Olin jonkin aikaa sitten tyttöystäväni kanssa ikaalisten kylpylässä ja jouduin sattumalta erääseen tilanteeseen.
Olin menossa yhteishöyrysaunaan ja perässäni tuli myös kaksi miestä. Toinen näytti alle 18v:ltä ja toinen oli jo varmaan noin 35 vuotias, äkkiä katsottuna. Saunassa ei ollut muita sillä hetkellä.
Sitten naisten puolelta tuli hahmo joka huuteli miehiä nimeltä ja miehet huikkasi että tule tänne tai jotain vastaavaa, en enää muista. Kuitenkin he olivat samaa seuruetta puheista päätellen. Olin itsekin melko lähellä heitä ja kun höyry välillä hälveni niin uteliaisuuttani katsoin naiseen päin.
Nainen oli tietysti ilkosillaan kuten saunassa kuuluukin. Nainen vaikutti noin samanikäiseltä kuin vanhempi mies ja istuikin hänen vieressään. Nainen oli hoikka ja pienirintainen, enempää en viitsinyt katsoa. Puheiden perusteella tiesin että he olivat pariskunta joilla oli joku sukulaispoika mukanaan.
Ajattelin että pitäisköhän jo lähteä kun tyttöystäväni varmaan jo kuivaili hiuksiaan pukuhuoneessa. No juuri kun meinasin nousta ylös niin pariskunta sanoi tuolle pojalle että he jo lähtevät. Tuo poika sanoi heille vielä jäävänsä hetkeksi aikaa höyrysaunaan.
En kehdannut heti sen ukon perään lähteä saunasta pois vaan ajattelin olla vielä minuutin. Samassa naisten puolen ovi aukeni ja samainen nainen tuli takaisin saunaan tuon pojan viereen ja läpsäisi häntä takamukselle ja hipaisi ohimennen poikaa jalkovälistä. Nainen heitti selin makuulle vastakkaiselle penkille poikaan nähden. Nainen makasi haarat levällään poikaan päin itsekin näin selvästi miten pillun viiva näkyi.
Ihmettelin että eivätkö he piitanneet minusta lainkaan, vaikka näkivät minun höyryn läpi selvästi. Nainen puheli rivouksia pojalle, ja poika selvästi häpeili koska tiesi minun olevan melko lähellä. Yritin pidätelläl seisokkiani ja sainkin pidätettyä. En voinut kuitenkaan olla katsomatta tuota höyryn läpi heikosti näkyvää pillua. Nainen kiusasi vielä poikaa avaten ja sulkien haarojansa. Näky oli myös minulle herkullinen. Sitten oli pakko lähteä pois, muuten olisi minun herkut olleet pian seinäkaakeleilla.
En tiedä mitä sitten sen jälkeen tapahtui, mutta pesin ainakin 10 minuuttia eikä poika näyttänyt tulevan saunasta ainakaan pois. Kylpylässä ei ollut muutenkaan tuolloin paljon porukkaa, muutama porealtaassa kylpijä. Suihkutiloissakaan ei ollut ketään. No lähdin siitä sitten pukuhuoneeseen.
Havaitsin saman 35v miehen joka lähti saunasta aiemmin pois. Vaimonsa nyt levitteli samaan aikaan luultavasti haarojaan 15 vuotta nuoremmalle sukulaispojalle.
Kuivailin siinä hiuksiani ja puin päälleni. Samassa tuo poika tuli myös pukuhuoneeseen. Siinä sitten tuo poika ja se ukko alkoivat jotain autoista porisemaan. Ja sitten minä jo lähdinkin aulaan odottamaan tyttöystävääni. Sillä aina kestää kun pitää meikata.
ikaalisissa
6
14263
Vastaukset
- Päiväuni
Sillä todellisuudessa Ikaalisissa on erotettu väliaidalla miesten ja naisten puoli.
- Boi
Onko näin todella? Voi olla että muistini sitten pätkii.
Tapauksesta on noin 3 vuotta aikaa enkä ole käynyt siellä sen jälkeen. Tuolloin ei mitään väliaitaa ollut. Ehkä sellanen järjellä kuviteltava raja oli. En ole enää kyllä varma pätkiikö muistini kylpylän osalta? Vai olikohan tapaus sittenkin Serenassa, kuten meinasin ensin kirjoittaa, mutta vaihdoin nimeä. Olen käynyt niin monessa kylpylässä että en ole varma oliko sittenkään kyseessä tuo ikaalinen. Vaiko serena?
No pääasia eli tarina oli kuitenkin tosi, sehän tässä jutun juoni oli. Olipa kylpylä nyt kumpi hyvänsä. Sorry että muistini pätkii jos unohdin kumpi kylpylä oli kyseessä. - joo
Boi kirjoitti:
Onko näin todella? Voi olla että muistini sitten pätkii.
Tapauksesta on noin 3 vuotta aikaa enkä ole käynyt siellä sen jälkeen. Tuolloin ei mitään väliaitaa ollut. Ehkä sellanen järjellä kuviteltava raja oli. En ole enää kyllä varma pätkiikö muistini kylpylän osalta? Vai olikohan tapaus sittenkin Serenassa, kuten meinasin ensin kirjoittaa, mutta vaihdoin nimeä. Olen käynyt niin monessa kylpylässä että en ole varma oliko sittenkään kyseessä tuo ikaalinen. Vaiko serena?
No pääasia eli tarina oli kuitenkin tosi, sehän tässä jutun juoni oli. Olipa kylpylä nyt kumpi hyvänsä. Sorry että muistini pätkii jos unohdin kumpi kylpylä oli kyseessä.Kaikkihan täysjärkiset ymmärtää että valetta koko juttu. Jos näin olisi oikeasti tapahtunut, muistaisit taatusti paikan...
- peto
joo kirjoitti:
Kaikkihan täysjärkiset ymmärtää että valetta koko juttu. Jos näin olisi oikeasti tapahtunut, muistaisit taatusti paikan...
jep, ja mä olisin ainakin katsonut näytöksen loppuun. Tiedä vaikka poika olisi tarvinnut apua vanhemman naisen tyydyttämiseen.
- Anonyymi
Ainakin yks jarmo kuuluu vähemmistöön
- Anonyymi
Nussin joskus 2000luvun alussa Ikaalisten kylpylässä respan virkaneitoa omassa huoneessa. Oli kiihoittavaa laskea se työasun tiukka hame nilkkoihin ja nuolla ahnaasti melko nuoren naisen pillua, lopuksi nain tuota neitoa sängyllä takaapäin välillä tahtia kiihdyttäen ja taas rauhallisin työnnöin.. Tutustuin tyttöön kylpylän iltamenoissa ja muutaman drinkin jälkeen siirryttiin huoneeseeni naimaan silkasta molemminpuolisesta halusta..
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5902021- 98999
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18957Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101826Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4817Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749- 70747
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74678- 65553