Keva ja Nova

Mitä yhteistä on Kevalla (Kuntien eläkevakuutusfirma) ja Novalla (yritys, joka huseeraa mm. liikepaikkatonttibisneksessä)?
Ensin hieman taustaa.
Kevas siis hallinnoi kuntien palkollisten elärahoja. Sen hallinnossa on ns. mandaattiperiaate eli johtopaikat (toimiva johto ja sitä valvova hallitus) valitaan puolueiden mandaattien mukaan.
Kun Keskusta on Suomen suurin kuntapuolue, niin sillä on eniten mandaatteja.
On tärkeätä huomata, että kunnilla on kaavoitusmonopoli, joten on tärkeätä pysyä hyvissä väleissä kuntapäättäjien kanssa. Siinä taas auttaa paljon raha tai oikeammin vaaliraha.
Nykyinen toimitusjohtaja on Keskustan entinen kansanedustaja. Että sillä lailla tällälailla rituraturallaa!
Nova taas on yritys, jonka omistajista ainakin osa on suurten kauppakeskusten omistajia, jotka haluavat laajentaa ns. ostosparatiisien verkostoa laajalle Suomeen, joka notkoon, niemeen ja saarelmaan.
Nyt palataan siihen alussa esittämääni kysymykseen. Mitä yhteistä on Kevalla ja Novalla?
Yhteistä niille on se, että molemmat ovat pahoin ryvettyneet ns. vaalirahaskandaalissa, jossa toisena osapuolena on Kepu.
Yhteistä on myös se, että molemmissa tapauksissa on käytetty veronmaksajien rahoja.
Keva kerää eläkepottia kuntien duunareilta, laajasti ymmärrettynä.
Nova taas ei ole pitkään aikaan maksanut verojaan, vaan antanut veroihin tarkoitetut rahat Keskustalle ja sen nimeämille poliitikoille.
Ne rahat ovat siis asiallisesti ottaen veronmaksajien rahoja.
Tässä tärkeimmät yhteiset nimittäjät.
7147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä puolueilla on tietoa noista, jokainen jolla on sitä kannatusta yli muiden hyötyy kukin ajallaan ja tavallaan.
Suut on tukittu vuoroin miltäkin valtapuolueelta, joten samassa kioskissa asioivia on vuosien mittaan ollut pilvin pimein.
Onhan sitä kiistaa välillä ja joskus vahinkoja joista me äänestäjätkin saamme tietoa, tai hankimme kun vihje saadaan.

Äänestä
  • Ministeri antoi nyt tehtäväksi selvittää Kevan ja Novan yhteydenpidon perusteellisesti. Sen yhteydessä kai selvinnee sekin, onko median olettamalla yhteistyöllä ja vaalirahoituksella millaisia keskinäisiä kytkentöjä. Nythän kaikki tieto on median väitteitä.

    Nova näyttää tukeneen samoilla summilla sekä Kokoomusta, että keskustaa. Toivovat kai siitä huolimatta, että Vapaavuori ymmärtäisi olla hiljaa Novan osakkeenomistajien pyrkimyksistä.

    Mitkä puolueet saanevat eniten vaalirahaa eri lähteistä? Lehtiotsikoiden perusteella voisi maallikko veikata voittajaksi Sosiaalidemokraatit, heidän taustayhteisönsä ovat ammattiyhdistysliikkeet miljoonatuella.
    Kokoomus saa yritystukea arvattavasti eniten, vaikka hekin ymmärtävät sen salata.

    Äänestä

  • Vanha Aatami kirjoitti:

    Ministeri antoi nyt tehtäväksi selvittää Kevan ja Novan yhteydenpidon perusteellisesti. Sen yhteydessä kai selvinnee sekin, onko median olettamalla yhteistyöllä ja vaalirahoituksella millaisia keskinäisiä kytkentöjä. Nythän kaikki tieto on median väitteitä.

    Keva ja Nova yhteen soppii, huomenna pannaan pussauskoppiin, lällätellään nyt näin.

    Puoluetukia aikanaan perusteltiin sillä, että saadaan verovaroin maksettu avoin järjestelmä. Kirosanalta sekin on välillä kansan suussa maistunut. Onko niiden määrä jäänyt pahasti jälkeen, kun rahat eivät riitä vaalityöhön. Jostain näin laskelman, että ne ovat tänä vuonna 40 000 000 ja siten kukin kolmesta suurimmasta puolueesta saa verovaroista tukea 40 000 joka päivä. Luulisi siitä jotain vaalityöhönkin liikenevän. Vaalien aikaan eduskunta jakaa toinen toisilleen vielä ylimääräistä vaalitukea.

    RKP pienenä puolueena ei saa paljon puoluetukia, mutta saanut valjastettua äänestäjänsä kiitettävästi vaaliuurnille. Senkin puolueen rahoituslähteet olisi kiinnostavaa tietää.

    Lyhenteenä Keva ei tainnut ennen monelle olla kovin tuttu, mutta kyse on tosiaan siitä, että kunnan pienipalkkaisten eläkerahoja siinä nyt jaetaan.

    Tällaisenkin lausahduksen luin:

    Kansa ansaitsee parhaan demokratian, mitä rahalla saa.

    Kyllä se tiedetään, että Demarit saavat ainakin SAK:lta tukea runsaastikin.
    Ne rahat on tietysti kerätty jäsenmaksuilla. Pari euroa/jäsen tekee jo paljon.

    Ja kyllähän Demarit kuten Vasemmistoliittokin ovat ajaneet ammattiyhdistyksien ja työntekijöiden asioita, kai sen aatekin jo velvoittaa.
    Tekisivät sen varmaan muutenkin.
    Pienipalkkaisten työnteikjöiden etujen valvontaahan se on.

    On siinä kuitenkin vissi ero jos verrataan hommaa tuohon Novan tapaukseen.

    Muutama iso yrittäjä jakelee harkitusti rahaa tietyille ehdokkaille tavalla tai toisella.
    Ja jos pitää paikkansa, että Keva on antanut tuolle yritykselle veron maksajilta kerättyä rahaa ja yritys on jättänyt verot maksamatta ja rästit kaatuu veronmaksajien maksettavaksi taas, niin on siinä vähän tutkimista.

    Jos sitten ministeritason henkilö käy kiitokseksi puhumassa tuon yrityksen hankkeiden puolesta maakunnissa, niin ei hyvältä näytä.

    Äänestä

  • j.pellervoinen kirjoitti:

    Demareilla isot rahavirrat SAKn ammattijärjestöjen jäsen maksuista koostuu sievoiset miljoonat, se on ollut vuosikymmeniä sama puro ja se vaan pysyy aina inflaatioista huolimatta ajan tasalla.
    Kun ammattijärjestöjen maksut ovat prosentuaalisia, nousee se palkan noustessa automaattisesti sinne vaalikukkaroon.
    Nyt vaan tämä Jutta ei ole valmis kertomaan SDPn vaalirahoitusta, eipä tietty koska he ovat aina oikeassa, vain toiset törkeilevät, eikös se ole jo tuttu juttu/jutta.
    Tuo eduskunnan toiminta alkaa olla niin rikkinäistä että se menee jo rikollisuuden puolelle.
    Mitä jos joku tavallinen ihminen saa vaikka hyvän lahjan, joutuu maksamaan veroja tuntuvan osan, alkaa tässä kirjoittaessa jo verenpaine nousemaan, tulee terveysongelmia, taidan lopettaa tältä erää.

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Jos Kepukin olisi tyytynyt maamisseurojen jäsenmaksuista kerättyihin avaustuksiin, niin kukaan ei puhuisi mitään, mutta kun menivät selvästi korruption kelkkaan, niin siitä saavat ja kyllähän siihen kelkkaan pääsi pari demariakin.
    Ei kannata hämätä noilla hyökkäyksillä muita vastaan, kyllä kansa tietää jo.
    Ja Eenokki sanoo, että turha siinä on kiemurrella, kun paskat on housussa.

    Äänestä

  • old_profile_34767 kirjoitti:

    Keva ja Nova yhteen soppii, huomenna pannaan pussauskoppiin, lällätellään nyt näin.

    Puoluetukia aikanaan perusteltiin sillä, että saadaan verovaroin maksettu avoin järjestelmä. Kirosanalta sekin on välillä kansan suussa maistunut. Onko niiden määrä jäänyt pahasti jälkeen, kun rahat eivät riitä vaalityöhön. Jostain näin laskelman, että ne ovat tänä vuonna 40 000 000 ja siten kukin kolmesta suurimmasta puolueesta saa verovaroista tukea 40 000 joka päivä. Luulisi siitä jotain vaalityöhönkin liikenevän. Vaalien aikaan eduskunta jakaa toinen toisilleen vielä ylimääräistä vaalitukea.

    RKP pienenä puolueena ei saa paljon puoluetukia, mutta saanut valjastettua äänestäjänsä kiitettävästi vaaliuurnille. Senkin puolueen rahoituslähteet olisi kiinnostavaa tietää.

    Lyhenteenä Keva ei tainnut ennen monelle olla kovin tuttu, mutta kyse on tosiaan siitä, että kunnan pienipalkkaisten eläkerahoja siinä nyt jaetaan.

    Tällaisenkin lausahduksen luin:

    Kansa ansaitsee parhaan demokratian, mitä rahalla saa.

    Nyt varmaan tulee ajankohtaiseksi rokottaa kansalta vielä isommat puoluetukiaiset, jos yksityisiä rahahanoja aletaan syynätä tarkasti. Olisivatkin yksityisiä, mutta kun pienituloisten eläkkeillä pelataan.

    Vennamo aikanaan vastusti puoluetukia ja sanoi niitten mädättävän demokratiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sinikynä kirjoitti:

Mitä yhteistä on Kevalla (Kuntien eläkevakuutusfirma) ja Novalla (yritys, joka huseeraa mm. liikepaikkatonttibisneksessä)?
Ensin hieman taustaa.
Kevas siis hallinnoi kuntien palkollisten elärahoja. Sen hallinnossa on ns. mandaattiperiaate eli johtopaikat (toimiva johto ja sitä valvova hallitus) valitaan puolueiden mandaattien mukaan.
Kun Keskusta on Suomen suurin kuntapuolue, niin sillä on eniten mandaatteja.
On tärkeätä huomata, että kunnilla on kaavoitusmonopoli, joten on tärkeätä pysyä hyvissä väleissä kuntapäättäjien kanssa. Siinä taas auttaa paljon raha tai oikeammin vaaliraha.
Nykyinen toimitusjohtaja on Keskustan entinen kansanedustaja. Että sillä lailla tällälailla rituraturallaa!
Nova taas on yritys, jonka omistajista ainakin osa on suurten kauppakeskusten omistajia, jotka haluavat laajentaa ns. ostosparatiisien verkostoa laajalle Suomeen, joka notkoon, niemeen ja saarelmaan.
Nyt palataan siihen alussa esittämääni kysymykseen. Mitä yhteistä on Kevalla ja Novalla?
Yhteistä niille on se, että molemmat ovat pahoin ryvettyneet ns. vaalirahaskandaalissa, jossa toisena osapuolena on Kepu.
Yhteistä on myös se, että molemmissa tapauksissa on käytetty veronmaksajien rahoja.
Keva kerää eläkepottia kuntien duunareilta, laajasti ymmärrettynä.
Nova taas ei ole pitkään aikaan maksanut verojaan, vaan antanut veroihin tarkoitetut rahat Keskustalle ja sen nimeämille poliitikoille.
Ne rahat ovat siis asiallisesti ottaen veronmaksajien rahoja.
Tässä tärkeimmät yhteiset nimittäjät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu