Voi veljet

miten paljon ostoksia tekeviä oli torilla. Tulin kampaajani käsittelystä ja kävellessäni kauppiaskatua alas torille päin näki jo että väkeä oli tori täynnä. Hinnatkin olivat nousseet juhannuksen kunniaksi kiitettävästi. Mulla oli iso kasa vastapoimittua raparperia kassissani ja kun toriostokset olivat tehdyt, olin kuin lastattu muuli kolmen täyden kassin kanssa. Onneksi mieheni osui samaan bussiin;))
On nää juhlapyhät merkillisiä kun pitää niin valtaisasti ostaa kaikkea maistuvaa. Vähemmälläkin selviäisi aivan hienosti.
Mies ampaisi kahvit juotuamme uudelleen liikkeelle cittariin ostamaan lisää.

Mites teidän muiden laita, osaatteko ostaa just sen mitä tarvitsette juhlapyhiksi, vai kertyykö teilläkin ylimääräistä hyvää nautittavaksi??
21163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Uusia perunoita sekä voita
- Sinappi- ja sipulisilliä
- Lohisalaattia
- Loimulohta
- Kanafilepihvejä
- Kabanossia
- vasta nostettua ja savustettua savusiikaa
- Tomaatteja, kurkkua, retiisejä
- Salaattia
-Salaattikastikkeita
-Pullaa
-Korppuja
-Sämpylöitä
- Mansikoita
- Meloni
- Jäätelöä
- Limonadit
- Alkon tuotteet

Äänestä
  • Aloittaja

    tuollaista määrää meillä ole;)) Teillä sitten juhlitaan isommalla porukalla. Meille tulee aattona saunavieras ja juhannuspäivän vietämme Ruissalossa.
    Mulla kassiin tuli torilta, esim.kirsikoita, mansikoita, lehtisalaattia jääsalaattia ja jäävuorisalaattia, sekä tuliaisena viemme mm. Mörkö salaatin.

    Äänestä

perunoita
kurkkua
tomaattia
jäävuorisalaattia
pari kiloo fileleikkeitä
muutama kabanossipaketti
ruisleipää
juustoa
koiranmakkaraa
kissanruokaa
kahvia
mehutiivistettä
tonnikalaa

Miks ihmeessä pitää hötkyillä jonku juhannuksen tms. takia ?
Samalla lailla se suoli toimii on arki tai pyhä ja sunnuntaina on kaupat auki jos muka jotain puuttuu.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyvä huomio. Jokin siinä vain on kun torille menee tulee osteltua kaikkea mahdollista hyvää. Onneksi ruokakaupasta ei enää osta juhannukseksi kuin sen minkä tarvitsee. Kalan ostamme suoraan tutun kautta kalastajalta, kuten nyt loimulohen ja huomenna saamme lämpimiä savustettuja lahnoja.
    Lihapuolena on possunfilee pihvejä, sekä Suomalaisten suositun vihannes eli makkaraa.
    Pihvit ja makkara on siitä kivoja, että ellei viitsi sateen vuoksi grillata niin pakkaseen.
    Extrana meillä on mansikoita, kirsikoita, herneitä, tuoreita aprikooseja ja nektariinit.

    Äänestä

kerennyt kauppaan mutta kait sitä pitäisi keretä.
juhannusruokana on kait:
lohta
silliä
keitettyjä kananmunia
uusia perunoita
kermaviiliä
tillivoita
grillitikkuja
salaattia (tomaatti,kurkku,lehtisalaatti)
mansikkatäytekakku (isomman pojan herkku)

en tässä muuta nyt keksi. mutta kunhan pääsen kauppaan niin saattaa
löytyä vielä muutakin.

Äänestä
  • Aloittaja

    ja vaihteeksi sataa;)

    Joo älä osta liikaa ja sorru samaan kuin minä aina. Mieheni toi tullessaan taas kotiin kokonaisen vesimelonin. Salaattiaineita on sitten melkein rykmentille kasassa;) Minä hain vielä alueen pikkukaupasta ananaksen. Onneksi koirammekin syövät vihanneksia mielellään sekä hedelmiä ja marjoja norkatessaan, eivät kyllä kupista.

    Sukulaiseni myös pistäytyy huomenna meillä mennessään omaan jussin viettoonsa, ja meinaan pukata hänelle valmista salaattia mukaan. Menee tähän meidän lähelle Paattisille.

    Äänestä

enemmän kuin yksi tai kaksi, niin silloin ostan yleensä aina liikaa juhlapyhiksi. :D Vaapun valtavien ruokakassien kanssa kaupasta, vaikka jääkaapissa on ennestäänkin kaikenlaista, ja mietin että riittääköhän tämä nyt varmasti kahdeksi päiväksi. Sitten tulen kotiin ja huomaan että hammastahna unohtui. No kohta taas kauppaan hakemaan sitä hammastahnaputkiloa, ja kotiin kolmen repeämispisteessä olevan muovikassin kanssa. Joulu on kaikkein pahin siinä suhteessa, kai sitä jostain syystä kuvittelee että koko porukka istuu ja syö vuorokauden ympäri. No itsehän tietysti niin teenkin, mutta ei välttämättä kaikki muut! ;D

Eli kyllä petraamisen varaa on, että pysyisi kohtuullisuuden rajoissa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ennen tein ruokaa kolmelle miehelle, jolla kaikilla on erinomainen ruokahalu, ja kahdelle naiselle. Nyt kun meitä on vain kaksi, on ollut tosi vaikeeta osata ostaa ja tehdä ruokaa vain kahdelle.
    Sitten lipsuu kunnolla yli kun tulee näitä juhlapyhiä. Toisaalta poikani esimerkiksi olettavat että ruokaa riittää vaikka tulevat varoittamatta;) No nyt ei sitä pelkoa ole, vanhin häipyy pois Turusta ( on lomalla) ja nuorin on siellä peijakkaan kaukana.
    Sukuni ja ystäväni ovat samanlaisia. Kahden jos päätämme viettää jonkun juhlapyhän, voi olla melkein satavarma että a= joku tulee b= meidät halutaan yhtäkkisesti jonnekkin. Silloin pitää olla viemistä mukana.
    Nytkin mies unohti deodorantin ja siksi lähti uudeleeen liikkeelle tänään. Eikä sitä dödöä voi mitenkään ostaa muualta kuin cittarista;)

    Äänestä

Mie jo toisessa ketjussa kerroinkin millä aloitan juhannusmässäilyn,huomenna sitten jatkuu grillailun merkeissä.En osta mitään mitä en tulisi syöneeksi kun on niin helppoa ostaa ruokaa vain itselleen.Kerää vaan koriin niitä tuotteita mistä tykkää :)
Grillikylkeä,peruna,-sieni,-ja kaisersalaattia,karkkia,oliiveita,taatusti tulevat syötyä.Ja niin ravitsevaa ja terveellistä ;)

Äänestä

Eipä tarvitse murehtia pahemmin ostoksista kun on valmis juhannuspöytä katettuna tänä vuonna. Mansikkapiiraan tein, tosin ekaa kertaa ystävän ohjeella ja hyvää tuli, piti heti perään tehdä toinen. :))

Kotiuduin Amerikan maalta muutama viikko sitten, on hyvä taas olla kotona omien koirien kanssa. Oli siinä muuten koirilla riemu taivaissa ja niin taisi olla emännälläkin. ;-)

Hyvää Juhannusta!

Äänestä
  • Aloittaja

    uutta ja erilaista:)) Riittää muistoja varmaan vielä kiikkustuolissakin istuessa.

    Mansikkapiirakka on varmaan maukasta;-DD

    Hyvää Juhannusta sinulle myös.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    uutta ja erilaista:)) Riittää muistoja varmaan vielä kiikkustuolissakin istuessa.

    Mansikkapiirakka on varmaan maukasta;-DD

    Hyvää Juhannusta sinulle myös.

    En päässyt käymään kuin yhdessä näyttelyssä siellä ollessani, mutta ihastuin ikihyviksi täysin uuteen rotuun minulle, pieneen karkeakarvaiseen portugalinpodengoon. Siinä vasta oli kerrassaan ihastuttava, veikeä rotu. Olen nyt kotona ollessa etsinyt tietoa rodusta, niin kovasti siihen tykästyin. :)

    Äänestä

  • Aloittaja

    ruttu-nen kirjoitti:

    tuovasi sieltä jenkkilästä. Nuo ovat mulle vielä kysymysmerkkejä eli en juurikaan mitään niistä tiedä. Hauskan näköisiä varsinkin se pieni karkeakarv. muunnos. Ei heti ensisilmäyksellä tajua puhdasrotuiseksi.
    Näyttelyissä olen nähnyt ja vissin pari ulkopuolelta näyttelyn.

    Etsivä Lea Sommer alkoi :)
    Miun lemppari lapsuudesta..

    mutta ajankohta ei ole nyt paras mahdollinen, ehkä ensi kesänä. :) En minäkään varmaan olisi uskonut rotukoiraksi jos olisi näyttelyn ulkopuolella vastaan tullut. Minulla on ollut australianterrieri ja huomasin paljon terrieriämäisiä piirteitä niissä. Iloiseksi yllätykseksi sain tietää että melko lähellä meitä on yksi hyvin menestynyt pienien podengojen kasvattaja.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ärrieri kirjoitti:

    Etsivä Lea Sommer alkoi :)
    Miun lemppari lapsuudesta..

    Niin alko ja loppu just. taatusti katsoin;) Toinen ihanuus tulee tänään ja kiukuttaa kun on siirretty jalkapallon jälkeen eli komisario Montalbano;) Katson senkin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ruttu-nen kirjoitti:

    mutta ajankohta ei ole nyt paras mahdollinen, ehkä ensi kesänä. :) En minäkään varmaan olisi uskonut rotukoiraksi jos olisi näyttelyn ulkopuolella vastaan tullut. Minulla on ollut australianterrieri ja huomasin paljon terrieriämäisiä piirteitä niissä. Iloiseksi yllätykseksi sain tietää että melko lähellä meitä on yksi hyvin menestynyt pienien podengojen kasvattaja.

    ja olemus ovat hauskoja. Lyhytkarvaisissa pienissä väreissä löytyy;)

    Täällä meilläkin päin on yksi sellainen.

    Karkeakarv. kuitenkin miellyttää minun silmääni enemmmän.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Se ei kuitenkaan estä nauttimasta siitä syötävästä mitä kukin kotiinsa on kantanut.

    Minä en pysty poistamaan nälänhätää, joten edelleen me ostamme ruokamme kaupasta ja torilta.

    Hyvää Juhannuksen jatkoa sinullekin.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Se ei kuitenkaan estä nauttimasta siitä syötävästä mitä kukin kotiinsa on kantanut.

    Minä en pysty poistamaan nälänhätää, joten edelleen me ostamme ruokamme kaupasta ja torilta.

    Hyvää Juhannuksen jatkoa sinullekin.

    jatkoa toivottelet, eihän vielä ole edes kokkoa sytytetty.

    Oltiin Kaunissaaressa ja hitsi että oli kylmä. Ostettiin rannassa pehmisjäätelöt ja senjälkeen vasta oikein palelikin, huh hyvä, että päästiin kotiin ja kohta saunaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pukeli 1 kirjoitti:

    jatkoa toivottelet, eihän vielä ole edes kokkoa sytytetty.

    Oltiin Kaunissaaressa ja hitsi että oli kylmä. Ostettiin rannassa pehmisjäätelöt ja senjälkeen vasta oikein palelikin, huh hyvä, että päästiin kotiin ja kohta saunaan.

    Jatkoja jo toivotellaan, aatto on jo melkein vietetty ja huomenna on jo juhannuspäivä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_12660 kirjoitti:

miten paljon ostoksia tekeviä oli torilla. Tulin kampaajani käsittelystä ja kävellessäni kauppiaskatua alas torille päin näki jo että väkeä oli tori täynnä. Hinnatkin olivat nousseet juhannuksen kunniaksi kiitettävästi. Mulla oli iso kasa vastapoimittua raparperia kassissani ja kun toriostokset olivat tehdyt, olin kuin lastattu muuli kolmen täyden kassin kanssa. Onneksi mieheni osui samaan bussiin;))
On nää juhlapyhät merkillisiä kun pitää niin valtaisasti ostaa kaikkea maistuvaa. Vähemmälläkin selviäisi aivan hienosti.
Mies ampaisi kahvit juotuamme uudelleen liikkeelle cittariin ostamaan lisää.

Mites teidän muiden laita, osaatteko ostaa just sen mitä tarvitsette juhlapyhiksi, vai kertyykö teilläkin ylimääräistä hyvää nautittavaksi??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu