Eli siis huomasin tossa vähän aikaa sitten kun olin ensiks tapellut pikkubroidini ja sitten äitini kanssa, et mun äitini pelkää 11- vuotiasta pikkuveljeeni ja sen raivokohtauksia.
Mun broidini saa välillä hirveitä itkuraivareita, yleensä sen takia ettei se saa mitä haluaa. Tätä on jatkunu öbaut 2 vuotta. Ite oon ehdottanut lääkäriä ja psykologia ja kaikkee, mut tää pikkuveli vastustaa. Ja tiiän kokemuksesta, itelläki oli tollanen kausi, ja nyt melkein toivon et oisin menny lääkäriin, ois seki selvinny.
No, oon nyt huomannu, miten aina ku mun veljeni saa sen raivarinsa, äiti rupee suosivaks. Aluks se yrittää puhuu sille järkevästi, sit se pyytää, sit se saa raivarin, sit se itkee ja sit se suostuu. Tää noudattaa tätä samaa kaavaa aina.
Nyt ku sitte riitelin sen kanssa tästä, ni se ihan oikeesti vaihto puheenaihetta, ei suostunu puhuun aluks ollenkaan. Viis minuuttii jouduin kääntään puheen takas, ja sitte se sano vaa sillee välinpitämättömästi et "Kai mä oon sitte vähän epäonnistunut äitinä" ja lähti.
Ei, kyse ei oo suosimisesta. Äiti ihan oikeesti pelkää sitä, koska mun pikkuveljeni myös lyö, haukkuu kirosanoilla ja paiskoo kaiken tielle tulevan.
Ite en enää pelkää sitä ja sen lyöntejä, oon oppinu olemaan välittämättä. Mut ihan äitini mielenterveyttä ajatellen, oisko teillä mitään keinoja että saisin jotenki äidin osaamaan sanoon ei?
Mun broidini saa välillä hirveitä itkuraivareita, yleensä sen takia ettei se saa mitä haluaa. Tätä on jatkunu öbaut 2 vuotta. Ite oon ehdottanut lääkäriä ja psykologia ja kaikkee, mut tää pikkuveli vastustaa. Ja tiiän kokemuksesta, itelläki oli tollanen kausi, ja nyt melkein toivon et oisin menny lääkäriin, ois seki selvinny.
No, oon nyt huomannu, miten aina ku mun veljeni saa sen raivarinsa, äiti rupee suosivaks. Aluks se yrittää puhuu sille järkevästi, sit se pyytää, sit se saa raivarin, sit se itkee ja sit se suostuu. Tää noudattaa tätä samaa kaavaa aina.
Nyt ku sitte riitelin sen kanssa tästä, ni se ihan oikeesti vaihto puheenaihetta, ei suostunu puhuun aluks ollenkaan. Viis minuuttii jouduin kääntään puheen takas, ja sitte se sano vaa sillee välinpitämättömästi et "Kai mä oon sitte vähän epäonnistunut äitinä" ja lähti.
Ei, kyse ei oo suosimisesta. Äiti ihan oikeesti pelkää sitä, koska mun pikkuveljeni myös lyö, haukkuu kirosanoilla ja paiskoo kaiken tielle tulevan.
Ite en enää pelkää sitä ja sen lyöntejä, oon oppinu olemaan välittämättä. Mut ihan äitini mielenterveyttä ajatellen, oisko teillä mitään keinoja että saisin jotenki äidin osaamaan sanoon ei?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja itse oon 15- vuotias tyttö.
Onko isää, mummua, pappaa, kummisetää/tätiä, hyvää naapuria yms. jolle voisit kertoa?
Pyytäisit häntä auttamaan äitiäsi. Aikuiset kuuntelevat helpommin toista aikuista.
Muuta en osaa neuvoa :/
Onnea, kyl se siitä. :)