Eli olen ollut suurimman osan elämästäni todella laiha ja hoikka kaikki johtui siitä, että en saanut ollenkaan painoa syömisestä se on joku geeni kait kaikki rasvainen tuli ulos ihosta mikä aiheutti paljon finnejä ja muutenkin ruuansulatus oli hypeaktiivinen jolloin olin todella heiveröinen siis luuta ja nahkaa yli 180cm ja 59kg amiksen ekalla ja sit siellä luokalla oli myö yks mua kaksi vuotta vanhempi joka kävi joskus salilla ja aina kerskui kuinka vahva hän on kun voitti meidät kädenväännössä, mikä kyl oikeasti johtui hänen iästään ja siitä, että hän oli vain isompi yksi päivä hän nöyryytti mua aika pahasti ei kaikkien edessä, mutta aika monen edessä fyysisesti, esim istui mun päälle piti mun käsistä kiinni kuitenkin siitä on aikaa noin 2v ja olen aika vahva ja lihaksikas nyt, koska huomasin, että lihakseni kasvavat tosi nopeasti treenatessani johtuen varmaan mun kehon pienestä rasva pitoisuudesta, mutta kuitenkin olen nyt sitä miestä paljon isompi ja vahvempi ollaa edelleen samalla luokalla, niin pitäisikö minulla kostaa siitä hänelle ja tintata turpaan en ole katkera siitä, mutta tapauksen jälkeen muistan sanonneeni itselleni päässä, että joku päivä mä kostan vielä, olen nyt kuitenkin aika vahva painoisekseni esim. nostan penkistä paljon enemmän kuin ruumiin painoni ja tiedän, että henkilö ei voisi minun tahdolleni mitään jos aikoisin näyttää sen hänelle fyysisesti en tahdo enempää tapauksesta kertoa mutta hän sanoi mua ruipeloksi ja esitteli muille miten heikko olin jolloin olisi aika hyvä opetus hänelle.
Entinen kiusattu
Ex Luuranko
2472
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sen hänelle ja haukut hänet ruipeloksi. Valmistaudu kuitenkin siihen että ennenkuin hän suuttuu, tinttaat häntä turpaan.
Päätöksen sinä joudut tekemään ennen, et jälkeenpäin, koska jos teet päätöksen jälkeenpäin, olet jo saanut turpaasi.
Onko sinusta miestä siihen vai et, sen sinä joudut päättämään.
No sinä keräät porukan katsomaan ja haastat hänet kädenväännössä, jos tiedät voittavasti hänet. Se jos mikä tekee sut hyvälle tuulelle ja tämä toinen saa hävetä kun " ruipelo " päihitti kädenväännössä.
Muista että kädenvääntö on laji, jossa ei ratkaise penkkivoimat, vaan se on tekniikkaa ja voimaa, pienikin kaveri voi päihittää isompansa siinä.
Tehkääs näin!