Yksinäisen naisen adoptio

Ruusukukka

En ole tutkinut asiaa koskaan enkä lukenut googlesta mutta nyt kerron itsestäni.
Olen 40.vuotias ja eronnut ja minulla on 9-vuotias lapsi en edes seurustele ja olen kasvattanut tuon lapseni hyvin eli ei ole ollut ongelmia. Ainut ongelma on se että en ole löytänyt kunnolista miestä elämääni että olisin voinut edes ajatella avioliittoa, itse kun olen absolutisti ja täysjärkinenkin. Mutta kun olen yrittänyt etsiä miestä perheen perustamis mielesssä niin aina joku ongelma että en voisi kuvitella tehdä lasta ja siihen en ryhdy että tietoisesti hankkiutuisin raskaaksi ja tekisin isättömän lapsen.

Tuttavani on mukana virossa katulasten lastenkodissa eli on yksi perustajista ja olen käynyt siellä, siellä pienet lapset olivat vailla syliä.
Ja vähän isompia ei kukaan halua.

Onko minulla mitään mahdollisutta saada adoptiota vähän vanhemmalle lapselle vaikka 5-10 vuotiaalle?

Vai hukunko byrokratiaan kun lapset tarvitsevat kotia siellä ja rakastavaa siellä näin siellä myös imeväisiä jotka kuuluisivat ehdottomasti johonkin perheeseen.
Itse en nyt ihan pientä jaksaisi hoitaa enään mutta isomman kanssa pärjäisin on kokemusta jo yhdestä.

4

875

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uutala

      Lyhyesti. Adoptio on aina byrokraattinen ja pitkä prosessi. Yksinhakijoille se on erityisen pitkä ja raskas, koska adoptiolapsia on nykyisiin hakijoiden määriin nähden vähän ja pariskunnat asetetaan etusijalle. Tämä voi tuntua ikävältä, mutta älä tuomitse heti. Nimittäin sijaisvanhemmaksi voisit hyvinkin päästä melko vähällä byrokratialla ja ennen kaikkea järjellisellä odotusajalla. Molemmat vaihtoehdot edellyttävät sitä, että 9-vuotias lapsesi hyväksyy ajatuksen sisaruksesta ja että sinulla/teillä on asiat siten, kun adoptio-/sijaisperheeltä edellytetään.

    • se on

      ihan mahdollista. Luultavasti prosessikin on hieman lyhyempi, jos tahdot vähän isomman lapsen, sillä niillä ei ole niin paljon ottajia. Joistakin maista yksinhakijoille annetaan vain isompia lapsia, mutta en tiedä, miten se on juuri Virossa, jos sieltä haluat. Pelasta tai Interpediasta saat varmaankin lisätietoa. Myös ikäsi tulee vastaan, joten vauvaa et enää voisikaan adoptoida. Lapsen täytyy kuitenkin olla biologista lastasi nuorempi.

      • Ruusukukka

        Ottaa selvää menemme lapseni kanssa uudestaan käymään siellä virossa ja käymme siellä lastenkodissa samalla kyllä se tuntuu niin väärältä kun näin ihan sylivauvoja jotka olivat hyljättyjä, itse olisin valmis kasvattamaan vanhemmankin lapsen ja he ovat hyvin ihania lapsia tulevat avoimesti tekemään tuttavuutta moni on siellä viettänyt vauvaiästä lähtien kotiin he kuuluisivat.
        Tässä lastenkodin linkki.

        http://www.apuverkosto.fi/index.htm


      • yhteyttä
        Ruusukukka kirjoitti:

        Ottaa selvää menemme lapseni kanssa uudestaan käymään siellä virossa ja käymme siellä lastenkodissa samalla kyllä se tuntuu niin väärältä kun näin ihan sylivauvoja jotka olivat hyljättyjä, itse olisin valmis kasvattamaan vanhemmankin lapsen ja he ovat hyvin ihania lapsia tulevat avoimesti tekemään tuttavuutta moni on siellä viettänyt vauvaiästä lähtien kotiin he kuuluisivat.
        Tässä lastenkodin linkki.

        http://www.apuverkosto.fi/index.htm

        Helsingin kaupungin kansainväliseen adoptiopalveluun, koska he ovat ainoita jotka tekevät yhteistyötä Viron kanssa. Virosta on tullut viime vuosina vähän lapsia Suomeen, koska heidän kotimaan adoptionsa on lisääntynyt. Vaikka lapsia on lastenkodissa on paljon, se ei tarkoita että he olisivat vapaana adoptioon, varsinkaan kansainväliseen adoptioon.
        Katso Hesan kansainvälisen adoptiopalvelun nettisivut, sieltä löytyy tietoa mistä lähtee liikkeelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      194
      1855
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      977
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      127
      902
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      210
      704
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      656
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      60
      655
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      624
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe