Ikivanha vääryys

Iäkästä läheistäni on alkanut vaivata kymmeniä vuosia sitten tehty perinnönjako, jossa osa lapsista jätettiin ilman mitään perintöä. Onkohan mitään keinoa saada selville mitä jaossa oli tapahtunut, säilytetäänkö esim. perunkirjoja jossain instanssissa? Eikö perunkirjaan tarvita kaikkien osallisten allekirjoitukset? Hän ei ole allekirjoittanut mitään, eikä myöskään saanut kopiota perunkirjasta. Jaot sekä isän että äidin jälkeen ovat tapahtuneet 60-luvulla, eli ei kai enää mitään ole tehtävissä. Mutta jo saisi edes tietää miten asia on hoidettu, sekin auttaisi. Miljoona kiitosta jo etukäteen mahdollisista vinkeistä ja neuvoista!
3478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Perunkirjat löytyy varmaan jostain, mutta olipa se perinnönjako toimitettu kuinka väärin tahansa, ja vaikka olisi rikottu lakiankin, niin tapaus on auttamattomasti vanhentunut. Mitään oikaisua siihen ei voi enää saada.

Äänestä
  • Oikaisua ei varmasti saa, mutta uskoisin tosiaan, että edes tieto siitä, mitä on tapahtunut, voisi helpottaa epätietoista. Täytyy yrittää kaivella asiapapereita joltain instanssilta, kiitos!

    Äänestä

  • Zimba kirjoitti:

    Oikaisua ei varmasti saa, mutta uskoisin tosiaan, että edes tieto siitä, mitä on tapahtunut, voisi helpottaa epätietoista. Täytyy yrittää kaivella asiapapereita joltain instanssilta, kiitos!

    Entivanhaiseen aikaan perukirjat piti rekisteröidä tuomioistuimeen (nykyisin ei enää). Kannattaa siis aloittaa haku vainajan viimeisen kotikunnan käräjäoikeudesta, kysyä sieltä. Jos on kyse kovin vanhasta paperista, arkistot noilta osin voi olla siirretty maakunta-arkistoon. Ohjaavat kyllä käräjäoikeudesta eteenpäin.

    Kun lähtee asiaa etsimään, niin vainajan nimi ja mahdollisimman tarkat päivämäärät eli syntymä- ja kuolinpäivät helpottavat etsintää.

    Perunkirjoitukseen ei muuten ole pakko osallistua, eikä tarvitse antaa valtakirjaakaan. Perunkirjoitukseen sen sijaa pitäisi kyllä kaikki osakkaat kutsua, tarvittaessa todisteellisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zimba kirjoitti:

Iäkästä läheistäni on alkanut vaivata kymmeniä vuosia sitten tehty perinnönjako, jossa osa lapsista jätettiin ilman mitään perintöä. Onkohan mitään keinoa saada selville mitä jaossa oli tapahtunut, säilytetäänkö esim. perunkirjoja jossain instanssissa? Eikö perunkirjaan tarvita kaikkien osallisten allekirjoitukset? Hän ei ole allekirjoittanut mitään, eikä myöskään saanut kopiota perunkirjasta. Jaot sekä isän että äidin jälkeen ovat tapahtuneet 60-luvulla, eli ei kai enää mitään ole tehtävissä. Mutta jo saisi edes tietää miten asia on hoidettu, sekin auttaisi. Miljoona kiitosta jo etukäteen mahdollisista vinkeistä ja neuvoista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu