Toinen mäykky kaveriksi

Hei! Onko kellä kokemusta siitä, että on ottanut vanhmmalle LK mäyräkoiralle kaveriksi koiranpennun. Itse haluaisin ottaa toisen LK mäykyn, mutta miten vanhempi hemmoteltu mäykkyni (lue kakarani) siihen kenties suhtautuisi. Mäykkyni on kova vartioimaan reviiriään kotona. Tuntemattomille vieraille se rähisee, ja on todella rasittava. Kaikki on muuten ok, kunhan sen antaa tutustua ensin itse. Kaikki vieraat ei vain sitä älyä, eivätkä osaa olla koiran kanssa. Lenkillä mäykylläni ei ole itsesuojeluvaistoa, vaan se räyhää isoille koirille kuin sekopää - ja joskus pienillekkin. Sillä on tiettyjä koirakavereita, joihin se on todella ihastunut (niin isoja kuin pieniä) että tulee se kuitenkin toimeen. Ja uros kun on, niin kaikki tyttökoirat ovat iiiihania - olipa sitten iso tai pieni.

4

642

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin huomaat kaverin

      merkityksen.
      Otselläni on 12v mäykky ja toisen mäykyn kuoltua,ostimme pienen mäykkypennun.
      kumpikin ovat uroksia.
      Ensin tää vanhempi lellivauva ei ollut huomaavinaan tätä uutta tulokasta,kun pikkanen meni samaan koriin vanhemman kuo hakien turvaa,niin vanha mäykky vaihtoi heti paikkaa.

      Tätä jatkui noin 2viikkoa,kunnes vanha mäykky alkoi pikkuhiljaa hyväksyä uuden kaverin.
      Ja nyt ne ovat parhaimmat bestikset,nukkuvat vierekkäin ja leikkivät yhdessä.

      Suosittele lämpimästi sinulle,että hankit toisen mäykyn koirallesi kaveriksi.

    • eehapo

      Hei, meillä on 5,5 vuotias karkeakarvainen mäyräkoira, joka on todella mammanpoika. Lenkillä samat jutut kun sinunkin koiralla: isotellaan ja ollaan kovaa jätkää, mutta kotona ollaan niin hempeitä. Tälläkin on omat kaverit, jotka se sulattaa, mutta lenkillä on rasittavaa, kun se haukkuu varmuuden vuoksi kaikki ennen kuin edes haistaa oliko se tuttu vai ei. Meillä on myös 3- vuotias lyhytkarvainen kääpiömäykky, joka sai pennut kuukausi sitten ja nyt aivan lähipäivinä ollaan annettu tämän mammanpojan tutustua pentuihin; se varmaan kuvittelee olevansa pentujen isä, kun se yrittää väen väkisin nuutata niitä ja mahdoton uikutus alkaa, jos ei päästä sitä aivan liki pentuja. Ota vaan kaveri mäykyllesi.

    • amv

      Otimme toisen mäykyn tämän vanhemman ollessa alle vuoden ikäinen. Alusta saakka on mennyt loistavasti ja niilläon toisistaan paljon seuraa. Ei ole ollut mitään ongelmia, ei tappelua tai puremisia. Vanhempi oli uros ja tämä pentu narttu. Vanhempi on nyt kastroitu. Eli, suosittelen ottamaan toisen kaveriksi.

      • diibu

        Itse kyllä vähän kouluttaisin tätä senioria, ettei se siirrä mallejaan pennulle. Ihan liikaa noita koirakaksikoita -rodusta riippumatta, lenkeillä näkee jotka alottaa (jompikumpi aloittaa, toinen säestää) kohtaamis/ohitustilanteissa kauhean rähäkän laumaansa puolustaessaan. Melko rasittavaa. Itsekin olen ehkä vielä tuossa tilanteessa ja kaikkeni teen ettei meidän ulkoilua kuulla kahden kilometrin päähän vain siksi etten viitsinyt opettaa koirilleni milloin ja missä sopii laumaa puolustaa ja KUKA puolustaa. Näemmä vaikeaa kun noita "orkestereita" on tosiaan paljon liikkeellä tämäntästä. Tämänhetkinen koira ei liikaa huutele, mutten kuvittele etteikö se saata tuota vartiointia sitten yrittää kun pentu tulee. TAI toinen kauhuskenaario: nuoruuttaan epävarma pentu yrittää räkyttää ja vanhempi liittyy kuoroon..huhhuh. Onnea vaan kaikille samassa tilanteessa oleville tai sellaiseen piakkoin hankkiutuville (pilke silmäkulmassa kirjoitettuna, huom)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe