hetki

Eemeli seisoskeli laivan kaiteen vieressä,avonaisen lankonkiluukun edessä.
Vanha matkustajalaiva oli juuri saapunut satamaan ja kärsimättömät matkustajat alkoivat tungeksia kapeaa käytävää pitkin kohti kapeaa lankonkia .
Oli myöhäinen ilta ja uumajasta tullut laiva oli tehnyt matkaa reilut seitsemän tuntia kovassa merenkäynnissä.
Eemeli naureskeli sisimmässään kalpeille ja hiljaisille matkustajille,vain muutama korkin päälle astunut piti pientä möykettä mutta suurin osa antoi maihinnousulippunsa eemelin ojennettuun käteen hiljaisena ja kasvot peruslukemilla.
-On tainnut jäädä laivaviinat porukalla säästöön,maakrapuja suurin osa
mietiskeli eemeli kasvot peruslukemilla ja toivottaessaan ihmisille hyvää illanjatkoa ja tervetuloa uudelleen.
Samassa alkoi kuulua kovaäänistä laulua,sanoista ei eemeli saanut kunnolla selvää,joku riikinruotsalainen renkutus se oli,
-Ei saatan ,taas nuo kaksi apinaa .
Pieni paniikki alkoi velloa Eemelin mielessä kun hän katseli lähestyvää parivaljakkoa.kumpikin oli lähemmäs parimetrinen ja vaaka näytti varmaan molemmilla reilusti toistasataa kiloa,
Molemmilla oli pitkät vaaleat hiukset ,kaiken kaikkiaan urheiluasuihin pukeutuneen kaverukset toivat eemlein mieleen jonkin vanhan kuvan hurjista viikinkisotureista.
Kaksikko etuili törkeästi kapealla käytävällä,mutta kukaan ei pahemmin vastustellut ainakaan suoraan,sen sijaan kuului pientä napinaa
Voimakaksikko oli hyvällä päällä ja sen merkiksi he taputtelivat eemeli olkapäille ja naureskelivat antaessaan maihinnousukorttinsa eemlein käteen
.du ee jäävla braa kille du ha de så braa vi ses grabbe
ja laualen täyttä kurkkua miehet poistuivat pitkin loivaa lankonkia ja kohti pikkuruista terminaalia
helevetin hyvä säkä että ne oli tällä kertaa hyvällä päällä
Eemeli muisteli kuukauden takaista reissua jolloin nuo kaksi olivat saaneet jonkin berserrkikohtauksen laivalla.
ei saatana-- jatkuu ehkä
1958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hmmmmmm

Äänestä

Kommentoi aloitusta

t.pisara kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu