Ussnaimattomille

Tulevan puolisonsa näkee, kun menee juhannusyönä kosken keskelle vesikivelle istumaan ihan alasti, ainoastaan olkiside vyönä.

Jos juhannusyönä tyttö lakaisee makuuhuoneensa lattian ilkosen alastonna punainen rihma vyötäisillä, niin hänen sulhasensa haamu tulee häntä tervehtimään.

Kun Juhannusyönä katsoo taukoamatta kolmetuntia peiliin, voi nähdä maailman suurimman idiootin

Juhannusaattoiltana pitää lakaista lattia paitasillaan ollen, kerätä rikat paidan helmaan ja viedä ne umpilampiin. Sieltä kun palaa, tulee naimamiehiä.

Mikäli Juhannuksena on lunta katolla, niin on sitä varmasti maassakin.

Tulevan puolison voi nähdä juhannusyönä unessa, jos on laittanut tyynynsä alle yhdeksällä heinällä sidotun kukkaseppeleen.

Tulevasta sulhosta voi uneksia myös vasemman jalan sukka väärinpäin jalassa.

Juhannuskokolta voit myös suunnata kiinnostuksenkohteesi talolle ja kieriskellä talon edessä alastomana nurmikolla - ja vastahakoinenkin mies on sinun.
13177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

noin vaikeat testit. Opiskeluaikoina pojilla oli tapana ruuhkautua yliopiston portaiden lähelle. Vilkuilemaan, kenen tytön minihameen alta oli unohtunut pikkupöksyt. Sille daamille kyllä sitten riitti yläkerran ruokalassa pöytäseuraa herrasmiehistä :)

Äänestä
  • Rumemmatkin naiset nauroivat meille miehille.
    Tekivät sen tahallaan ja katsoivat miten kompuroiva Sonnilauma sekoilee.
    Kaveripiirissä on vieläkin monta rouvaa jotka muistelevat iloisena nuoria kundeja jotka olivat aamulla naamastaan ylpeitä "iskijöitä".
    Eivät, ressukat, tajunneet, kuka iski ja mitä.
    Muistelenpa olleeni yksi "urhoista".
    Ja kymmenkunta vuotta sitten kertoi, arvon daami, miehensä kuoltua, että jäin sentillä kakkoseksi.
    Nauroin asialle urheasti, mutta kyllä, otti kaaliin, vanhaa Valentinoa.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    Rumemmatkin naiset nauroivat meille miehille.

    ...... kolin kolin kolin rätsis ........ siinä taas katosivat vaivoin ansaitut plussapisteet.

    Äänestä

  • G.J. kirjoitti:

    Jotenkin, olen kuulevinani että joku nauraa,kihertää jossain..?
    Etten vain saanut pari "salapistettä"?

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    Jotenkin, olen kuulevinani että joku nauraa,kihertää jossain..?
    Etten vain saanut pari "salapistettä"?

    vaan meilläkin päin on varmasti harakanpes(i)ä kun täälläkin on valatisia säksätysrähäköitä aamuin, illoin, päivin öin. Niitäkin ennen pidin varsin hiljaisina ja maltillisina lintuina, sellaisina herrasmieslintuina.

    ?:-)

    joka saa kaiken kutemaan. Tai ainakin muistelemaan asiaa.

    HTZATTARAHARAZTKA on onneksi pieni poikkeus.
    Räksyttää vain iltapäivisin, joskus vähän myöhemmälläkin.
    Vaan ei koskaan yöllä eikä aamulla eikä päivällä.
    Ja on se aina herrasmies.
    Saattaa tulla nyt poikkeus, kun on sen kesälomaa kulunut jo 5 ja puoli tuntia.
    Mutta yöllä? Ei koskaan.
    Lisäpiste?
    H.

    Ei sitten lastoja, kipsejä, joustositeitä, laastareita ym. lomaleikkejä tälle lomalle eikä stressiä, eihän. Nauti lomasta ihan sellaisenaan. DRopp ... Droppp, ****'

    Ainoastaan: " Turn On, Tune In ja Drop Out"
    Lupaan, ihkusti!
    2p.?

    60-lukulainen: H.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    Ainoastaan: " Turn On, Tune In ja Drop Out"
    Lupaan, ihkusti!
    2p.?

    60-lukulainen: H.

    Jokaista päivää koht 11 positiivisuuspinnaa mutta käytä ne huolella. :-)

    Äänestä

  • G.J. kirjoitti:

    Jokaista päivää koht 11 positiivisuuspinnaa mutta käytä ne huolella. :-)

    Antakoon jokainen Juhannuslampi sinulle kuvajaisen siitä mitä haluat.
    Ja nostakoon se näky ihosi kananlihalle ja saakoon sinut, vaikeroiden, vaipumaan alastomana kasteiselle Juhannusniitylle. Ja suokoon Jumalat että heräät, kedon kauneimpien kukkien ympäröimänä.
    Hyrisköön partaansa taivaissa, nuo vanhat pakanajumalat.
    Kaikukoon se hyrinä korvissasi ja antakoon se sinulle ikuisen onnen.

    selvästi sittenkin shamaanien sukua :-DD

    Äänestä

testisarjasta jos hengissä selviää ja jostain se uljas ehdokas säntää paikalle, mitähän molemmat ovat ns. vetäneet.
Hauskat kilvoittelut, kuin Kalevalasta ikään.....

Äänestä

....on ensiviikolla. Siispä huommenna ei kannata tehdä taikoja juoksemalla paitasillaan niityllä, eikä värjötellä kylmällä kivellä joen mutkassa kuvajaistansa tuijottelemassa. Siitä saa vain kuumetaudin tai nuhan.

Voimme juhlia huomenna pikkujuhannusta ja ensi tiistai-iltana aloittaa Jussin päivän perinteiset karkelot.

Ihminen haluaa hallita kaikkea luontoakin, onneksi luonto ei marssi ihmisen tahdon mukaan.

Hyvää pikkujuhannusta kaikille ; )

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pieni muistutus kirjoitti:

Tulevan puolisonsa näkee, kun menee juhannusyönä kosken keskelle vesikivelle istumaan ihan alasti, ainoastaan olkiside vyönä.

Jos juhannusyönä tyttö lakaisee makuuhuoneensa lattian ilkosen alastonna punainen rihma vyötäisillä, niin hänen sulhasensa haamu tulee häntä tervehtimään.

Kun Juhannusyönä katsoo taukoamatta kolmetuntia peiliin, voi nähdä maailman suurimman idiootin

Juhannusaattoiltana pitää lakaista lattia paitasillaan ollen, kerätä rikat paidan helmaan ja viedä ne umpilampiin. Sieltä kun palaa, tulee naimamiehiä.

Mikäli Juhannuksena on lunta katolla, niin on sitä varmasti maassakin.

Tulevan puolison voi nähdä juhannusyönä unessa, jos on laittanut tyynynsä alle yhdeksällä heinällä sidotun kukkaseppeleen.

Tulevasta sulhosta voi uneksia myös vasemman jalan sukka väärinpäin jalassa.

Juhannuskokolta voit myös suunnata kiinnostuksenkohteesi talolle ja kieriskellä talon edessä alastomana nurmikolla - ja vastahakoinenkin mies on sinun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu