Palolem

Suunnitteilla Goan reissu ja Palolem ainakin kiinnostaa. Kuinka turvallisia bambumajat ovat? Kannattaako majoittua ja jättää kamat esim. hosteliin, ja vuokrata maja vain muutamaksi yöksi? Vai voiko sellaiseen majaan jättää ylipäätään tavaroitaan? Näitä tietoja en ole netistä löytänyt...
181232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kyllä sitä varoitellaan jättämästä arvokkaita tavaroita niihin, mutta.. Ainakin siinä paikassa, missä minä olin, olivat majat aivan paikan ravintolan ympärillä ja sisäänkäynnit ravintolan työntekijöisen silmien alla. Yöksi paikalle tuli aina vartija. Piha oli myös valaistu. Itse jätin kaikki suurimman osan tavaroistani tutuilleni siksi aikaa, kun olin Palolemissa. Palolemissa tuntui kuitenkin hyvin rauhalliselta, ja tuskin siellä sen vaarallisempaa on kuin muuallakaan.

Äänestä

majjailima pari viikkua viime tammi / helemikuusa Palolemilla. emmä tosin nuisa majoisa, vaan pienesä guest housesa, vähän etemmälä rannasta. minusta tuo Palolem oli oikeen lepposa lomapaikka. eihänsielä mithään semmosta suurenmaaliman rantameininkiä ollu mutta hyvin tillaa ja vappaita rantatuoleja, niin varijosa, ko auringosaki. parinkilsan lahdenpoukama auringonlaskun puolela, satakunta kuppilaa, muutama kerjäläinen, joitakuita kaupustelioita (ei mitenkhään agressiivisia) ja lukematon määrä nuita hutteja. senverran puoteja, että tähellisimmät ostokset saa tehtyä (vessapaperi ja aurinkoöljy). Mardgaoon (lähin isompi kaupunki) puolentoista tunni linja-automatka.
niitä huttejahan sitten on monenlaista. toiset sijainniltaan aivan upeita, toiset takapihan peränurkissa ja kaikkea siltä väliltä. hinta ei aina korreloi laathuun. kaikkihan non kuppilotten yhteyesä ja lukon ovheen saapii majottajalta, niinettä tuskin se säilytys on iso ongelma. monisa oli minusta myös safety boxi. uskosin että net majottajat on kyllä ylheensä luotettavia.
kuiten taitaa olla aika vaikia netistä päätellä mikä mökki parhaiten ittiä miellyttää, niinettä jos että Joulun / Uudenvuoden aikhaan ole matkala, niin vois olla hyvä ajatus varata ensin pariksi yöksi mökki ja katella sitten paikanpäälä löytyskö mieluisampaa. tuo Joulu / Uusivuosta vain taitaa (kuulopuhheitten perusteela) olla aika täytheen varattua.
kyllähän tuomonen mökki ja terassi rannala on ihan mahtava ajatus. ja niitähän on tosihaan monentasosta mutta kyllä niisä monisa häätyy varrautua vähinhäänkin askeettishiin saniteetti-oloihin ja saattaa monenlaista pikku seuralaistakin huonheesta löytyä. mutta jos semmoset alakaa isommin vaivaamhaan, niin onhan siinä lähistölä kivoja majatalojakin.
jos haluat katella kuvia siittä rannasta, niin tuola muutama:

http://picasaweb.google.fi/salmenpertti/India#

terkut:
perapappa

Äänestä
  • Perapappa on laittanu oikein hienoja kuvia mm. paljon puhutusta Palolemista. Tuli heti semmonen 'Palolem-tunnelma'. Paikka on kyllä kiva ja rento.

    Äänestä

  • kuvia!!! kirjoitti:

    Perapappa on laittanu oikein hienoja kuvia mm. paljon puhutusta Palolemista. Tuli heti semmonen 'Palolem-tunnelma'. Paikka on kyllä kiva ja rento.

    Olen suunnitellut parinpäivän reissua Palolemiin ja hauaisin tietää, että kuinka pitkä matka on Calangutelta Palolemiin?

    Äänestä

  • intiaan uudelleen kirjoitti:

    Olen suunnitellut parinpäivän reissua Palolemiin ja hauaisin tietää, että kuinka pitkä matka on Calangutelta Palolemiin?

