Tuet lapselle

Puhutaan ja jauhetaan aina sitä, että isän kuuluu maksaa sitä ja tätä, elarit ei riitä jne...

Faktoja:

Äidille maksetaan:

- Lapsilisät korotettuna
- Vähintään elatustuki
- TYöttömälle lapsikorotus
- Asumistuessa suurempi neliömäärä
- TOimeentulotuki täysimääräisenä koko kuulle kaikille ruokakuntaan kuuluville
- Isän työttömyyskorvauksen lapsikorotus (monessa kunnassa)

Isälle maksetaan:

- Työttömänä lapsikorotus, joka monessa kunnassa peritään äidille elareina

Siinäpä ne sitten olikin.

Eli siis kun hetken tarkastellaan sitä, kuinka paljon yh-äitejä yhteiskunnan (ja isän) taholta tuetaan, olisi korkea aika lopettaa kitinät ja tyytyä joko tulojensa mukaiseen elintasoon, tai mennä töihin. Isäkin tienaa itse omat rahansa ja isä kustantaa yhtälailla lasten hyvinvoinnin heidän siellä ollessaan, ihan niistä itse tienaamistaan, tai sitten työttömyyskorvauksesta, jonka lapsikorotus siis yleensä menee sekin äidille. Isä ei saa asumistukeen kuin 37 neliötä, isä ei saa toimeentulotukeen lapsen menoja, isä ei saa lapsilisiä (saati yh-korotuksia), ei mitään. Siltikin isät pystyy elämään elämäänsä tulotasonsa huomioiden, oli lapset heillä kuukaudessa viikonlopun, taikka koko kuukauden...
13294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Itse olen elänyt YH-äitinä (nykyään uusperheessä) monta vuotta.
Tein kokopäivätyötä, enkä IKINÄ vinkunu niin kuin monet tekevät täällä.

Mieheni exä on ihan samanlainen.
Mieheni maksaa aivan helvetinmoiset elarit, kustantaa lasten kaikki matkat, ostaa kaikki tarvittavat tähänkin huusholliin, koska äiti ei suostu laittaa muuta mukaan kuin ne vaatteet jotka ovat lasten päällä kun he tänne tulevat.

Exä nostaa kaikki mahdolliset tuet, pimittää osa tuloistaan ettei vaan jäisi ilman yhteiskunnan rahoja. Ja eiku lisää lapsia maailmaan vaikkei halua edes tämä nuorimman pojan isän kanssa elää, se mies kertoi jälkeenpäin että tämä nainen (mieheni ja senkin miehen exä) oli selittänyt ettei kannat muuttaa yhteen koska silloin ei saa täydet tuet.

Miehen exä kertoi kerran minulle että hänen ystävä ilmoitti isä olevan tuntematon kun lapsi syntyi, vaikka tiesi tarkkaan kuka se oli. Se oli exästä oli hyvä veto, ei tarvitse taistella elareista, yhteiskunta maksaa kaiken, vaikka kyllä isä saa kuitenkin luvan olla mukana maksamassa lapsen menoja, ihan epävirallisesti.

Että sellainen filosofia....

Äänestä
  • Noita moraalittomia "äitejä" löytyy tuolta Meri-Rastilasta. Tekevät liukuhihnalta pentuja mustien miesten kanssa koska eivät halua mennä töihin. Mukavampi se on tuilla elellä (vaikka huijatuillakin). Lykätä lapset päiväkotiin ja pyöriä itse Itäkeskuksessa päivänsä.

    Äänestä

  • Tätä en ymmärrä miksi lasten pitää matkustella? Tämä yhteiskunta on mätä. Jokaisen pitäisi saada jokin kansalaispalkka niin ettei tarvitsisi lastenteolla elättää itseään. Ja miksi miehet uittaa mulkkuaan ilman ehkäisyä joka reiässä?

    Miehesi exähän muistuttaa ihan kansanedustajia niin että mitä suotta ihmettelemään!

    Äänestä

  • Isä ei voi vaatia isyystestiä jos äiti estelee..SAIRASTA, EIKÖ??!!..Ja yhteiskunta maksaa!!..ja lapsi ei saa tavata oikeaa isäänsä! Tervettä!?

    Äänestä

  • ottanut kirjoitti:

    Tätä en ymmärrä miksi lasten pitää matkustella? Tämä yhteiskunta on mätä. Jokaisen pitäisi saada jokin kansalaispalkka niin ettei tarvitsisi lastenteolla elättää itseään. Ja miksi miehet uittaa mulkkuaan ilman ehkäisyä joka reiässä?

    Miehesi exähän muistuttaa ihan kansanedustajia niin että mitä suotta ihmettelemään!

    Mieheni maksaa siis kaikki TAPAAMISMATKAT, ne tekee jo yli 400€/kk koska lapsi on niin pieni ettei voi itse matkustaa->lentää saattajan kanssa.
    Äiti ei suostu maksamaa mitään, on jopa kitissy siitä että joutuu viemään lentoasemalle!!

    Äänestä

  • tehdä noin kirjoitti:

    Isä ei voi vaatia isyystestiä jos äiti estelee..SAIRASTA, EIKÖ??!!..Ja yhteiskunta maksaa!!..ja lapsi ei saa tavata oikeaa isäänsä! Tervettä!?

    Vaikka isä on varsin hyvin tiedossa ja tunnustettu niin äiti voi evätä lapselta isän ihan yhteiskunnan tuella (lue: sossutantta-armeijan tuella)

    Lapsi ei saa tavata oikeaa isäänsä ja isä maksaa!!! Tervettä???!!! Ei TODELLAKAAN....

    Äänestä

Pitääkö sinun ostaa itsellesi sohva, kun istujia on vain yksi?

Äänestä
  • Toi sun logiikkas täytyy olla yhäippäreppanan aikaansaannosta!
    Sun logiikkas mukaan etäisällä ei tarvi vissiin olla asuntokaan kuin kaksi neliöö kun mahtuuhan siinä yksi etäisä elämään....
    Toi sun kysymykses oli kyl niitä tyhmimpiä mitä ikinä on kuultu!

    Äänestä

  • hmmmmm..? kirjoitti:

    Toi sun logiikkas täytyy olla yhäippäreppanan aikaansaannosta!
    Sun logiikkas mukaan etäisällä ei tarvi vissiin olla asuntokaan kuin kaksi neliöö kun mahtuuhan siinä yksi etäisä elämään....
    Toi sun kysymykses oli kyl niitä tyhmimpiä mitä ikinä on kuultu!

    Eihän nyt tuollainen yh-äippäRESSUKKA edes tajua että on mokannut taas totaalisesti itsensä...

    Kuten näit niin ei tuollainen luuseri pysty vastaamaan edes noin yksinkertaiseen toteamukseesi... (no reppana mikä reppana...)

    Äänestä

  • hmmmmm..? kirjoitti:

    Toi sun logiikkas täytyy olla yhäippäreppanan aikaansaannosta!
    Sun logiikkas mukaan etäisällä ei tarvi vissiin olla asuntokaan kuin kaksi neliöö kun mahtuuhan siinä yksi etäisä elämään....
    Toi sun kysymykses oli kyl niitä tyhmimpiä mitä ikinä on kuultu!

    perheasuntoa sen enempää kuin mummokaan, jolla toisinaan vierailee lapsenlapset jopa yökylässä.
    Jos tasa-arvoa aletaan mittaamaan sillä, että etälle kuuluu samat tuet kuin lähille ne on laajennettava koskemaan sitten kaikki, sitä mummoakin, joka hoitaa ja ruokkii ne lapsenlapsensa.
    Tosiasiassa kuulosta siltä, että etäisillä lapset merkitsevät vain rahaa. Kateus siitä, että heidän omien lastensa kotiin maksetaan edes pientä tukea yhteiskunnan puolelta, on kuvottavaa. Etäisät eivät näy kykenevän erottamaan omia ja lapsen tarpeita, vaan lapsi unohtuu kaunaisessa kiukuttelussa. Exvaimosta tulee etäisien pikkupäissä ahne peto, joka rahastaa heitä ja yhteiskuntaa täysin aiheetta. Elatusmaksun etäisukit kokevat rangaistukseksi pikapanosta, jonka tuloksena "muka" syntyi lapsi, jonka perusteella sossutantat määräävät rangaistukseksi 18vuotta kestävän, ulosmittauskelpoisen sakon. Ja tämä kaikki tapahtuu etäisien mielestä vain siksi, että sossut ovat äidin puolella eikä isillä ei ole oikeuksia. Isyys on vain sossujen ja äidin keksimä juttu, jolla miehiltä saadaan kupattua "hirveän paljon" rahaa.

    Äänestä

Monelta naiselta tipahtaa tulot 300-600 euroa (käteen) per kk kun lapsesta tulee täysi-ikäinen mutta asuu vielä äidillään. Ja jos äiti tienaa käteen vaikka 1600 on tuo summa MERKITTÄVÄ!
Silloin äiti on samalla viivalla isän kanssa! Isä on jo oppinut elämään ilman tukia ja oppinut että lapsen kulut (tapaamiset, asuminen, harrastukset,vaatteet jne.jne.) pitää maksaa ihan niistä itsetienatuista rahoista!..Ja tiedoksi: puhun nyt niistä iseistä jotka tapaa ja maksaa=suurin osa!!!

Äänestä
  • En olisi voinut sen paremmin sanoa itsekään :)!

    Äänestä

  • asiaa!!! kirjoitti:

    En olisi voinut sen paremmin sanoa itsekään :)!

    teitä pikku typeryksiä kun ette tiedä mistä puhutte. Elätte ihmeen sitkeästi siinä sitkeässä harhassa, että etäisät maksavat itsensä kipeiksi ja lähivanhempi porskuttaa heidän ja yhteiskunnan suurissa rahoissa.
    Etäisät eivät koskaan ole samalla viivalla kenenkään kanssa, eivät lähiäidin eivätkä ydinperheisien. Etäisille perhe maksaa pienet elarit, jotka on märätty summa, ei todellisen tarpeen mukaan. Etäisät kiukuttelevat kun lapset tulevat piipahtamaan ja he joutuvat ruokkimaan heidät. Kiukuttelevatkohan etäisät kaikille muillekin vierailleen siitä, että nämä eivät maksa tajoiluista ja etäisän asumisesta, vaikka syvät ja istuvat sohvalla jalat pöydällä?
    Jos etäisä on nolo kateudessaan lapsensa äitiä kohtaan hän on nolo ydinperheen isän rinnalla. On turha selittää, että elatusmaksu vie yhden miehen ahdinkoon. Tekisivät jotain, menisivät vaikka töihin, niin elämä helpottuisi. Miten ihmeessä yksi mies ei pärjää makasaessaan vähän päälle sataeuroa elatusmaksua jos ydinperheen isä pärjää maksaessaan koko tilinsä perheen hyväksi ja kestiten siinä sivussa vielä runsaat vieraat? Hävetkää kitisijät!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihan vaan mietintään kirjoitti:

Puhutaan ja jauhetaan aina sitä, että isän kuuluu maksaa sitä ja tätä, elarit ei riitä jne...

Faktoja:

Äidille maksetaan:

- Lapsilisät korotettuna
- Vähintään elatustuki
- TYöttömälle lapsikorotus
- Asumistuessa suurempi neliömäärä
- TOimeentulotuki täysimääräisenä koko kuulle kaikille ruokakuntaan kuuluville
- Isän työttömyyskorvauksen lapsikorotus (monessa kunnassa)

Isälle maksetaan:

- Työttömänä lapsikorotus, joka monessa kunnassa peritään äidille elareina

Siinäpä ne sitten olikin.

Eli siis kun hetken tarkastellaan sitä, kuinka paljon yh-äitejä yhteiskunnan (ja isän) taholta tuetaan, olisi korkea aika lopettaa kitinät ja tyytyä joko tulojensa mukaiseen elintasoon, tai mennä töihin. Isäkin tienaa itse omat rahansa ja isä kustantaa yhtälailla lasten hyvinvoinnin heidän siellä ollessaan, ihan niistä itse tienaamistaan, tai sitten työttömyyskorvauksesta, jonka lapsikorotus siis yleensä menee sekin äidille. Isä ei saa asumistukeen kuin 37 neliötä, isä ei saa toimeentulotukeen lapsen menoja, isä ei saa lapsilisiä (saati yh-korotuksia), ei mitään. Siltikin isät pystyy elämään elämäänsä tulotasonsa huomioiden, oli lapset heillä kuukaudessa viikonlopun, taikka koko kuukauden...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu