Välttääkö karenssin työttömyys/ansiosidonnaisesta

Jos on irtisanoutunut/omasta syystä irtisanottu, mutta suostuu työvoimapoliittiseen koulutukseen? Lisäksi onko työsuhteen katkeamisen ja koulutuksen välinen aika karenssia?
4858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos irtisanoudut tai tulet irtisanotuksi, se tietää 3 kk:n karenssia. Karenssi voidaan määrätä vain työsuhteen päättymisestä lukien. Karenssi on siis sidottu tiettyyn ajankohtaan ja kuluu, teitpä mitä vain.

Toinen juttu on, jos ei ole 'oikeutta' karenssiin, vaan saa rangaistustyössäoloehdon. Se ei kulu pois ajan kulumisen myötä vaan vain ehdon täyttymisen myötä. Sinun kohdallasi ei liene tilanne tuo, sillä rangaistustyössäoloehdon kohteeksi joutuvat vain sellaiset, jotka ovat oikeutettuja vain työmarkkintukeen ja ovat alle 25-v tai saaneet työmarkkinatukea väh. 500 pvää tai sitten päivärahalta pudonneet.

Jos onnistut pääsemään työkkärin tarjoamaan koulutukseen, niin saat karenssista huolimatta koulutustuen, joka on työttömyyskorvauksesi suuruinen ja lisäksi tulee 8 e/pvä. Toisaalta koulutukseen ei niin vain päästä, joten oman aikansa koulutukseen pääseminen veisi joka tapauksessa. Eikä koulutukseen pääseminen ole mitenkään taattua.

Äänestä
  • Mä olen myös tuota miettinyt, että pääseekö helposti tuohon työvoimakoulutukseen, jos olet kuitenkin vakkarityössä. Voihan sitä koittaa ja laittaa hakemuksen menee. Kun kutsu tulee niin siellä vakuuttaa ne, että kohta mä otan loparit. En tie onko kukaan näin päässy sinne näin, uskoisin kyllä että pääsee. Aina siel paikkoja on vapaana. Hyvä juttu siin on just se et saat koulutustukea se 8e päivässä verottomana, vaikka karenssi päällänsä.

    Äänestä

  • Vainnn kirjoitti:

    Mä olen myös tuota miettinyt, että pääseekö helposti tuohon työvoimakoulutukseen, jos olet kuitenkin vakkarityössä. Voihan sitä koittaa ja laittaa hakemuksen menee. Kun kutsu tulee niin siellä vakuuttaa ne, että kohta mä otan loparit. En tie onko kukaan näin päässy sinne näin, uskoisin kyllä että pääsee. Aina siel paikkoja on vapaana. Hyvä juttu siin on just se et saat koulutustukea se 8e päivässä verottomana, vaikka karenssi päällänsä.

    Jos olet vakituisessa työsuhteessa, niin turha hakea työssäollessa. Hakemuksesi joutuu vain mappiin ö.

    Työssäoleva voi hakea työkkärin koulutuksiin, jos on työttömyysuhan alainen. Työttömyysuhka täytyy olla jotain muuta kuin omalla irtisanoutumisella uhkaaminen.

    Äänestä

  • Vainnn kirjoitti:

    Mä olen myös tuota miettinyt, että pääseekö helposti tuohon työvoimakoulutukseen, jos olet kuitenkin vakkarityössä. Voihan sitä koittaa ja laittaa hakemuksen menee. Kun kutsu tulee niin siellä vakuuttaa ne, että kohta mä otan loparit. En tie onko kukaan näin päässy sinne näin, uskoisin kyllä että pääsee. Aina siel paikkoja on vapaana. Hyvä juttu siin on just se et saat koulutustukea se 8e päivässä verottomana, vaikka karenssi päällänsä.

    Työkkärin kurssille voi hakea ja voidaan valita työtön työnhakija tai työttömyysuhan alaisena oleva. Tarkoittaa, että vakityössä olevan on turha laittaa hakemusta ollenkaan.
    Työttömyysuhan alainen on tietty jokainen, mutta näin ei virasto asiaa ajattele. TYöttömyysuhka on päälläsi, jos sulla on määräikainen työsopimus, eli se jossain vaiheessa päättyy ja työttömyys mahdollisesti uhkaa.

    Netissä on helppo naputella kurssihakemuksia, että siitä vaan. Muutama kylähullu on tässäkin maassa, jotka tehtailee niitä kurssihakemuksia ihan solkenaan ympäri maan oleville kursseille, mutta valinta ei osu heidän kohdallaan koskaan. Hyvä niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Riddle? kirjoitti:

Jos on irtisanoutunut/omasta syystä irtisanottu, mutta suostuu työvoimapoliittiseen koulutukseen? Lisäksi onko työsuhteen katkeamisen ja koulutuksen välinen aika karenssia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu