Äiti kidutti lapsiaan Tukholmassa
Maanantai 22.6.2009 klo 12.45
Kun poliisit ja sosiaalityöntekijät saapuivat tukholmalaisperheen kotiin, heitä odotti karmiva näky.
Työtön nainen ja hänen kolme lastaan elivät erittäin köyhissä oloissa Etelä-Tukholmassa. Asuntoon teljetyt 2-, 5- ja 7-vuotiaat lapset olivat nääntymäisillään nälkään. Ruhjeet ja haavat peittivät heidän vartaloitaan.
Aftonbladetin mukaan poliisi epäilee, että 30-vuotias äiti piti lapsiaan lukkojen takana vuorokauden ympäri. Lapset eivät päässeet esikouluun tai saaneet tavata kavereitaan. Nainen pieksi lapsia säännöllisesti ja viilsi heitä lasinsiruilla ja nauloilla.
Menetti huoltajuuden jo aiemmin
Nainen menetti aikoinaan lastensa huoltajuuden, mutta sai toistaiseksi tuntemattomasta syystä lapsensa takaisin viime toukokuussa.
Nainen pidätettiin keskiviikkona ja lapset on palautettu aiemman sijaisäitinsä hoiviin.
Ruotsalaislehden mukaan naisella on verkossa kotisivut, joilla hän kampanjoi sosiaaliviranomaisia vastaan. Hän muun muassa neuvoo, kuinka vanhemman kannattaa toimia, jos hänen lapsensa kohtelevat häntä huonosti.

Vastaukset 6
Vanhimmat
tällä on tämän palstan kanssa ? Ei meillä kaikilla biovanhemmilla ole mielenterveysongelmia, emme pahoinpitele lapsiamme, emme elä köyhyydessä jne. Olemme kuitenkin työssäkäyviä, itse pätkätyöläinen, jota ei ole edes koskaan syytetty lasten pahoinpitelystä tms. ei ole alkoholi eikä muitakaan ongelmia. Yksi lapsista vain sattui syntymään aspergeriksi, tietääkseni siihen ei voi kasvatuksella vaikuttaa. Siinä on tarpeeksi syytä ottaa lapset huostaan, kun ei edes tiedetty mikä lapsella on.
Mielestäni kirjoitus kuuluu juuri tälle palstalle, mutta kirjoitus täytyy tajuta oikein.
Lukekaa ajatuksella: mikä lastensuojelussa mättää.
Tämä on hyvä esimerkki kuinka lapset joutuvat kärsimään väärissä olosuhteissa. Juuri tälläisissä tapauksissa lapset pitäisi ehdottomasti ottaa huostaan ja taata lapsille hyvät olosuhteet eikä palauttaa takaisin kotiin jos on ollut tiedossa äidin käytös. Varsinkaan jos kuten tässä (arvaan) äiti ei ole ollut hakenut apua käytökselleen.
Mutta tätä ei pidä missään nimessä sotkea hoidollisiin huostiin joita tehdään aivan turhaan.
Ja turha alkaa kinaamaan, tiedän miltä tuntuu jos lapsi otetaan huostaan ilman pätevää syytä, meillä hoidollinen huosta ja dg Asperger.
Löytyy tuosta viimeisestä kappaleesta- omat kotisivut sosiaaliviranomaisia vastaan. Eikös tämä biopalstakin ole sellainen: Sossut on kaikki väärässä! Lapset on otettu aiheetta huostaan.
ja valvonnan alla....
Vähän samantapainen tapaus kuin oli Louisan tapaus tässä mennä talvena Ruotsin puolella.
Lastensuojelun viranomaiset TIESIVÄT myös silloinkin,
kun asiaa alettiin toimittajien taholta selvittämään,
että jotain on lapsen kotioloissa pielessä eikä kaikki todellkaan ihan niin kohillaan
MUTTA ja siltikään lastensuojelun viranomaiset eivät reagoineet
yhtään eivätkä mitenkään.
******
"Erittäin köyhissä oloissa"
- eikö Ruotsinkaan sosiaalihuolto toimi,
kun lapsiperheen pitää elää lastensuojelun asiakasperheenäkin
"erittäin köyhissä oloissa"
ja asiakasperheen lapset ovat
"nääntymäisillään nälkään"?
kuin kaikilta biovanhemmilta nyt lapset pois ja sijaishoidon hellään hoivaan!
jos lapsi joutuu kokemaan kaltoinkohtelua perheessään tai sijaisperheessään - ei milloinkaan hyvä asia. Sijaisperheessä kaltoinkohtelu voi pysyä pitkään piilossa.
Tunnen useamman aikuisen sijoitettuna olleen, joilla on aika traumaattisia muistoja sijoitusajoiltaan. Eivät välttämättä halua paljoa puhua ko. asioista.