OHHOH

Jälleen viisi uutta sikainfluenssatapausta

Suomessa on vuorokauden sisällä varmistunut viisi uutta sikainfluenssatartuntaa.

Kaksi tapauksista on todettu pääkaupunkiseudulla ja yhdet Turussa, Kuopiossa sekä Pohjois-Karjalassa.

Potilaat ovat hyväkuntoisia, eikä kellään ole todettu influenssan vakavaa muotoa.

- Osalla oireet ovat olleet varsin lieviäkin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Ilkka Julkunen.

Kaikkiaan Suomessa on todettu toistaiseksi 18 sikainfluenssatartuntaa. Viikon sisällä tapauksia on varmistunut 14.

- Melkein joka lennolta on todettu yksi tapaus. Yhdysvalloissa tauti on on aika yleinen, Julkunen selittää.

Tuoreimmista viidestä potilaasta kaksi on palannut Suomeen Yhdysvalloista, yksi Hongkongista ja yksi Meksikosta. Yhden matkakohteesta ei ole varmuutta. Kaikki ovat aikuisia, iältään 19-59 vuotta.


OOTTE HYVIJÄ
TUOHON EI MYÖ PÄÄSTÄ TÄÄLÄ
5302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tiedemiehet ovat tutkineet sikainfluenssan alkuperän,se on lähtöisin mustalaisista.

Äänestä

Osaat sentään kopioida toisten kirjoittamaa tekstiä, jotta viestisi on edes osittain lukukelpoinen.

Äänestä
  • Amerikkalaisen Princess Cruises -yhtiön omistamalla ylellisellä Emerald Princess -risteilyaluksella on H1N1-epidemia, kertoi venäläinen RIA Novosti -uutistoimisto.

    Helsingistä Pietariin eilen saapuneella aluksella on havaittu tartunta 14 ihmisellä, venäläiset terveysviranomaiset kertoivat.

    Tartunnan saaneista 13 on miehistön jäseniä ja yksi on matkustaja. Sairastuneet ovat karanteenissa hyteissään, ja heitä on hoidettu Tamiflu-lääkkeellä.

    Viranomaisten mukaan tautitapaukset eivät ole niin pahoja, että niitä tarvitsisi hoitaa sairaalassa. Emerald Princessillä on RIA Novostin mukaan 3 243 matkustajaa ja 1 201 miehistön jäsentä.

    aftonpladet

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


RUOTTISTA kirjoitti:

Jälleen viisi uutta sikainfluenssatapausta

Suomessa on vuorokauden sisällä varmistunut viisi uutta sikainfluenssatartuntaa.

Kaksi tapauksista on todettu pääkaupunkiseudulla ja yhdet Turussa, Kuopiossa sekä Pohjois-Karjalassa.

Potilaat ovat hyväkuntoisia, eikä kellään ole todettu influenssan vakavaa muotoa.

- Osalla oireet ovat olleet varsin lieviäkin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Ilkka Julkunen.

Kaikkiaan Suomessa on todettu toistaiseksi 18 sikainfluenssatartuntaa. Viikon sisällä tapauksia on varmistunut 14.

- Melkein joka lennolta on todettu yksi tapaus. Yhdysvalloissa tauti on on aika yleinen, Julkunen selittää.

Tuoreimmista viidestä potilaasta kaksi on palannut Suomeen Yhdysvalloista, yksi Hongkongista ja yksi Meksikosta. Yhden matkakohteesta ei ole varmuutta. Kaikki ovat aikuisia, iältään 19-59 vuotta.


OOTTE HYVIJÄ
TUOHON EI MYÖ PÄÄSTÄ TÄÄLÄ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu