Rumuus

Joskus olen kysynyt miksi tunnen niin kuin tunnen, juuri siten, että aivan kuin sydämeeni lyötäisiin jääpiikki. Tätä tapahtuu aika usein. En pidä kirjaa mutta tuntuu että kiihtyvässä määrin.

Nämä olivat ensimmäiset ajatukseni runostasi. En osaa sanoa muista mutta itse luen aina kaiken kuin se olisi kerrottu henkilökohtaisesti minulle. Ehkä tämä reaktio tai toimintamalli on se virhe johon sorrun jatkuvasti.

Ajatus siitä kaikesta kauneudesta joka itseäni ympäröi on tuskallisuudessaan lähes raiteiltaan suistava. Enkä minä matkustele edes junilla. Katkeruus on kuin syöpä, syö ilon ja elämän, rakentaa hirviöitä ja öihin niiden varjoja, lopulta kaataa alleen ja painaa maan sisään.

Ai että kun oon taas positiivisella tuulella. No, katsellaan.

Valoa sinun elämääsi.

.. ihmisen mieli.

Palasia keräilee,
järjestelee, liimailee
uudelleen rakentaa
vahvempana

jossain
helähtää tiuku
uuteen aamuun

yhdessä

kaunis, samaan aikaan erittäin vahva on runosi.

Kaksi keskimmäistä säettä muodostaa sen vahvuuden,
heikkouden kaiketi kuitenkin loppujen lopuksi ihmisessä.
Muuta säkeet puhuvat taas kauniin kotimaamme elementein
kesän ja sen nautinnot.

Voimia Bele, voimia Sinulle.
Tuntuu, että olet edelleen siellä etsinämatkalla sisinpääsi.