Ihan oikein kun jättivät F-ykköset. Kaksikko Ecclestone/Mosley on soutanut ja huovannut jo vuosia miten sattuu ja tahti sen kun kiihtyy. Tämä vuosi varsinkin on ollut yhtä tappelua - ei tuota jaksa enää katsoa. Vuodesta toiseen sääntöjä roiskitaan miten sattuu. Ecclestone heittää kehiin mitä ihmeellisempiä vaatimuksia kyselemättä keneltäkään: Niin kuin nyt että ajetaan Malesiassa illalla - jo ennalta varmassa kaatosateesssa. Yökisakin on aika outo juttu. Ecclestone vaatii hirveitä rahoja ja investointeja paikanpäällä - asioihin jotka eivät näy tai vaikuta TV-katsojiiin mitenkään. Maikkari rahastaa sitten "edullisella kanavapaketillaan", ja me maksetaan viulut. Jatkuva nyhjääminen ja tappelu on vienyt mielenkiinnon koko hommasta ja tästä kuluvastakin kaudestakin.
Minä uskon että uusi startti uusissa ohjaksissa tekee hyvää kuninkuusluokalle. Vaikka uusi sarja ei tule olemaankaan nimeltään F1, niin oikeasti se tulee olemaan se oikea kuninkuusluokka ja F1 perinteiden jatkaja. Minä seuraan ilman muuta sitä sarjaa. Mutta tältä kaudelta irtisanon maikkarin kanavapaketin heti ensi viikolla. Jo senkin takia että sain lopulta tarpeekseni Soneran kaapeli"palvelusta". Lautasantenni tulee nyt pihaan ja ensi kaudella katsellaan sitten formuloiden oikeaa kuninkuusluokkaa sieltä mistä ne näkyy.
Minä uskon että uusi startti uusissa ohjaksissa tekee hyvää kuninkuusluokalle. Vaikka uusi sarja ei tule olemaankaan nimeltään F1, niin oikeasti se tulee olemaan se oikea kuninkuusluokka ja F1 perinteiden jatkaja. Minä seuraan ilman muuta sitä sarjaa. Mutta tältä kaudelta irtisanon maikkarin kanavapaketin heti ensi viikolla. Jo senkin takia että sain lopulta tarpeekseni Soneran kaapeli"palvelusta". Lautasantenni tulee nyt pihaan ja ensi kaudella katsellaan sitten formuloiden oikeaa kuninkuusluokkaa sieltä mistä ne näkyy.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tämä oli tyly viesti. Lajille kävi samoin kuin nyrkkeilylle. Yhden ainoan maailmanmestarin sijaan nyrkkeilyssä kun on jo neljä "kuninkuusluokan hallitsijaa". Todella perseestä, luulen että aina kun uusi "F1" sarja perustetaan puolet sarjaa seuraavista tippuu pois. Itseltäni meni mielenkiinto. Sääli.
päätös jättää F1-sarja.
Eccelstone, Mosley ja kumppanit kuvittelivat tekevänsä aivan mitä vaan.
Sama täällä; Mosleyn ja Eccelstonen "minisarja" ei tule kiinnostamaan vaan uutta formulasarjaa tulen hyvin suurella mielenkiinnolla seuraamaan.
Erittäin hyvä juttu että tähän päätökseen suurimmat F1-tiimit päätyivät.
Mielenkiintoista on nähdä minkälaiset on autot ja säännöt uudessa sarjassa.
Ehdottomasti vain hyvä asia, ja kaikki isot tallit, jotka siis oli F1 on siin uudessa sarjassa.. tuntemattomat pikkutallit joita ei muutenkaan kukaan seurannut jää sinne eccelstonen talliin..
f1 alkoikin jo vaikuttaa ns kiskoilla ajamiselta, eli tallit eivä saaneet enää vapaasti näyttää et kyllä lähtee, ja muutenkin alkoi jo aikoja sitten olla tuntu että kaikki on ku käsikirjotuksen mukaan ajettua ^^
tuo Eccelstonen ja Mosleyn diktaattorimaisuus.
Kun Ferrari lopetti Mosleyn "kestittämisen", Mosley halusi nostaa omaa profiiliaan täysin käsittämättömiltä sääntöuudistuksillaan, joissa ei ole mitään järjen häivääkään.
Kyllä kai tätä isot F1-tiimit pyörittää eivätkä jotkut diktaattorit kuten Eccelstone ja Mosley. Voi hitto soikoon!
"Mestissarjan" pyörittäminen on Bernien ja Maxin loppu, hyvä niin!
Urheilu tarvitsee kiistämämättömiä mestareita.
Uusi sarja, jossa tallit itse päättävät pelisäännöistä tuntuu kyllä mielenkiintoiselta ajatukselta.
Jotenkin kuitenkin tuntuu, että Mosley joutuu perääntymään, ehkäpä jopa eroamaan ja sopu lopulta löytyy.
kuten Eccelstone julkisti eilen, johtanee juuri tähän. Eccelstonen tuki tässä kohtaa tiimeille todennäköisesti normalisoi tilanteen. Mosley saisi kyllä erota, vuosittain on hääräilemässä näitä uusia sääntöjä ja sitten on huipputiimien paketti aivan sekaisin kuten tällä kaudella on käynyt.
Ecclestone/Mosley? Ainaskin näyttävät jo sen ikäisiltä, että kuolema korjaa kohta. Vai tuleeko näiltä joku jälkeläinen jatkamaa ja sama homma jatkuu?
ei taida olla muuta kuin tyttäriä, toivotaan siis näin. Ainakin yksi nainen niistä oli tosi makeen näköinen gimma.
KAMAA, JOS MÄ OLISIN KIMI, MÄ KÄRRÄISIN NE LÄHIMPÄÄN VANHUSTENTALOON, EI PRKELE SENTÄÄN MITÄ PELLEJÄ NE ONKAAN.
JOS MÄ OLISIN CAPSLOCKMAN, MÄ LAITTAISIN KUULAN KALLOONI.
Mitäs nyt, pellepoika, tuumaat kun nyt kävi niin, että formuloiden oikeaa kuninkuusluokkaa voit seurata vain ja ainoastaan Maikkarin kanavapaketit tilaamalla. :D :D
Mahtaa sitä vituttaa :D Kyllä se kanavapaketti on oikeasti tilaamisen arvoinen, koittakaa jo pikku hiljaa uskoa. :P
KUN YKSIKIN SUOMALAISKUSKI AJAA.
ULKOLAISET KUSKIT ON AJELIJOITA, KUN TAAS KIMI ON KUNNON F1-KUSKI.
räikkönen on kapisen kulkukoiran jalkakäytävälle ulostama pikku torttu
KERSOJA AINA SIKIÄÄKIN?
KUN FOTA MUUTTAA SÄÄNNÖT KAIKILLE SAMOIKSI, KIMI VIE JA MUUT VIKISEVÄT.