Loistava ehdotus, varsinkin kun tätäkin palstaa lukiessa huomaa, miten jollekin taholle koko käsite näyttää täysin tuntemattomalle.
Aiheesta kirjoitti 10.6. HS:n Vieraskynässä Jarno Paalasmaa, hänen tekstistään tiivistelmä ja muutamia suoria otteita seuraavassa:
"Lopulta sivistyksen peusasiat ovat yksinkertaisia. Filosofi Eero Ojasen (Sivistyksen filosofia, 2008) olennaista on sydämen sivistys. Sen mukaan sivistys on ennen muuta sisäinen asenne, tapa suhtautua maailmaan ja elämään, eikä jokin tietty koulutustaso tai ulkoinen käyttäytymisen malli. Koulukin voisi kehittää toimintaansa suorituskeskeisyydestä kasvattamisen ja eettisyyden suuntaan."
Lyhyesti sanottuna sivistys voidaan nähdä ihmiseksi tulemisena. Ja ihmisyys on jonkinlaista sopusointua, yhteyden löytämistä maailmaan. Vanhan osuvan sanonnan mukaan sivistys on sitä, mitä jää jäljelle, kun tiedot unohtuvat.
Turhan monet erehtyvät pitämään sydämen sivistyksen mittana jotain oppiarvoja, kun niillä ei ole oikeastaan mitään tekemistä koko käsitteen kanssa. Tietysti sivistyneellä ihmisellä on tietyn tasoinen yleissivistys, mutta pelkästään se ei takaa sydämen sivistystä.
Nykyään paljon puhuttu tunneäly ja sydämen sivistys ovat läheisiä toisilleen.
"Mitä sydämen sivistys ja tunnekasvatus sitten ovat käytännössä? Mitä jos kehittämisen lähtökohtina eivät olisikaan kylmän kilpailuyhteiskunnan arvot vaan humaanin kultturi-ihmisen ihanne?
Koulun ilmapiirissä olisi nykyistä enemmän tilaa keskustelulle ja aidolle kuuntelemiselle. Olisi kiireettömyyttä, turvallisuutta ja rauhaa. Alaluokilla olisi enemmän mielikuvitusta ja tunne-elämää ravitsevaa toimintaa, kuten satuja ja tarinoita sekä draamapedagogiikkaa ja leikkiä. Lukiossa olisi enemmän filosofiaa ja keskustelua eettisistä arvoista.
Taide- ja taitoaineet nostettaisiin takaisin niille kuuluvalle paikalle. Tehokkuusvaatimukset, vertailu, suorittaminen ja kilpailu tekisivät tilaa tunnekasvatukselle sekä kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman kasvatukselle.
Ehkä tulevassa opetussuunnitelmauudistuksessa otetaankin askel ihmisyyden suuntaan ja laajennetaan koulutusajattelua sivistysajatteluksi."
Tuohon toiveeseen on helppo yhtyä. Vaikka kotona lapselle tarjottaisiin miten paljon tahansa aikaa, kiireetöntä yhdessä oloa ja turvallisuutta, ovat suorituskeskeisen peruskoulun paineet kuitenkin monelle lapselle valtavat, joillekin liikaakin. Tasapainoisen tunne-elämän kehitykselle ovat kiireettömyys, rauha ja turvallisuus tärkeitä elementtejä, jotka meillä on unohdettu pitkälle täysin.
Kun lapselle kasvaa kyky suhtautua toisiin moraalisesti ja eettisesti oikein, toista ihmistä kunnioittaen, saa hän korvaamattoman arvokasta pääomaa tulevaa aikuisuuttaan varten. Tasapainoisesta sisimmästä kumpuaa paljon annettavaa niin työelämään kuin ihmiselle itselle omaan vapaa-aikaankin.
Moni liike-elämän laitos on tehnyt vakavan virheen unohtamalla tunnejohtamisen henkilöstönsä suhteen. Se on kostautunut työkyvyn menetyksinä ja pitkinä sairauslomina ja kasvavina henkilöstökustannuksina yrityksille. Yhtä suuri virhe on tehty unohtamalla koulusta tunnekasvatus lähes täysin, kun kodin turvallisesta kiireettömyydestä lapset joutuvat siirtymään suoraan ikään kuin työelämän suorituskeskeisen kiireen keskelle, vaikka eivät siihen vielä valmiita olekaan.
Tähän on korkea aika saada korjaus nyt kun Opetushallitus valmistelee taas uusia perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelman perusteita. Toivottavasti päätyvät kasvavien lasten kannalta myönteiseen lopputulokseen.

Vastaukset 13
Vanhimmat
oikein toisia ihmisiä näkyy hyvin nettikirjoittelussa. Enkä todella tarkoita nyt esim. kykyä tai kyvyttömyyttä kirjoittaa oikeakielistä suomenkieltä.
osoittanut, että suurimpien yritysten johtajilla löytyi tunneälyä, mikä taas monissa pk-yrityksissä oli tunematon käsite. Siksiköhän olivatkin jääneet pieniksi :)
Siitäkö johtunee, että monet ovat erehtyneet pitämään ns. kovia arvoja ihailtavina ominaisuuksina, vaikka nimenomaan kovien arvojen yritysmaailmassa olen itsekin nähnyt, miten sydämen sivistyksellä ja tunneälyllä varustetut henkilöt pääsevät pisimmälle.
Meillä esim. korostetaan asiakkaiden (yritysjohtajia) kohtaamisessa yhtenä tärkeänä asiana inhimillisiä arvoja. Ne työntekijät, jotka tämän sisäistävät, pääsevät työssään parhaimpiin tuloksiin ja se näkyy myös palkassa.
Tosi outoa, että lastensuojelussa ja yleensä lapsiin suhtautumisessa, kuten koulussa, nämä asiat on meillä mitätöity jonnin joutavina.
"Kun lapselle kasvaa kyky suhtautua toisiin moraalisesti ja eettisesti oikein, toista ihmistä kunnioittaen, saa hän korvaamattoman arvokasta pääomaa tulevaa aikuisuuttaan varten. Tasapainoisesta sisimmästä kumpuaa paljon annettavaa niin työelämään kuin ihmiselle itselle omaan vapaa-aikaankin. "
Yeah, näin on! Miksi inhimilliset arvot ovat lastensuojelulle yleensä tuntematon käsite? Ei inhimillisyys ole sitä, että jos toista ei kyetä auttamaan tai ei ole resursseja auttaa, hänen elämästään yritetään tuhota loputkin. Auttamisessa on pyrittävä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen eikä siihen, että oikean avun sijasta valitaan huonoin tai toiseksi huonoin vaihtoehto.
Lastensuojelu on nykyisin kuin jokin järjetön avustusorganisaatio, jossa ensin jaettiin puujalkoja niille, jotka eivät halunneet kahlata vedessä, kun joutuivat jonkin laiseen liemeen vaikka tulvan seurauksena. Sitten kun muut avustusorganisaatiot lopettivat siinä maassa toimintansa, jäi jäljelle vain puujalkapoppoo, jolloin joka ongelmaan tarjottiin ratkaisuksi pelkästään puujalkoja.
Eihän esim. ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosasto tarjoa maailman joka kolkalle vaikkapa maatalouden kastelujärjestelmiä. Auttaminen perustuu oikeaan kohdentamiseen eli kun tarvitaan huopia, annetaan huopia, kun tarvitaan uusia kasvilajikkeita tiettyyn ilmastoon, kehitetään oikeita kasvilajikkeita. Maanjäristyksen uhrit voisivat ihmetellä, jos heille jaettaisiin ehkäisytarvikkeita tai nälänhädän uhreille lähetettäisiin Suomesta leivän sijasta kuivavessoja.
Kuitenkin suomalainen lastensuojelu toimii viimeksi mainitulla tavalla, joka ongelmaan on vain yksi ainoa ratkaisu eli huostaanotto. Kaikki perheiden oikea apu lopetettiin, julkinen terveydenhoito ajettiin lasten osalta alas ainakin psykiatrian osalta, koulujen erityisopetusmäärärahat lähes nollattiin ja kaikki edellä mainittu korvattiin huostaanotoilla.
Eikö voitaisi lakkauttaa myös Suomen Punainen Risti ja UM:n kehitysyhteistyö ja pistää sielläkin lastensuojelu asialle? Kaiken kansainvälisen avun sijasta Suomesta lähtisivat vain lastensossut asialle ja lapset huostaan maailman joka kolkassa. Sekö on ainoa tapa saada maailman huomio kiinnittymään siihen, että inhimilliset arvot, jopa lait, ovat Suomen lastensuojelussa unohtuneet? Elämä ilman arvoja on arvotonta, mutta apua tarvitseville perheille se saa kuitenkin Suomessa kelvata.
maailman katseiden kääntämisessä lastensuojeluumme, jos tuon toteuttaminen vain olisi mahdollista.
joillekin sijaisvanhemmille, jotka kiusaavat lasta ja lapsen sukulaisia, minkä ennättävät. Varmaan on Palasmaa tuttu, mutta käytännön toiminnassa sivistys ei näy. Tai ehkä näkyy joitakin ihmisiä kohtaan, mutta ei sijoitettujen lasten sukulaisia kohtaan.
Käytännössä lapsen elämäkin on yhtä rauhattomuutta: lapsia tulee ja menee talon läpi, lapsi kulkee harrastuksesta toiseen ennättämättä rauhoittua tai tuntea tai ajatella. Saati nauttia harrastuksesta. Hänellä menee kauan, kun luettelee kaikki koulun jälkeiset harrastuksensa - jotka paalasmaalaisekai kai itseään ajatteleva henkilö on hänen osalleen laittanut - harrastukset eivät todellakaan ole lapsen valitsemia. Tai jos ovat, niin manipulaation ja pelon kautta syötettyjä!
Joten heti, kun tuo sydämen sivistys toimii omienne parissa, alan kunnioittaa oppejanne.
oppien mukaan eläjä (sijaisäiti) haluaa ainoastaan sijoitetun lapsen ja hänen sukulaistensa välisten tapaamisten osalta. Eli tekee kaikkensa, ettei lapsi saisi olla sukulaistensa kanssa tekemisissä. Joten se sydämen sivistys...???
sivistymättömät, että Paalasmaa on Suomen steinerkasvatusliiton puheenjohtaja tms.
vaikuta. Aloituksen ydinhän on tässä:
"Sen mukaan sivistys on ennen muuta sisäinen asenne, tapa suhtautua maailmaan ja elämään, eikä jokin tietty koulutustaso tai ulkoinen käyttäytymisen malli."
Lisään vielä selvennyksen takia, että sydämen sivistys on tapa suhtautua maailmaan, elämään ja toisiin ihmisiin. Joten jos sijaisäiti väheksyy lapsen vanhempia ja muita läheisiä, on häneltä sydämen sivistys jäänyt puolitiehen. Sen puolesta ei todista myöskään valtava suorituskeskeisyys, koska lapselle on haalittu valtava määrä erilaisia harrastuksia.
esim. montessori-pedagokiikassa pyritään myös irti suorituskeskeisyydestä, ei yksin steiner-kouluissa.
Ei siihen tarvita mukaan steiner-kouluja tai sitä henkilöä, joka Hesarin Vieraskynän kirjoitti, koska ajatus sydämen sivistyksestä ei ole niihin sidottu mitenkään.
Täällä on vain niin useita kertoja varsinkin aiemmin pohdittu kysymystä, mitä sydämen sivistys yleensä on, koska nykyihmisillä sen tunteminen jo pelkästään käsitteenäkin on aika vierasta.
Kyllähän se näkyy nettikirjoittelusta, ja yleensä siinäkin, että nykyinen ajattelu ja toimenpiteet ovat päässeet lastensuojelussa valloilleen. Voidaan sanoa niinkin, että EI LASTENSUOJELUSSA OLISI KOSKAAN MENTY NÄIN PIELEEN, jos inhimilliset arvot olisivat olleet tässäkin asiassa kunniassaan. Ei lapsia yksinkertaisesti voitaisi kohdella niin järkyttävän väärin yhteiskunnankaan taholta, jos toisen ihmisen kunnioittaminen olisi jo arvo sinänsä.
vajaa 8 vuotta sitten, tuntui, kuin itse olisi muuttunut joksikin muuksi. En näet koskaan aiemmin ollut kokenut niin huonoa kohtelua, kuin mitä tuon sijoituksen jälkeen koin sosiaalityöntekijän ja sijaisvanhemman taholta. En itse asiassa ollut edes ollut sossun kanssa aiemmin tekemisessä ja järkytykselläni ei ollut rajaa. Sijaisvanhempi (kuoreltaan paalasmaalainen) kohteli vielä törkeämmin. Elin läheisen ensimmäiset sijoitusvuoden sokissa ja sen jälkeen elämä on ollut painajaista - jolle ei päättymistä näy. En ole uskonnollinen, mutta eräs uskonnollinen ystäväni lupasi eilen rukoilla, että nämä asiat selviävät niin sijoitetun läheisemme kuin meidänkin kannalta. Ystäväni on aivan varma, ettei sijaisvanhempi kovin pitkälle pötki käyttäytymisellään ja turhautumisellaan, jota syytää lapsiin ja joidenkin lasten sukulaisiin.
inhimillinen, mutta sijoituspaikka kauhea. Sijoituspaikkoja, kuten myös sijoituksen syitä ja perheitä, samoin sossuja on joka lähtöön. Mutta laittomassakin huostaanotossa vanhemmat saavat tavallaan poltinmerkin, koska julkisuudessa pidetään yllä kulissia vain perinteisin syin tehdyistä huostaanotoista.
Minua järkytti eniten se, miten voimaton on koneiston edessä, vaikka ihmiset kuvittelevat, että me elämme oikeusvaltiossa, jossa ei ole sijaa millekään mielivallalle. Se korttitalo romahti nopeasti, eikä näissä asioissa oikeuden saaminen ole itsestäänselvyys. Myös lapsen etu näyttää vieraalle käsitteelle monelle sijaishuollon paikalle.
joitakin sellaisia tyyppejä, jotka kuvittelevat olevansa muita parempia. Eräs kulkee nokka pystyssä - joskus vielä kompastuu. Sivistys on todella kaukana tuosta itserakkaasta henkilöstä.