En halua enää

Tämä ei välttämättä kuulu tänne, mutta olkoon.

Olen seurustellut erään ikäiseni pojan kanssa reilut kolme kuukautta. Se ei ole paljon?

Haluaisin erota hänestä, mutta pelkään hänen loukkaantuvan.
Hän puhuu kuinka hän on kanssani onnellinen ja puhuu sitä, että "eihän me erota?"

Arvatkaa ahdistaako? hän on minun tyyliini aivan erilainen ja nyt ongelmat ovat alkaneet enemmän. Tiuskin hänelle ja pelkään että sanon hänelle kohta jotain tosi loukkaavaa..

Haluaisin pitää hänet kaverina, mutta pelkään että hän ei ajattele samoin.

Lisäksi, hän on ensimmäisiä poikaystäviäni. hän on se ns. "kolmas".

Jättäminen on minulle vaikeaa. En ole ikinä jättänyt, en osaa siihen oikeita sanoja enkä tiedä miten se pitäisi toteuttaa.

Meillä on toisiimme pitkä välimatka, n. 250km.
Opiskelen samalla paikkakunnalla, mutta näin lomalla en vietä aikaani siellä, vaan olen kotikunnalla. Hän on siis helsingissä.

Miten saan jätettyä hänet? en kestä enää tällaista suhdetta!
Hän paapoo minua kuin pientä vauvaa, lässyttää minulle ja käyttäytyy itsekkin kuin pikkulapsi. Raivostuttavaa.
Hän on lääppijä, josta en puhu enempää ja oletan että ymmärrätte termin lääppijä.

Olisi mukava puhua kasvotusten, mutta en pääse helnsinkiin kesän aikana, koska on kiireitä.

Puhelimitse/netin kautta on ankeaa erota, mutta se on näköjään pakko.

neuvoja?
0176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


poispoispoispoispois!! kirjoitti:

Tämä ei välttämättä kuulu tänne, mutta olkoon.

Olen seurustellut erään ikäiseni pojan kanssa reilut kolme kuukautta. Se ei ole paljon?

Haluaisin erota hänestä, mutta pelkään hänen loukkaantuvan.
Hän puhuu kuinka hän on kanssani onnellinen ja puhuu sitä, että "eihän me erota?"

Arvatkaa ahdistaako? hän on minun tyyliini aivan erilainen ja nyt ongelmat ovat alkaneet enemmän. Tiuskin hänelle ja pelkään että sanon hänelle kohta jotain tosi loukkaavaa..

Haluaisin pitää hänet kaverina, mutta pelkään että hän ei ajattele samoin.

Lisäksi, hän on ensimmäisiä poikaystäviäni. hän on se ns. "kolmas".

Jättäminen on minulle vaikeaa. En ole ikinä jättänyt, en osaa siihen oikeita sanoja enkä tiedä miten se pitäisi toteuttaa.

Meillä on toisiimme pitkä välimatka, n. 250km.
Opiskelen samalla paikkakunnalla, mutta näin lomalla en vietä aikaani siellä, vaan olen kotikunnalla. Hän on siis helsingissä.

Miten saan jätettyä hänet? en kestä enää tällaista suhdetta!
Hän paapoo minua kuin pientä vauvaa, lässyttää minulle ja käyttäytyy itsekkin kuin pikkulapsi. Raivostuttavaa.
Hän on lääppijä, josta en puhu enempää ja oletan että ymmärrätte termin lääppijä.

Olisi mukava puhua kasvotusten, mutta en pääse helnsinkiin kesän aikana, koska on kiireitä.

Puhelimitse/netin kautta on ankeaa erota, mutta se on näköjään pakko.

neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu