Palsta

Kaikki muistavat sen,
että toista henkilöä tai hänen kirjoittamaansa viestiä ei arvostella, vaan asia ainoastaan tai mielipide asiasta on viestin sisältö.

Voi sanoa olevansa samaa mieltä taikka eri mieltä,
mutta TOISTA KIRJOITTAJAA EI muuten eikä mitenkään oteta puheeksi.

En ole lukenut nyt kuin joitain ketjuja vähän, mutta huomasin,
täällähän vallitsee aivan kamala ilmapiiri.

Yritetään muistaa tämä, ketään ei haukuta, ei kehuta.
42346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Sinä onnistus yrityksessäsi!

Äänestä

Siitä keskinäisestä kehustahan täällä monet ovat riippuvaisempia kuin huumeesta.
(Vai onko käynyt niin että olet jäänyt vaille kehuja etkä soisi niitä muillekkaan) Huvittaa nin penteleesti kun huomaa miten akay ja ukotkin menevät Kahvipirttiin jupisemaan ja kantelemaan, eivät uskalla vastata samalla mitalla kirjoittajille joista eivät tykkää.

Äänestä
  • (Olisit ottanut mallia kahdesta edellisestä, joissa "EI KEKUTTU, EI KÄLLÄTTY"!)

    (Toivottavasti olet AINOA henkilöön menevä tässä ketjussa.)

    Äänestä

  • (Toivoton ) kirjoitti:

    (Olisit ottanut mallia kahdesta edellisestä, joissa "EI KEKUTTU, EI KÄLLÄTTY"!)

    Kirjoittaisin vaikka sanan viikossa, mutta ymmärrettävää tekstiä.

    Äänestä

  • (Toivoton ) kirjoitti:

    (Olisit ottanut mallia kahdesta edellisestä, joissa "EI KEKUTTU, EI KÄLLÄTTY"!)

    (Toivottavasti olet AINOA henkilöön menevä tässä ketjussa.)

    Viimeinen sana lienee outo, se tulee ruotsin skälla = haukkua -verbistä.

    Siis: Ei kehuta, ei haukuta!

    Äänestä

  • Mitä se on? kirjoitti:

    Viimeinen sana lienee outo, se tulee ruotsin skälla = haukkua -verbistä.

    Siis: Ei kehuta, ei haukuta!

    Siis tekijää/kirjoittajaa kyllä moititaan jos tarvetta on.
    Niin että mällätään ja källätään!

    Äänestä

  • Ihmisen ajatuksesta kirjoitti:

    antaa rehellistä palautetta.

    Mollaaminen ja nuoleskelu ovat eri juttu, ne lähtevät kieroontuneista vaikuttimista.

    On vain niin, että kirjoituksistaan kiitosta saanut herättää myös kateutta, ja se taas johtaa erinäisiin lieveilmiöihin.

    Äänestä

  • Ihmisen ajatuksesta kirjoitti:

    Siis tekijää/kirjoittajaa kyllä moititaan jos tarvetta on.
    Niin että mällätään ja källätään!

    (Haluut sä parantaa tän palstan vai et? Päätä jo!)

    (Ellet haluu, onko pakko kirjoittaa?)

    Äänestä

  • (Toivoton) kirjoitti:

    (Haluut sä parantaa tän palstan vai et? Päätä jo!)

    (Ellet haluu, onko pakko kirjoittaa?)

    miksi käytät sulkuja?
    Yleensä sulkujen sisältämän tekstin voi vaikka jättää lukematta, ei vähennä tekstin ymmärrettävyyttä.

    Äänestä

  • kysyä, kirjoitti:

    olet ennenkin häkeltynyt kun jäät jyränalle.

    että avausta ei noudatettu.)

    Äänestä

  • kysymykseen kirjoitti:

    olet ennenkin häkeltynyt kun jäät jyränalle.

    ole mitään kysynyt.
    Johon vastasit, oli eka ja vika tähän ketjuun, tämän lisäksi.

    Katso itse tarkemmin, kelle viestisi osoitat.

    Äänestä

SE ON AINOA KEINO KORJATA PALSTAN HUONO HENKI!

Äänestä
  • Ja mitään muuta uutta ei ole havaittavissa kuin uusia ehdotuksia!

    Äänestä

  • pahaa, että huono henki on tarkoituksella luotu, sillä karkotetaan asialliset keskustelijat, ettei oma osaamattomuus tule ilmi.

    Äänestä

  • mutta pelkään kirjoitti:

    pahaa, että huono henki on tarkoituksella luotu, sillä karkotetaan asialliset keskustelijat, ettei oma osaamattomuus tule ilmi.

    Onko mielestäsi vain yhden palstan osanottajat ja vain sinne kirjoittajat jotain?
    Onko kaikkien aina kirjoitettava yhden ihmisen mielen mukaan, muuten olet häirikkö, pakko on tehdä jotain.
    Kaikkien on saatava olla tasa-arvoisia, pomoja ei ole olemassakaan.

    Äänestä

  • OSAA muuta kuin haukkua.

    Äänestä

  • Mutta eihän jäärät kirjoitti:

    OSAA muuta kuin haukkua.

    taitaa olla kysymyksessä vain provoilu että saadaan venytettyä.....ketjua

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    ketjusta tänekkin tulit venyttämään.

    Äänestä

  • Mutta eihän jäärät kirjoitti:

    OSAA muuta kuin haukkua.

    Miksi nimittelet(haukut) toiset kirjoittajat ja mariset ...monica taidat olla tuo haukkuminen sinun lempisanastoosi kuuluva

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Onko mielestäsi vain yhden palstan osanottajat ja vain sinne kirjoittajat jotain?
    Onko kaikkien aina kirjoitettava yhden ihmisen mielen mukaan, muuten olet häirikkö, pakko on tehdä jotain.
    Kaikkien on saatava olla tasa-arvoisia, pomoja ei ole olemassakaan.

    ei voi kun nauraa!

    Äänestä

  • paraskin sanomaan kirjoitti:

    ei voi kun nauraa!

    ei voi mitään, toivotonta.

    Äänestä

  • Nimitely veressä kirjoitti:

    Miksi nimittelet(haukut) toiset kirjoittajat ja mariset ...monica taidat olla tuo haukkuminen sinun lempisanastoosi kuuluva

    lausu minun nimeäni.

    Äänestä

Kyllähän tällaiset avaukset aina antavat uutta potkua palstan kirjoitusten sisältöön.
Ilmapiiri kyllä puhdistuisi jos jokainen jättäisi koko asiasta mainitsemisen.

Että avataan oikein uusia ketjuja mokoman asian vatvomiseen, se on jo huippu törkeää...

Äänestä
  • luulet olevasi!

    Äänestä

  • valvoja. kirjoitti:

    luulet olevasi!

    Sillä keittimellä, saadaan koko pirtti tänne huutelemaan ;-DDDD.
    Joku vei kulmakaapin niin laittoivat teollisen toiminnan pystyyn.

    Äänestä

  • Pontikkaa kirjoitti:

    Eikös ne sitä hakeneet, taisivat keittää väärällä pannulla.

    Äänestä

  • Pontikkaa kirjoitti:

    Sillä keittimellä, saadaan koko pirtti tänne huutelemaan ;-DDDD.
    Joku vei kulmakaapin niin laittoivat teollisen toiminnan pystyyn.

    vitsikästä sanailua. Miten osataankin näin naurattaa lukioita. Kirjailija vauhdissa.

    Äänestä

  • harvinaisen kirjoitti:

    vitsikästä sanailua. Miten osataankin näin naurattaa lukioita. Kirjailija vauhdissa.

    Sitten Kahvipirttiin takaisin tarjoilemaan toisilleen imelän hymyn kera!

    Hyi olkoon!

    Äänestä

  • häiriköimässä! kirjoitti:

    olevansa parempia kuin muut.

    Sehän käy helposti, kun kirjoittaa nikillään kahvipirtissä kehuja,
    ja sitten ilman nikkiä ilkeyksiä muissa ketjuissa!

    Äänestä

  • osoittaa kirjoitti:

    että osaajat tulevat vain yhdestä paikasta, niin sinä näytät osaavan. Kuka heistä olet?

    Äänestä

  • osoittaa kirjoitti:

    olevansa parempia kuin muut.

    Sehän käy helposti, kun kirjoittaa nikillään kahvipirtissä kehuja,
    ja sitten ilman nikkiä ilkeyksiä muissa ketjuissa!

    Vaikenemalla voi harhaiset luulot peittää. Niitä joka käänteessä toistelemalla paljastaa vain vainoharhaisuutensa. En ole kahvipirttiläinen.

    Äänestä

  • kulkija vainen kirjoitti:

    En ole vainoharhainenkaan. Sinäkin toistat koko ajan.

    Äänestä

  • häiriköimässä! kirjoitti:

    Sitten Kahvipirttiin takaisin tarjoilemaan toisilleen imelän hymyn kera!

    Hyi olkoon!

    väitteesi, saisi jo sherffi puuttua asiaan, nämä muutamat jaksavat mellastaa ja sotkea koko palstan.

    Äänestä

  • häiriköimässä! kirjoitti:

    Sitten Kahvipirttiin takaisin tarjoilemaan toisilleen imelän hymyn kera!

    Hyi olkoon!

    Jos joku vakituisesti kahvipirtissä kirjoittava sanoo muissa ketjuissa jotakin, niin tulee oitis vaustaus, että mene sinne "kanalaasi" ja pysy siellä. Perään vielä ne kuuluisat "hus, hus".

    Sitten sama taho haukkuu, että kahvipirttiläisillä on sisäpiiri, kun ne eivät voi osallistua samoihin kskusteluihin muiden kanssa.

    Luulen, että tämä logiikkansa hukannut porukka on aika pieni mutta sitäkin äänekkäämpi. Minä ainakin olen kirjoittanut koko ajan sekä kahvipirtissä että muualla enkä aio tapojani muuttaa minkäänlaisen porukan painostuksesta.

    Jotakin todistaa sekin, jos joku ketju pysyy hengissä vuodesta toiseen, vaikka kirjoittajat siellä vaihtuvat? Alusta asti mukana olleita on vähemmän kuin yhteen käteen mahtuu sormia. Minä en kuulu heihin, mutta alan kyllä olla jo "aika vanha tekijä". Silti kukaan ei voi pakottaa minua olemaan VAIN KAHVIPIRTTILÄINEN.

    "Hus, hus" ei ainakaan minuun tehoa, vaikka sitä jonkun mielestä on niin hauska hokea.

    Äänestä

  • kulkija vainen kirjoitti:

    Vaikenemalla voi harhaiset luulot peittää. Niitä joka käänteessä toistelemalla paljastaa vain vainoharhaisuutensa. En ole kahvipirttiläinen.

    Kaksinaamainen tai moninaamainen voisi myös sanoa.

    Äänestä

  • Hintriika* kirjoitti:

    Jos joku vakituisesti kahvipirtissä kirjoittava sanoo muissa ketjuissa jotakin, niin tulee oitis vaustaus, että mene sinne "kanalaasi" ja pysy siellä. Perään vielä ne kuuluisat "hus, hus".

    Sitten sama taho haukkuu, että kahvipirttiläisillä on sisäpiiri, kun ne eivät voi osallistua samoihin kskusteluihin muiden kanssa.

    Luulen, että tämä logiikkansa hukannut porukka on aika pieni mutta sitäkin äänekkäämpi. Minä ainakin olen kirjoittanut koko ajan sekä kahvipirtissä että muualla enkä aio tapojani muuttaa minkäänlaisen porukan painostuksesta.

    Jotakin todistaa sekin, jos joku ketju pysyy hengissä vuodesta toiseen, vaikka kirjoittajat siellä vaihtuvat? Alusta asti mukana olleita on vähemmän kuin yhteen käteen mahtuu sormia. Minä en kuulu heihin, mutta alan kyllä olla jo "aika vanha tekijä". Silti kukaan ei voi pakottaa minua olemaan VAIN KAHVIPIRTTILÄINEN.

    "Hus, hus" ei ainakaan minuun tehoa, vaikka sitä jonkun mielestä on niin hauska hokea.

    kunniaksi.

    Äänestä

  • Saarnan kirjoitti:

    kunniaksi.

    jätin laittamatta? Minusta näyttävät kovin nikittömiltä nämä nikittömyyden arvostelijat. Sekin sopii kummalliseen logiikaan.

    Äänestä

  • Miksi? kirjoitti:

    Kaksinaamainen tai moninaamainen voisi myös sanoa.

    osoitat sinä itse.
    Olisiko uutta aihetta?

    Äänestä

  • Hintriika* kirjoitti:

    jätin laittamatta? Minusta näyttävät kovin nikittömiltä nämä nikittömyyden arvostelijat. Sekin sopii kummalliseen logiikaan.

    lähdette pois!
    Minkään korjaaminen ei ole mahdollista.
    Sen huomannette nyt myös jo vihdoin te viimeisetkin! .

    Nikki on välttämätön Kahvipirtissä. Sen avulla voidaan hallita ja heiluttaa valtikkaa.
    Muuten saatettaisiin vastata väärän puolueen ihmiselle, me kun ollaan vasureita kaikki. Hyväksymme vain vasemmistolaiset, Lipponen on meidän profeettamme.

    Muille palstoille voimme tulla sitten ilman nikkiä.

    Riitaista onkin sitten muualla, paitsi Kahvipirtissä.

    Äänestä

  • Sen kun kirjoitti:

    mitään keinoa moninaamaisia, tekopyhiä häiriköitä vastaan,
    Jatkakaa valitsemallanne tiellä.
    Juhlikaa kahvipöydällemme rakentamassanne klikissänne vain edelleen.
    Kiusanteko on joillekin herkkua, vahingonilo ainoata tosi iloa.

    Äänestä

  • Ei ole kirjoitti:

    Löytyy:Politiikka- palsta, vaikkapa "valehtelemisen kulttuurista."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Korjausehdotus kirjoitti:

Kaikki muistavat sen,
että toista henkilöä tai hänen kirjoittamaansa viestiä ei arvostella, vaan asia ainoastaan tai mielipide asiasta on viestin sisältö.

Voi sanoa olevansa samaa mieltä taikka eri mieltä,
mutta TOISTA KIRJOITTAJAA EI muuten eikä mitenkään oteta puheeksi.

En ole lukenut nyt kuin joitain ketjuja vähän, mutta huomasin,
täällähän vallitsee aivan kamala ilmapiiri.

Yritetään muistaa tämä, ketään ei haukuta, ei kehuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu