MItä tarkalleen

Ei kirkottaminen äpäryyteen liity, vaan kaikki synnyttäneet naiset, olivat he aviossa tai ei, kirkotettiin noin 40 päivää synnytyksen jälkeen.

Au-äideille on yleensä pidetty ennen kirkotusta erillinen ripitys ja nuhtelu ja he ovat saattaneet saada kirkonrangaistuksen = joutuivat istumaan häpeäpenkissä tai jalkapuussa. Merkintä au-lapsen synnyttämisestä säilyi äidillä koko loppuelämän.

Kirkkoonotto eli kirkottaminen
Synnyttäjää, joka lepää synnytyksen jälkeen 5-10 viikkoa, on Suomessa nimitetty lapsi- tai saunavaimoksi. Lepoaikana vaimo oli epäpuhdas, eikä saanut osallistua töihin, ei syödä tai juoda yhdessä muiden kanssa eikä antaa kenellekään kättä, kaikkein vähimmin miehille. Länsi-Suomessa oli varsin yleistä, ettei hän saanut hakea kaivosta vettä, sillä silloin kaivoon olisi tullut sammakoita tai menninkäisiä.
Useimmiten kuuden viikon jälkeen, mutta aika saattoi hieman vaihdella, synnyttäjä kirkotettiin ja hänen tabu-aikansa loppui. Tapa oli Ruotsi-Suomen kirkossa käytössä keskiajalla ja uskonpuhdistuksen jälkeenkin. Se sisältyi vuoden 1571 kirkkojärjestykseen ja vuoden 1686 kirkkolakiin. Kirkottamisen eli kirkkoonoton, ruotsiksi kyrktagning, katsottiin olevan puhdistautumismeno mutta myös toimitus, jonka kautta synnyttäjä pääsi taas kristillisen seurakunnan jäseneksi. Kirkottamiseen asti vaimo, kuten kastamaton lapsikin, oli pakana. Katolisena aikana toimitus tapahtui paikoin kirkon ovella, josta pappi johdatti vaimon kädestä pitäen sisälle. Turun hiippakunnassa ja muuallakin tämä kuitenkin tapahtui ainakin 1600-luvulta lähtien kirkossa keskilattialla saarnastuolin luona, myöhemmin alttarin edessä tai sakaristossa, mutta vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla vaimo tällöinkin tuli kirkkoon sivuovesta eikä pääovesta. Myöhemmin kirkottamista suoritettiin myös pappilassa. Uskonpuhdistus yritti antaa tälle vanhalle tavalle uuden merkityksen. Puhdistautumisesta ei enää ollut kysymys, vaan kirkkoonotto oli tilaisuus, jossa synnyttäjä esitti Herralle kiitoksensa onnellisesti tapahtuneen synnytyksen johdosta. Vielä Suomen kirkkolaki vuodelta 1869 tuntee kiitosrukouksen lapsen syntymisen jälkeen, mutta itse tapa jäi pois käytöstä 1800-luvun loppupuolella.