Paluuehto ansiosidonnaisessa

tyhymä

"Aikaisemmin työttömyyspäivärahaa saaneen (vähintään yksi maksettu päivä 1.1.1997 jälkeen) palkansaajan työssäoloehto puolestaan täyttyy, kun hän on 24 lähinnä edellisen kuukauden aikana ollut 34 kalenteriviikkoa työssäoloehdon täyttävässä työssä. Palkan ja työajan osalta hakijan tulee täyttää samat edellytykset kuin alkuehdossakin."

Olen saanut työmarkkinatukea vuonna 2003, ja Kelan peruspäivärahaa vuosina 2008 ja 2009. Yhteensä 111 päivää.

Olen tässä opiskellut ja ollut perhevapaalla välillä jotka pidentävät tarkastelujaksoa vuoteen 2003. Työhistoria koostuu lähinnä osa-aikaisista pätkätöistä. Nyt olen laskeskellut että ehkäpä jo alkais olla se työssäolon alkuehto eli 43 vkoa täynnä että saisin ansiosidonnaista, mutta koskeeko tuo yllä oleva paluuehto minua?

Jos koskee niin pitääkö minulla olla vuoden 2003 (eka työmarkkinatukijakso) jälkeen töitä se 34 vkoa vai lasketaanko se tuosta viimeisimmästä peruspäivärahakaudesta vuonna 2009 että minulla pitäisi sen jälkeen olla työviikkoja se 34?

Ja kyllä, liittoon olen yrittänyt olla yhteydessä mutta sieltä ei saa palvelua kuin äärimmäisessä hädässä. Kelasta käyn kysäisemässä loppuviikosta tätä asiaa kun on muutenkin sinne menoa, mutta jospa täällä olisi joku viisas joka osaisi neuvoa?

5

1041

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ************'

      ''Kelan peruspäivärahaa vuosina 2008 ja 2009. Yhteensä 111 päivää.''
      ''Olen tässä opiskellut ja ollut perhevapaalla välillä.''

      Jos olet ollut opiskelemassa ja/tai pienen lapsen hoidon vuoksi kotona, niin sinullahan on käyttämättä vielä päivärahapäiviä 500-111=389 pvää. Jos et ole täyttänyt paluuehtoa (siis työssäoloa sen jälkeen, kun aloit saada peruspäivärahaa), niin tuo 389 pvää on vielä käytettävissä.

      ''Olen tässä opiskellut ja ollut perhevapaalla välillä jotka pidentävät tarkastelujaksoa vuoteen 2003. Työhistoria koostuu lähinnä osa-aikaisista pätkätöistä. Nyt olen laskeskellut että ehkäpä jo alkais olla se työssäolon alkuehto eli 43 vkoa täynnä että saisin ansiosidonnaista, mutta koskeeko tuo yllä oleva paluuehto minua?'

      Mistähän lukien olet ollut liiton/työttömyyskassan jäsen? Jotta saisit ansiosidonnaista, sinulla täytyy löytyä liiton/työttömyyskassan jäsenyysaikana 43 sellaista työviikkoa, joina työaika on väh. 18 h/kalenteriviikko. Paluuehto ei siis pelasta jäsenyysaikaisen 43 viikon työssäolon osalta. Tarkasteluaika kohdallasi liiton jäsenyysaikaisen työssäolon osalta on opiskeluaika/pienen lapsen hoitoaika 24 kk. Tarkasteluaika lyhenee siltä osin, kun et ole ollut liiton/työttömyyskassan jäsen.

      Toivottavasti sait tolkun edellä olevan perusteella. Oli vähän vaikeuksia selittää riittävän selkeästi. Olisi helpottanut, jos olisi ollut tieto jäsenyysajan alkamisesta ja vähän työssäoloistakin.

      • tyhymä

        Olen liittynyt liittoon ja työttömyyskassaan 1.6.2003. Olen siitä asti kerännyt noita yli 18h/vko työviikkoja noin 40, en ole ihan varma laskuissani kun aika on noin pitkä ja osa palkkakuiteista/sopimuksista/palkkakuiteista niin epäselviä.

        Tuo 34vkoa minulla olisi kyllä jo täynnä, mutta se ei siis tässä tilanteessa minua auta? Minulla oli lähinnä epäselvää se että kun olen saanut esim. työmarkkinatukea vuonna 2003 niin päteekö tuo paluuehto sen jälkeen vai vaaditaanko kuitenkin se 43vkoa yli 18h/vko työtä että saisi ansiosidonnaista.

        Ääh, jotenkin niin tuskastuttavaa kahlata läpi näitä pykäliä kun on ennen pari työttömyyspätkää hoitunut "sukkelasti" kelan kautta. Nyt pitäs haalia tuolta vuodesta 2003 asti kaikki palkkakuitit, sopimukset, todistukset ja viikkotuntierittelyt..vähällä on että en edes jaksa vaivautua jos se 43 viikkoa ei sitten kuitenkaan tule täyteen.

        Puhumattakaan siitä että kelan kautta saisi varmaan nopeammin päätökset ja rahat kuin alkaa odottelemaan kassan monen kuukauden käsittelyaikoja!


      • ********
        tyhymä kirjoitti:

        Olen liittynyt liittoon ja työttömyyskassaan 1.6.2003. Olen siitä asti kerännyt noita yli 18h/vko työviikkoja noin 40, en ole ihan varma laskuissani kun aika on noin pitkä ja osa palkkakuiteista/sopimuksista/palkkakuiteista niin epäselviä.

        Tuo 34vkoa minulla olisi kyllä jo täynnä, mutta se ei siis tässä tilanteessa minua auta? Minulla oli lähinnä epäselvää se että kun olen saanut esim. työmarkkinatukea vuonna 2003 niin päteekö tuo paluuehto sen jälkeen vai vaaditaanko kuitenkin se 43vkoa yli 18h/vko työtä että saisi ansiosidonnaista.

        Ääh, jotenkin niin tuskastuttavaa kahlata läpi näitä pykäliä kun on ennen pari työttömyyspätkää hoitunut "sukkelasti" kelan kautta. Nyt pitäs haalia tuolta vuodesta 2003 asti kaikki palkkakuitit, sopimukset, todistukset ja viikkotuntierittelyt..vähällä on että en edes jaksa vaivautua jos se 43 viikkoa ei sitten kuitenkaan tule täyteen.

        Puhumattakaan siitä että kelan kautta saisi varmaan nopeammin päätökset ja rahat kuin alkaa odottelemaan kassan monen kuukauden käsittelyaikoja!

        ''Olen liittynyt liittoon ja työttömyyskassaan 1.6.2003. ''

        Koska opiskelu/pienen lapsen hoito pidentää tarkasteluaikaa, kohdallasi tilanne on yksinkertainen. Jos 1.6.2003 jälkeen sinulla löytyy 43 sellaista työviikkoa, joina työaika on väh. 18 h/kalenteriviikko, sinulla on oikeus ansiosidonnaiseen. Muutoin ei. Tämä sillä olettamuksella, että opiskeluaika/pienen lapsen hoitoaika 24 kk ulottuu 1.6.2003 asti.

        Paluuehto koskee vain oikeutta päivärahaan, ei erikseen oikeutta ansiosidonnaiseen. Ansiosidonnaiseen paluuehto oikeuttaa vasta, kun on kerran hankkinut oikeuden ansiosidonnaiseen.

        Tuossa tyj:n sivuilta vähän selkokielistä tekstiä:

        Jäsenyysehto

        Työttömyyskassa maksaa ansiopäivärahaa sen jälkeen kun sekä jäsenyysehto että työssäoloehto on täyttynyt. Kaikkien palkansaajakassojen jäsenyysehto on 10 kuukautta (yrittäjän jäsenyys- ja työssäoloehto: ks. yrittäjän työttömyysturva) Jäljempänä mainittu työssäoloehto tulee täyttää jäsenyysaikana.

        Työssäoloehto

        Työssäoloehdon on kerryttävä työttömyyskassan jäsenyysaikana. Palkansaajan ensimmäinen työssäoloehto on 43 kalenteriviikkoa ja se vaaditaan kun päivärahaa haetaan ensimmäistä kertaa eikä sitä ole maksettu 1.1.1997 tai sen jälkeen.

        Lyhyempi 34 kalenteriviikon työssäoloehto vaaditan silloin, kun

        *
        500 päivän maksukausi alkaa alusta eli päivärahapäivät nollataan maksukaudella
        *
        500 päivärahapäivää on täynnä 1.1.1997 lukien ja tullaan UUDELLEEN ansioturvan piiriin

        http://www.tyj.fi/default.asp?id=22&docid=11


    • ja selvitä asia.

      Näillä palsoitlla kerrottuja tarrinoita ei kannata ottaa todesta.

      • Kuitenkin

        Täällähän on useinkin alan ammattilaisia vastaamassa. Myös tämän ketjun vastailija on entinen alan työntekijä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5116
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3636
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      37
      3050
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      3005
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2936
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2363
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1848
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1790
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1731
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      139
      1718
    Aihe