    Ehkä suurinpiirtein 100 km, taksilla matka kesti parisen tuntia.

    Äänestä

  • kiittää mukavasta tarinasta! Hienot olivat kuvatkin. Ajankohta olisi loka-marraskuu, jolloin sesonki on kai vasta alkamassa. Joten ruuhkaa ei varmasti ole majoitusten kanssa. Tilaa luulisi olevan hyvin. Ilmeisesti kaikki eivät ole tuolloin vielä edes avannut oviansa..

    Äänestä

  • antilope kirjoitti:

    kiittää mukavasta tarinasta! Hienot olivat kuvatkin. Ajankohta olisi loka-marraskuu, jolloin sesonki on kai vasta alkamassa. Joten ruuhkaa ei varmasti ole majoitusten kanssa. Tilaa luulisi olevan hyvin. Ilmeisesti kaikki eivät ole tuolloin vielä edes avannut oviansa..

    justhiin eilen soittelin sinne yhele niistä rannan kaupustelijoista ja kysäsin samala siittä sesongin alusta ja se sano että nelijän kuukauven päästä alottelevat. siihensaakka häätys kärvisellä iliman tuloja, niinettä sillonhan solis juuri siinä lokakuun tietämisä.
    meilois itelä ykshiin häihin meno Kuala Lumpurhiin tammikuun lopusa mutta kyllä kovasti olis haaveisa Intiasa sieltä kävästä.

    oikeen hauskaa matkaa toivottellee:
    perapapa

    Äänestä

  • antilope kirjoitti:

    kiittää mukavasta tarinasta! Hienot olivat kuvatkin. Ajankohta olisi loka-marraskuu, jolloin sesonki on kai vasta alkamassa. Joten ruuhkaa ei varmasti ole majoitusten kanssa. Tilaa luulisi olevan hyvin. Ilmeisesti kaikki eivät ole tuolloin vielä edes avannut oviansa..

    ja sitten joulun jälkeen paikat voi olla täynnä, siis uutenavuotena. Jos marraskuussa menet, ei kannata varata mitään. Heität rinkan johonkin rantaravintolaan, juot siinä jotain ja syöt välipalan, jätät kamat siihen ja alat tallata rantaa, kyselet hintoja ja valitset parhaan. Luultavasti saat alle 500 rupialla eli alle 8 egee yö. Ikinä ei ole Intiassa mitään varastettu ja niissä majoissakin on tullut asusteltua useaan otteeseen ja asutaan muuten ensi joululomallakin, Palolemissa ja ehkä Agondassa. Tuohon aikaan valitsisin Palolemin, mutta joulun aikaan Agondan, jossa kannattaa käydä, riksalla parikymmentä minsaa ja kolme egee suunta. Siinä on muuten kymmenen minsan päässä Caudi niminen pieni kaupunki, josta saa melkein kaiken tarvittavan.

    Äänestä

  • on hiljaista kirjoitti:

    Kaikki tieto kelpaa touko-kesäkuun matkaa varten. Säiden mukaan mennään. Aukiolevia hutteja?
    Sai Valentines ei vastaa. Luotettavia oppaita?

    Äänestä

  • Palolemille kirjoitti:

    Kaikki tieto kelpaa touko-kesäkuun matkaa varten. Säiden mukaan mennään. Aukiolevia hutteja?
    Sai Valentines ei vastaa. Luotettavia oppaita?

    Palolem, mutta pilattu hökkeli kylällä, nuorille hyvä piletyspaikka, ihan surkea paikka, Agonda rauhallinen ja hökkelit parempia.

    Äänestä

  • harmi vaan kirjoitti:

    Palolem, mutta pilattu hökkeli kylällä, nuorille hyvä piletyspaikka, ihan surkea paikka, Agonda rauhallinen ja hökkelit parempia.

    Palolemiin verrattuna?

    Äänestä

  • sitten on kirjoitti:

    Palolemiin verrattuna?

    mielestäni rauhallinen, siistejä mökkejä,400 Rupiaa yö, ei sitä häslinkiä mitä Palolem rannassa illalla ym, halvemmaksi tulee nukkua yö rannalla, moskiittoverko sisällä. 0 rupiaa

    tosiaan Palolem hökkelit 500-700 Rupiaa yö, hotellissa 900 Rupiaa missä mukavuudet ym,
    ranta mukava ja ruoka erittäin hyvää ranta-baareissa

    Äänestä

  • vastau......... kirjoitti:

    Hei!
    Onko jollakin viime hetken kuulumisia Palolemilta :)

    Äänestä

  • kuvia!!! kirjoitti:

    Perapappa on laittanu oikein hienoja kuvia mm. paljon puhutusta Palolemista. Tuli heti semmonen 'Palolem-tunnelma'. Paikka on kyllä kiva ja rento.

    Kiitti hienoista kuvista oisit voinut vähän kertoa teenviljelystä Munarilla ja Kanjakumarin muistomerkistä yms.tarkempaa tietoa. Olimme itse taas kertaallen rilluttelemassa Goalla viikon mieheni kanssa ja keskustelin muutamien Suomalaisten kanssa. Eikä osa edes ymmärtänyt, että Kerala ei ole Goaa. Näytin kartalta mistä puhuimme ja sainkin heidät innostumaan tietysti myöskin kuvat auttoivat ymmärtämään.Ja lupasivat mennä seuraavalla matkallaan Keralaan. Suosittelen kaikille Intiasta kiinnostuneille/innostuneille käykää ja kiertäkää muuallakin kuin Goalla sillä Goa on kiva ,mutta turistipaikka. Ei kannata alkaa mollaamaan minua en missään tapauksessa aliarvioi Goaa, mutta kyllä se on enempi huvittelupaikka kuin aitoa Intiaa. Käymmehän itsekkin siellä noin 3-4 kertaa vuodessa pitämässä hauskaa mikä ei ole niin helppoa Kerlassa vaikka upeaa onkin asua täällä. Pitäkäähän hauskaa ja nautiskelkaa lomanne joka hetkestä.

    Äänestä

  • harmi vaan kirjoitti:

    Palolem, mutta pilattu hökkeli kylällä, nuorille hyvä piletyspaikka, ihan surkea paikka, Agonda rauhallinen ja hökkelit parempia.

    ne nuorison pileet Palolemilla?
    Kyllä aika hiljanen ranta on.
    Harmi vaan kun Agonda pilattu hökkeleillä.

    Äänestä

  • 2ker kirjoitti:

    ne nuorison pileet Palolemilla?
    Kyllä aika hiljanen ranta on.
    Harmi vaan kun Agonda pilattu hökkeleillä.

    joo, ei ole bileitä Palolemissa, hyvin rauahllinen ranta, vaikka onkin mökkejä täynnä, kiva paikka

    Äänestä

  • 2ker kirjoitti:

    ne nuorison pileet Palolemilla?
    Kyllä aika hiljanen ranta on.
    Harmi vaan kun Agonda pilattu hökkeleillä.

    Hökkelikylä löytyy Palolem Rannasta, Ei Agondasta, siisti, rauhallinen ja kunnon mökkejä.
    ei mitään vaneri hökkeleitä niin kuin Palolemin rannassa.

    Äänestä

  • 2010/04 käyneet kirjoitti:

    Hökkelikylä löytyy Palolem Rannasta, Ei Agondasta, siisti, rauhallinen ja kunnon mökkejä.
    ei mitään vaneri hökkeleitä niin kuin Palolemin rannassa.

    Palolemilla on viela muutamia paikkoja auki, joten ihanan rauhallista lomailla! Saat olleet hyvia, tanaan sataa eka kerran paivasaikaan. Ei ryysista kuten high seasonin aikana voisi kuvitella olevan. Agonda oli jo taysin autio, ja ranta profiililtaan mielestani vahan tylsa.. Onneksi taalla naita rantoja riittaa, jokaiselle jotakin siis:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

antilope kirjoitti:

Suunnitteilla Goan reissu ja Palolem ainakin kiinnostaa. Kuinka turvallisia bambumajat ovat? Kannattaako majoittua ja jättää kamat esim. hosteliin, ja vuokrata maja vain muutamaksi yöksi? Vai voiko sellaiseen majaan jättää ylipäätään tavaroitaan? Näitä tietoja en ole netistä löytänyt...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu