VASTATKAA

meille on tulossa koiranpentu ens kuussa. meillä on ollut ennemminkin koiria, mutta haluisin kysyä pari kysymystä. Eli miten saan koiran kiintymään, ja nukkumaan sille tarkoitetulla pedillä? Ja kannattaako koiraa viedä heti kun se tulee mökille jonne on tulossa paljon yövieraita ja muita vieraita?
5267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

antaa ensin rauhassa kotiutua ja tottua uuteen kotiinsa, ihmisiin. Eihän vieraitakaan kutsuta heti, kun pentu saapunut. Muuten se on ihan ihmeissään, kuka on sen omaa perhettä.

Pedille koira menee, jos _se_ tykkää siitä, se voi olla sinusta kiva, mutta ei välttämättä koirasta. Myös pedin paikka pitää olla koiran kannalta ok, ei vain sinun.

Kannattaa lukea T.Kaimion kirjoja näistä aiheista on siellä erittäin hyvin sekä kaikesta muusta pennun tuloon liittyvästä.

Äänestä
  • Hän neuvoo sinua parhaiten, tuntien juuri sinun koirasi parhaiten, sen luonteen ym.

    Äänestä

Eli saatiin kasvattajalta pennun mukana "pentuliina", jolla sitten "merkattiin" koiran peti. Hyvin on viihtynyt tuossa omassa sängyssään, kun aluksi siellä oli jo ennestään tuttuja hajuja.

Äänestä
  • juuri erotettu emästään, sisaruksistaan ja kaikesta muustakin tutusta hajusta, yms. Eli EI ehdottomasti. Liikaa outoja ihmisiä, jotka koiran kimpussa, outo ympäristö, joka taas kohta vaihtuu. Pienen pennun pitää ehdottomasti saada kotiutua rauhassa ja tutustua omassa ajassaan perheeseensä, siitä lähtee kasvamaan hyvä suhde välillenne. Mökille pääsee varmasti muulloinkin ja niitä ihmisiäkin voi nähdä muulloin, mutta pieni pentu kasvaa joka pv ja nyt luodaan perustaa, pohjaa sen elämälle.

    Äänestä

  • pakko tulla juuri silloin, niin sovi ihmeessä kasvattajan kanssa, että haette pennun myöhemmin. Ei tuollaiseen hälinään juuri erotettua. Mietippäs nyt itekkin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimetönnn kirjoitti:

meille on tulossa koiranpentu ens kuussa. meillä on ollut ennemminkin koiria, mutta haluisin kysyä pari kysymystä. Eli miten saan koiran kiintymään, ja nukkumaan sille tarkoitetulla pedillä? Ja kannattaako koiraa viedä heti kun se tulee mökille jonne on tulossa paljon yövieraita ja muita vieraita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu