Jos tällä palstalla saa keskustella Kristiinankaupungin tapahtumista, niin ensi viikonloppuna 26.-28.6. ainakin on tulossa kaupungin suurin tapahtuma pitkään aikaan. Taitaa tulla semmoinen 10 000 henkee. Ne on hengelliset kesäjuhlat: Valtakunnallinen Evankeliumijuhla.
Odotan itse ainakin iloisena ensi viikonloppua, kun siellä on monipuolisesti kaikenikäisille omia tapahtumia. Lapsille tekemistä, puuhaa ja näkemistä, nuorille kristillisiä rock-konsertteja ja aikuisille omat juttunsa. http://www.evankeliumijuhla2009.info/
Ootko ajatellut mennä hengailemaan paikalle?
ensi viikonloppuna suuri tapahtuma
26.-28.6.
1
420
Vastaukset 1
- hienoo
on se hieno juttu kun tullaan porukalla katsomaan kuinka ollaan saatu vanha ja kaunis kaupunki tosi isoksi mummolakisi.on meinaan ihan varma et suomesta ei löydy yhtä hiljaista kaupunkia no mut on meillä kumminkin kansain välinen tunnelma. yksi tuttava kävi kylässä ei oltu nähty vuosiin ensimmäinen sana jota hän sanoi on teillä tumma kaupunki. siinä meillä onkin hyvä matkailu vinkki suomalaisille. tulkaa katsomaan krtstiinaan ei tarvitse lähteä ulkomaille ihmettelemään tummia ihmisiä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1121417
- 48939
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r145730- 70676
- 67626
- 53607
- 59586
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.118540Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e109505Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 55478
- 5478
- 34477
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410