Laatikossa lepäili visalasku ja mainoksia, joten nyt lakkaan odottamasta.

    Eihän kaikkea voi saada.
    Sain sentään auringon.

    Palaan syksymällä näihin neurooseihini.

    Tammellakin käydään AY neuvotteluja, että sekin vielä.

    että mikä kiire käsikirjoituksen palautteen saamisessa on? Itse olen keskittynyt muihin projekteihin tai lomailuun kuin pohtimiseen, koska teksti mahdollisesti palaa kustantamoista.

    Kirjoittaja kirjoittaja itselleen, suurimmassa tapauksessa.

    Kustantaja kustantaa lukijoille.

    Makuerot vaikuttavat, mutta tietysti kielellinen taito tekee aina vaikutuksen kustantajaan kuin kustantajaa - haluaa hän sitten julkaista tai ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuralle kirjoitti:

Huomenna kai useimmat kustannustoimittajat yms. jäävät kesälomalle. Olen ajatelleut, että jos siihen mennessä en ole saanut mitään vastausta käsiksistä, niin kuralle meni kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu