miten juhannus kuluu ulkomailla

Soutaen mökille

Olisi kiva teitää miten juhannusta vietetään maailmalla ?

Onko mitää paikallisia rituaaleja ja paljonko kuluu rahaa ?

Monta päivää saa työstä vapaata ja alkaako lomat ?

5

919

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei rituaaleja

      ei kulu rahaa

      ei lomapäiviä

      koulut loppuvat vasta heinäkuun alussa

    • Tjeld

      on vielæ edessä. Täällä juhannus on vielä vanhalla paikallaan eli taitaa osua aatto tiistai-illalle.
      Vietimme iloisessa parin kymmenen hengen suomalaisseurueessa grillaten ja kuka mitäkin ja minkäkin verran juomaa nauttien.

      Norjalainen juhannus täällä on kylätalolla rømmepuuroa ja kokko. Tilaisuudessa ei alkoholilla ole oikeastaan minkäänlaista asemaa. Paikalle tullaan koko perheen voimin ja juhannuspäivä on ihan normaalityöpäivä.

      Lapsilta loppui koulu perjantaina siis 19.6 tänä vuonna ja koulu alkaa 19.8 uudelleen. Kalahommissa heinäkuu on kesäsulun aikaa yleensä, mutta meillä tutkimuskiintiökalastajat pitävät tänä kesänä jonkin verran toimintaa yllä.

      Muutenkin tuntuu että 17. mai (itsenäisyyspäivä), joulu ja pääsiäinen ovat tärkeimmät.

      Kirjoittelee Meriharakka

    • pohjoismaa

      Ruotsi viettää Juhannusta 3 viikonloppu kesäkuuta, tänä vuonna 19/6 oli juhannusaatto.

      Täällä kerätään puiden lehtiä ja paljon kukkia jotka sitten sidotaan pitkään juhannussalkoon (fallos-sekä hedelmällisyys symbooli).Aattopäivänä tanssitaan ja leikitään perheittäin juhannussalon ympärillä, soitetaan pelimannimusiikkia.
      Traditio on myöskin syödä uusia perunoita,monenlaisia silliruokia, mansikoita.
      Nuoret kerääntyvät viikonlopuksi leirintä alueille ja ovat liikaa humalassa tai huumeissa. Monta itkua ja pahoinpitelyä, jopa kuolettavia, tapahtuu aattoiltana.

      Työsta saa palkallisen vapaan Juhannusaattona joka on aina perjantaina.

    • MIR

      ...keskitalvella sen kummemmin juhlimaan.
      Jotkut valistuneemmat työkaverit ja eurooppalaiset siirtolaiset tunnistavat pohjoisen keskikesän juhlan, jos puhetta erikseen tulee mutta eipä siitä täällä mitään näy.
      Enpä tiedä tuliko kenenkään suomalaisen täälläpäin järjestettyä edes mitään juhlallisuuksia. Kokkoa ei edes saisi polttaa, joten sekin perinne on pois laskuista.

      Meidän tuli käytyä läheisessä resortissa viikonloppuna ja saunottua noin vuoden tauon jälkeen (oli yllättävää kyllä ihan siedettävä sauna heillä).

    • chicoboy

      Juhannus sujui ihan huomaamatta kuten tavallinen viikonloppu. Joskus on kayty Ruotsin lahetystön pihakekkereissa grillaamassa mutta eivat nyt pitaneet juhlia.
      Lasten kanssa oltiin heppaklubin altaalla ja nyt punoittaa hartioita kaikiilla sen verran ettei tarvi pariin paivaan olla auringossa. Saa mita mainioin 30c!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      74
      1290
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      921
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe