Simojoesta

kopssaaaja

Tuolla Erä-lehden keskustelusivuilla paras kalastuskokemumsesi-otsikon alla oli kohta "kamalin kalastuskokemuksesi". Siellä oli hyvä kirjoitus Simojoesta, kopsaan sen tähän, kun tilanne kuuluu olevan edelleen aika sama:


Simojoki 2006
Simojokea markkinoidaan lohijokena ja kalastamisen helppoudella, jopa rannalta saa lohen. Meille oululaisille se on lähes kotipihalla. Useita vuosia Tenolla juosseena päässä alkoi itää ajatus "pistäytymisestä" Simojoella. Siispä minäkin lähdin tutustumaan jokeen heinäkuussa 2006 erään työpäiävän jälkeen.

Simojoella ei ole suuria altaita, joten vedenkorkeuden vaihtelut ovat suuret ja nopeat. Ensimmäinen ongelma oli luvan saanti, sitä ei saanutkaan paikalliselta leirintä-alueelta. Ja paikallinen grillikään ei myynyt lupia. Opastettiin ajamaan Kemiin Motorestiin.

Yllätys oli suuri, kun netissä merkittyihin P-paikkoihin oli tullut puomeja, jotka olivat lukossa. Kun sitten sain auton parkkiin erään koskenniskan kodille ja suuntasin kohti jokea, oli taas esteitä, eli joen rannalla kulkeminen oli estetty rakentamalla kesämökin raja-aita jokeen asti. Siinä taiteillessa sitten molskahdin itsekin jokeen ja kastuin kunnolla, onneksi vehkeet säilyivät tallessa.

Sitten vain uistinta veteen. Pah, haukia. 2 kg molemmin puolin olevia haukia tuntui olevan joki täynnä. Tuskastuin ja lähdin liikkumaan kohti alavirtaa. Puolen yön maissa sitten tuli kohdalle omakotitalo. Öh, miten tässä, pitää toisten pihan läpi kävellä keskellä yötä. Ja niin kuin siinä ei olisi tarpeeksi, talon pihalla oli koira, joka nosti julmetun äläkän. Päättäväisesti kävelin rantaa pitkin talon ohitse. Verhot heiluivat, toki, kun vahtikoira pihalla resuaa. Olipa noloa.

Lohesta ei tietoakaan, joessa oli merkkaamattomia 55 millin verkkoja, jotka vedin rannalle, kun uistin tarttui siihen kiinni. Toista omakotitaloa ohittaessani rannan puolelta tuli talosta nuori isäntä, joka huuteli, että "Mitä v..ttua siellä kalastat ja pihoilla kuljet. Ei tänne tarvita turisteja".

Siitä puolisen kilometriä alavirtaan sitten vapa tärähti ja jarru parkaisi, joko nyt, joko nyt.. Joo, siellä on varmasti lohi, tasaista vetoa ja voimakkaita nykäisyjä. Huolestuin kun siimaa meni ulos koko ajan, miten minä tämän kanssa pärjään. No, pysähtyi ja saman tien kiristin vähän jarrrua ja aloitin kelauksen. Tuli 20 metriin, sitten mentiin taas. Siinä meni puolisen tuntia ennenkuin sain selvyyden, Hauki, taas. Oli kyllä iso, 6-7 kiloinen. Kun kala ei itse irti päässyt, jouduin koukulla auttamaan. Ja silloin se vielä potkaisi, hieno kokoonpainuva alumiini-nostokoukku taittui täysin. Otin hauen käsillä ylös kun vaapun keskikoukku oli silmästä läpi.

Palailin kahden jälkeen autolle ja ajelin ylemmäs jokivarteen, josko siellä olisi paremmat ja erämaisemmat apajat. Ei, haukia vain. Ja talot vanhan tavan mukaan rannassa, joten pihojen läpi joutui kävelemään. Onneksi irtokoiria ei ollut. Siinä neljän maissa kun autolle tuli ja vehkeitä pakkaili ja puhdisti, tuli tehtyä yhteenveto yöstä.

Ei, en tule toiste, mielummin ajan Tenolle tai Tornio-Muoniojoelle. Ja käytän venettä. Simojoen ranta-asukkaat eivät näköjään kaipaa kalamiehiä yöllä pihoilleen. Olikos se sitten seuraava kesä, kun oli näitä juttuja paikallisten suuttumisista kalastajiin, on varmasti totta, en minäkään toiste tule, pitäkööt lohensa.

1

771

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei turisteja

      Ei sinne tosiaan turisteja haluta, ovat aika äkäisiä nämä isännät.

      Lohen kyllä saa tartutettua koukkuun rannaltakin, mutta vene kyllä tarvitaan, jos lohta meinaat rannalle saada. On niin jyrkät rannat ja muita esteitä, ettet sinä Lohen perässä pysy, jos se lähtee. pitää olla vene, jotta saat väsytettyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4980
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1585
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1583
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1441
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1233
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      46
      1010
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      178
      889
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe