Ensiksi toivotan kaikille keskustelioille,ja erikoisesti vuosien mittaan tulleille palstan ystävilleni oikein hyvää ja lempeää Juhannusta.
Niin,vuosi on nyt puolesssa ja kiidämme taas kohden pimeämpää vuodenaikaa laajassa ja demokraattisessa rintamassa omaksuen toistemme arvioitavaksi mielipiteemme ja tuntemattomuuden tietoisuudessamme.Tällä palstalla on vuosien mittaan säilynyt verhottu huomaavaisuus ja hillitty suvaitsevaisuus niin että räikeät ylilyönnit on voitettu ja tukahdettu sanomattomalla äänettömyydellä.Ehkäpä olemme kasvaneet jo viimein ymmärtäväisiksisi ja osaamme antaa arvoa myös hyödylliselle tyytymättömyydelle,jos se ei ylitä suvaitsevaisuuden rajojamme.Siksi uskoisin että palstamme pysyy elävänä täyttää sen kriteerin jonka ideana on kommunikointi ja laaja mielipiteenvaihto ilman tuomitsemista tai merkintää.
Tulin juuri saunasta ja päässäni kajastuu kaunis melodia,niin kaukaa ja unohtumattomasta menneestä,että se tuntuu kuin tuo aika olisi ollut vasta hetki sitten ja kuin vain tuossa kesämökin nurkan takana.Päivä on tänään taas pilvinen ja äänettömyys täyttää koko elintilan.Ihmettelen,että kaikki muistot,huonotkin,pursuavat juuri Juhannuksena,syyllistettävässä rapulassa esille,kuin mielessä olisi vuotuinen suursiivous,alkkoholin lieveilmiö,ja arviointi menneestä jolloin valitaan mikä säästetään itselle ja mikä työnntään sivuun,mappi ööhön.
Minulla ei ole nyt mitään kunnnon aloitusta sinulle ystäväni ,mutta näillä muutamilla sanoilla ja kauniilla melodialla haluan vain toivottaa kaikille mieleni siskoille ja veljille kaikkea hyvää ja ymmärräthän edelleenkin kielivirheeni ja annat lähimmäisillesi,nöyryyttävätkin menneet juuri tänä keskikesän juhlana anteeksi.
http://www..youtube.com/watch?v=SB2tYYYwMc

Vastaukset 7
Vanhimmat
täyttää pään, ja äänettömyys kaiken muun. (!)
Mukavasti rakennettu lällätys.
Logiikka vain ontuu.
Kiitos vain sinulle ajattomista arvosteluistasi.Tunnenkin olevani omieni parissa kun "pieni" hetsi oivaltaa mykkyyden sammion ja liikuttavasti huomioin vähäisen persoonallisuuteni elintilassa joka on rajoittamaton ja ilman maahanmuuttorajoitusta ja sosiaalitukiaisia.
kumma?? Ei laske kuuntelemaa tota sun linkittämää musiikkia.. On muka joku virhe sivustossa? Oon yrittäny jo monta kertaa.. höh..
Lämmintä Juhannuksen jatkoa sullekki, ja kesän jatkoja:))
Kuule Sassu.Virhe on nyt täällä Lohjan järven saaressa ja omaa ydinkeskustan pääni epäsymmetrisessä ja symmetrisessä aivopuoliskossa.
Vedän lonkalta tähän oikeaoppisen linkin.Jos ei onnistu niin hyräillään vain ahonlaitaa jota tänä Juhannuksena ei käyskennellä ilman paitaa.
http://www.youtube.com/watch?v=SB2tYYYlwMc
tuli ihan nuoruus ajat mieleen, en kyllä kuulunut kukkaiskansaan enkä muuhunkaan ryhmään, oon ollu iha itteni vaan:))
Lohjalla on tullu käytyy aikas paljonki, siel asustaa sukulaisii, ei mun mut mieheni.. Lohessa kävästy tanssimassa. Ympäri ämpäri siel eri paikoissa.. Kiva pikku paikka:))

ja kuuluukin;)