ylä-vieksiläisiä !
Mihin ihmeeseen Suomessa tarvitaan tykistöä ? Museoon !
Kainuun Sanomat Päivitetty 22.6. 21:25, julkaistu 22.6. 10:28.
Sirkku Rautio :
"Vuosangan alueen laajennus saamassa myös Kuhmon tuen
Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueen laajentaminen on saamassa myös Kuhmon kaupungin tuen. Kaupunginhalitus antaa lausuntonsa Kainuun uuteen maakuntakaavaan liittyvästä laajantamissuunnitelmasta tänään.
Kaupunginjohtaja Eila Valtanen esittää kaupunginhallitukselle, että Kuhmolla ei ole huomautettavaa Vuosangan laajentamisesta.
Esitys ampuma-alueen laajennuksesta on herättänyt voimakasta vastustusta Vuosangan naapurissa sijaitsevassa Ylä-Vieksin kylässä.
Kaupunginhallitus aikookin esittää, että puolustusvoimat kiinnittäisi erityistä huomiota yhteistyöhön paikallisten asukkaiden kanssa mahdollisen laajennuksen toteutuessa.
Lisäksi puolustusvoimien tulee välttää raskaan tykistön ammuntoja kesä-heinäkuulla tai suunnitella ammuntojen ajankohdat yhteistyössä asukkaiden kanssa sekä viestittää ammuntojen käynnistymisestä tehostetusti.
Kaupunginhallitus edellyttää lisäksi, että mahdollisen laajennuksen asukkaille aiheuttamat haitat korvataan täysmääräisesti.
Lausunnon lopullisesta sisällöstä päätetään tänään."

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä tykkijä pittää olla. Niillä pelotellaan vihollista ettei se hyökkäile tänne suomeen. Ja jos hyökkää niin keskitettään tuli viholliseen korjausmuuntimen kansa usseemmalla patteristolla niin kyllä tokenee.
tykeillä pelotellaan siis ohjuksia, satapäisiä hävittäjälaumoja, miehittämättömiä ilma-aluksia, jne.
mutta, mutta, kuka helvetti haluaa hyökätä tänne EU:n peräkylään?? Jenkit öljyn varmuusvarastoja rosvoamaan, vai mitä yhtä utopistista ?
Laitapa pari puolustavaa esimerkkiä tukemaan suomiarmeijan museaalisia työpaikkoja...
pittää olla jos ei rauvvan eäressä tehtyjä niin nahkatykillä sitten sivallellaan...niin sano....ei sitä ihan pasivistiksi pijä alakoa jos joku tykkilöesie essiin vettää kovalla vaevalla ja ähkeellä muutenhan ne loppuu sotamiehethii Suomenniemelta jos ei nahkatykillä ies sivaltele....