beauceron vai saku??eroja??

öäöpo09

Moi!mietin noiden kahden rodun välillä...mitä eroja?? koira tulee ensisijaisesti perhekoiraksi lapsiperheeseen ja aion harrastaa hakua,tokoa sekä näyttelyitä jos koira sen näköinen että voi näyttelyyn viedä,ei siis tärkeä toi ulkonäkö!
Koira on myös ensimmäinen ja harrastukset kiinnostaa mutta haussa ensisijaisesti perhe/vahtikoira=)

3

214

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tutustupa nyt vaikka kummankin rodun terveystilanteeseen, niin kyllä niitä eroja alkaa löytyä.

    • Hukka-Musti

      Ainakin beauceron on säilytetty alkukantaisempana, eikä sen jalostuspohja ole niin kapea nykyään kuin sakulla. Mitä alkukantaisempana rotu on ulkomuodoltaan säilytetty, sitä harvemmin sillä yleensä esiintyy rakennevikoja. Molemmat rodut kumminkin tarvitsevat erittäin paljon liikuntaa ja aktivointia. jos koira ei ole tyytyväinen työnsä määrään, se saattaa vaikka turhautuneena alkaa paimentamaan lapsia tai tekemään jotain muuta ei-toivottua. Molempien vahtiviettikin on jo luonnostaan niin vahva, ettei sitä tulisi lainkaan voimistaa, vaan päinvastoin, eli hillitä. Mahdollisimman sosiaaliseksikin koulutettu beauceron tai saku puolustaa kyllä perhettään tarpeen vaatiessa.

    • GurtGrussel

      Beusseista vähän ja sakuista paljon kokemusta omaavana:

      Beussi selvästi haastavampi kouluttaa. Toisaalta kaikki on nykyään uusavuttomille vaikeaa. Sakujen terveydestä ei ole pahaa sanottavaa. Niitä on niin paljon suomessa(kin), että ikäviä juttuja tulee väkisinkin vastaan. Omalla neljän sakun historialla ei mitään vikoja.


      Beussi tosiaan alkukantaisempi. Joillekin se antaa jonkin merkillisen statuksen, minulle ei. Molemmat hienoja koiria. Tokoon ja näyttelyihin löytyy sopivampiakin koiria. Ehkä kannattaisi kuitenkin vielä harkita rotua. Työn ja aktivoinnin määrää ei voi liioitella.

      Onnea hankintaan, oli koira mitä rotua tahansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe