Tuleeko toimeen toisen kanssa?

Orpo undupoika

Sain hieman alle 2 vuotiaan undupojan itselleni, koska edellisessä kodissa sitä kohdeltiin todella huonosti. Meillä se on uudestaan oppinut luottamaan ihmisiin ja on todella leikkisä pikku kaveri. Haluaisin kuitenkin hankkia toisen undun sille kaveriksi, koska ihmisen ystävyys ei mielestäni pelkästään riitä, vaan se tarvitsee lajitoverinsa kanssa hellimistä ja leikkimistä. Siksi kysynkin, että onko mahdollista että se ei tule toimeen toisen urosundun kanssa, koska se on viimeksi poikasena ollut muiden undujen kanssa tekemisissä? Tyttöundukin olisi mahdollinen, mutta pitäisi vaan pitää huolta ettei ne pääsisi pesimään kirjahyllyyn tms.

2

355

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luultavasti

      Nuorihan tuo vielä on, eli kokeilemalla selviää. Voi olla, että tappelevat alkuun tai sitten ei. Meillä nuo ikänsä yhdessä olleet, ottavat väliin rajustikin yhteen, ja sitten hoitavat toisiaan.

      • ..kaksinainahyvä

        juuh, minunkin unduni välillä kinastelevat ja kevyesti napauttelevat nokkaansa ja vähän nokkivatkin toisiaan, että kumpi pääsee ekaksi syömään ruokakupille.
        Mutta ei niillä mitään verisiä taistoja ole, muuten hyvin viihtyvät kahdestaan, laulavat äänekkäästi yhdessä (ja sottaavat myös :D), sitten ruokkivat toisiaan antamalla siemeniä nokastaan ja kujertelevat toisilleen. On todella hauskaa seurata, kuinka ne hellästi sukivat toisiaan vuorotellen ja rapsuttelevat niskasta. ^^ Siksi olen todella tyytyväinen että hankin 2 undua, enkä vain yhtä. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1473
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      247
      714
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      551
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe