En ole koskaan aiemmin ollut perintöasioiden kanssa tekemisissä joten kysyn täältä neuvoa, toivottavasti joku ihana ihminen osaa auttaa:
Haluan ottaa asiasta etukäteen selvää jotta testamenttaajan oikea tahto toteutuu, en maallisen omaisuuden takia. Kyseisellä henkilöllä on kaksi siskoa, jotka yrittävät varmasti "vetää kotiinpäin" kaikin keinoin. En ole väleissä siskojen kanssa.
Tiedän että eräällä tuttavallani on testamentti, se on hänellä itsellään ja eräällä asianajotoimistolla. Minulle on testamentissa määrätty n. 5000€ arvosta osakkeita, sen hän on itse minulle kertonut. Tämä tuttava sairastui vakavasti vuosi sitten ja nyt hänen tilansa on erittäin huono, joten asia on pian ajankohtainen. Henkilöllä ei ole rintaperillisiä.
Ymmärtääkseni aina kuoleman jälkeen tulee perunkirjoitus. Kuka tämän prosessin panee alkuun kun rintaperillisiä ei ole? Mistä saan tiedon perukirjatilaisuudesta (paikan,ajan yms.) ja ennenkaikkea miten onnistun tuomaan esille että henkilöllä oli testamentti?
Olen lähes varma että se testamentin kappale mikä on tuttavallani kotonaan tulee "häviämään" ja oletettavasti siksi hän on antanut toisen kappaleen asianajotoimiston haltuun. Ongelma vain on etten yhtään tiedä mistä tässä lähtisi liikkeelle ja mitkä minun oikeuteni ja velvollisuuteni nyt ovat.
Mikä on tässä tapauksessa asianajotoimiston tehtävä ja kenelle he voivat testamentin luovuttaa? Kuitenkin on oletettavaa että henkilön siskot tekevät kaikkensa etten saa mitään.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos testamentti on asianajotoimistolla (eli varmassa tallessa), siskot eivät mitenkään voi vaikuttaa siihen mitä sinä testamentin mukaan tulet saamaan. Laissa vieläpä sanotaan, että jää itse perinnöttä, jos yrittää pimittää toisen testamenttia. Voivat siskot siis itse jäädä ilman mitään jos yrittävät jotain kepulikonsteja.
Pesän osakkaat päättävät kuka panee perunkirjoitusprosessin alulle, eli luultavasti nuo siskot. Perunkirjoituksesta on tiedotettava kaikille osallisille hyvissä ajoin.
Jos testamentti on olemassa ja se on vieläpä lakitoimiston säilytettävänä, tulet varmasti saamaan sen mitä testamentissa sinulle on luvattu, jos vainajalla siis vain on hallussaan tuo kyseinen omaisuus kuollessaan.
Miten lakitoimisto saa tiedon asiakkaan kuolemasta? Ottaako se säännöllisesti yhteyttä asiakkaaseen ja sen epäonnistuttua ryhtyy selvittämään tilannetta? Onko sittenkin mahdollista että asiakas kuolee ja perunkirjoitus toimitetaan ilman testamenttia?
Viisainta olisi varmaan antaa testamentin kappale suoraan sille, jonka eduksi se on tehty.
>>Miten lakitoimisto saa tiedon asiakkaan kuolemasta? Ottaako se säännöllisesti yhteyttä asiakkaaseen ja sen epäonnistuttua ryhtyy selvittämään tilannetta? Onko sittenkin mahdollista että asiakas kuolee ja perunkirjoitus toimitetaan ilman testamenttia?>Viisainta olisi varmaan antaa testamentin kappale suoraan sille, jonka eduksi se on tehty.