Uusperhepalstat

Uusperhepalstat ovat ainoita palstoja, joissa viljellään ajatusta: "Lapset menevät aina kaiken edelle".

Kaikki perheterapeutit yms. sanovat aina, että puolison on oltava ykkönen, lapset vasta kakkosia, muuten perhe (=parisuhde) ei pysy kasassa.

Onkohan siis niin, että uusperheelliseksi "joutuvat" juuri sellaiset ihmiset, jotka asettavat lapset jalustalle, unohtaen puolisonsa tarpeet, eroavat ja yrittävät yhtä huonolla menestyksellä uudelleen?

Itse olen myös "uusperheellinen", miehelläni kaksi etälasta, itse vielä lapseton. Meillä ei lapsia aseteta ykköseksi. Alussa se oli lapsille tietysti hankalaa, olivat mustiksia jne., mutta oppivat sitten, että meillä on kaksi aikuista, tasavertaista ihmistä, jotka ovat yhdessä VAIN siksi, että rakastavat tosiaan. Jos mieheni esim. halii minua, lapset odottavat vuoroaan, eivät ole koko ajan huomion keskipisteessä. Nykyään lapset ymmärtävät tämän, eikä ongelmia ole.
19294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

nimenomaan viljellään sitä ajatusta,että lapset tulevat aina ja ikuisesti aikuisten onnen jälkeen,jälkijunassa jos aikaa sattuu löytymään....uusperheitä perustetaan ainoastaan siksi,että ydinperheessä koetut vauva-ajat,lasten metelit tms. ajaa aviopuolisot toisistaan erilleen, kun sitä omaa aikaa ei yksinkertaisesti ole. Kun ydinperheessä on 2 tasavertaista aikuista niin ulkopuoliset,sukulaiset ja ystävät helposti jättävät tämän ydinperheen omanonnensa nojaan ja toinen väsyneenä lähtee kolmannen mukaan, näin saadaan 2 "perhettä" lapsille joissa molemmille jaetaan kasvatusvastuu ja lepohetket lapsista, ja näin ollen sitä yhtiestä laatuaikaa jää parisuhteelle. Näin olen asian havainnut olevan. Lapset ovat tässä yhtälössä se kärsivä puoli. Mitään hyvää sanottavaa ei uusperheistä minulla ole. Sellaisen olin vähällä perustaa,mutta itselleni lapset ja lasten hyvinvointi meni etusijalle.

Äänestä

että lapset ovat etusijalla. Normaaliperheissä niin onkin.
Pysykää te kärkkyjät ja lasten kadehtijat lestissänne. Ette kuitenkaan onnistu syrjäyttämään puolisonne lapsia pitemmän päälle, ellei puolisonne ole täysin pervo.
Säälittävää tuo perustelusi "kaikki" sanovat "aina". Kovin syvällisestipä kuvittelet asiaan tutustuneesi.

Äänestä

kun saat ikiomia lapsia, ymmärrät mitä sillä tarkoitetaan,
että lapset ensin.
Mitäpä sitä toisten lapsia huomioimaan :-/

Äänestä
  • kirjoitusta täysin.
    Toisaalta olen myös sitä mieltä että se miten rakastaan lapsiaan ja miten puolisoon on kaksi täysin eri asiaa, eivätkä ne toisiaan kumoa. Mutta jos mietitään että kenen tarpeet tulevat ensin, on lapset ykkösasemassa.
    Ajatellaanpa että puoliso ja lapsi joutuu merihätään kumman pelastat ensin... kyllä minä pelastaisin lapsen ensin, niin varmasti jokainen äiti.
    Lapseton nainenhan ei tätä tietenkään voi tajuta.

    Äänestä

  • tätä kirjoitti:

    kirjoitusta täysin.

    takuulla ensin lapsensa ja sitten vasta eukkonsa, uuden tai vanhan.
    Että ei paljon naarata.

    Äänestä

  • mies pelastaisi kirjoitti:

    takuulla ensin lapsensa ja sitten vasta eukkonsa, uuden tai vanhan.
    Että ei paljon naarata.

    itse vastasin äitinä, mutta kirjoitin selvästi että lapset tulevat aina ensin.
    Tiedän kyllä että näin on myös miehelläni. Ja kun molemmat olemme asiasta samaa mieltä ei riitoja asian suhteen tule.
    Eikä tämä siis tarkoita sitä ettemmekö rakastaisi toisiamme intohimoisesti.
    Niin ja sinä tadat olla eukko, kun eukoista kirjoitat, ilmeisesti ex-eukko, minä taas olen vaimo.

    Äänestä

  • tätä tarkoitinkin kirjoitti:

    olet noin kiinnostunut, voin kertoa, että olen ensimmäisessä avioliitossani oleva nainen. Miehenikin on ensimmäisessä avioliitossaan. Me molemmat pelastaisimme ensin lapsemme, sitten toisemme, jos pystyisimme. Onneksi voimme kumpikin luottaa siihen.

    Äänestä

  • mies pelastaisi kirjoitti:

    olet noin kiinnostunut, voin kertoa, että olen ensimmäisessä avioliitossani oleva nainen. Miehenikin on ensimmäisessä avioliitossaan. Me molemmat pelastaisimme ensin lapsemme, sitten toisemme, jos pystyisimme. Onneksi voimme kumpikin luottaa siihen.

    tuntuu, että pelastaisitte ensin lapsenne ja sitten itsenne. Hassua.

    Äänestä

  • kun minusta kirjoitti:

    tuntuu, että pelastaisitte ensin lapsenne ja sitten itsenne. Hassua.

    Vai niin.

    Äänestä

  • mies pelastaisi kirjoitti:

    Vai niin.

    Sellaisia ne ovat, ne rivien välit.

    Äänestä

  • mies pelastaisi kirjoitti:

    olet noin kiinnostunut, voin kertoa, että olen ensimmäisessä avioliitossani oleva nainen. Miehenikin on ensimmäisessä avioliitossaan. Me molemmat pelastaisimme ensin lapsemme, sitten toisemme, jos pystyisimme. Onneksi voimme kumpikin luottaa siihen.

    kuten olen sulle jo kerran kirjoittanut jos sä todella olisit ekassa liitossasi onnellisesti niin tuskin sulla ois halua meuhkata täällä uusperhepalstalla, ja kettuilla jutussa kun jutussa. Joten älä luulekkaan että uskon sua.
    Ilmoitus lähtee...

    Äänestä

  • Kun mieheni kanssa lapsen sain, tein valintani pitää lastani ykkösenä. Kun lähdin tämän miehen kanssa parisuhteeseen, tein valintani pitää häntä ykkösenä. Koska mieheni ja minun luona asuu ja elää myös hänen lapsi, tein valintani pitää häntä myös ykkösenä. KAIKKI perheenjäsenet ovat ykkösiä, kakkosia ei tunneta täällä enkä ole vielä ikinä törmännyt tilanteeseen, jossa minun pitäisi perheenjäseniä pistää tärkeysjärjestykseen.

    Äänestä

meidän yhteiset lapset naikkoisten haukuttavaksi. Onneksi mies tajusi että se olisi ollut suurin virhe, ja sovimme, että lapset eivät näe niitä naikkosia. Mies sanoi itsekin että ne eivät ole lapsillemme hyvää seuraa.
Olen tosi ylpeä lapsistani, kun eivät ole joutuneet kiistakapuloiksi ja kiusattavaksi. En voisi kuvitellakaan, että lapseni olisi vietäneet aikaa isän naisten seurasas. Ihan puistattaa, millaisia lapseni nyt olisi. Meillä ei ole ollut tarvetta sellaisiin naisiin, emmekä heitä ole tarvinneet silloinkaan kun meillä vielä oli isä talossa.
Olisi kurjaa, jos olisin joutunut luopumaan omista lapsistani, enkä enää koskaan olisi heitä nähnyt, onneksi sain pitää lapseni ja he saivat pitää minut.

Äänestä
  • että sun pitää provoilla tällä palstalla. Ilmoitus lähtee nyt.

    Äänestä

  • on kurjaa kirjoitti:

    että sun pitää provoilla tällä palstalla. Ilmoitus lähtee nyt.

    ja heidän lapsiaan, mutta auta armias, jos uusikoista sanotaan pahaa, niin se onkin niin kamalaa? Jotenkin outoa... monella pastalla... yh äidit myöskin saavat paskaa niskaa...!!!

    Äänestä

  • haukkua mielin määrin kirjoitti:

    ja heidän lapsiaan, mutta auta armias, jos uusikoista sanotaan pahaa, niin se onkin niin kamalaa? Jotenkin outoa... monella pastalla... yh äidit myöskin saavat paskaa niskaa...!!!

    eivät, he ovat pelkkää riistaa...niin se vain on

    Äänestä

  • ex vaimot lapsineen kirjoitti:

    eivät, he ovat pelkkää riistaa...niin se vain on

    Olet väärällä palstalla. Vilpittömästi toivon, että pidät pienen kesäloman tai sitten siirryt sinua koskevalle palstalla. Sinulla ei ole mitään tekemistä uusperheiden kanssa.

    Äänestä

  • haukkua mielin määrin kirjoitti:

    ja heidän lapsiaan, mutta auta armias, jos uusikoista sanotaan pahaa, niin se onkin niin kamalaa? Jotenkin outoa... monella pastalla... yh äidit myöskin saavat paskaa niskaa...!!!

    sanonut uusikoista muuta kuin pahaa sanaa?Koetas joskus.

    Äänestä

  • koskaan kirjoitti:

    sanonut uusikoista muuta kuin pahaa sanaa?Koetas joskus.

    Itse asiassa Väestöliiton sivulla toimivaa perhettä kuvaavassa tekstissä sanotaan: Perheessä aikuiset eivät aina laita lastensa tarpeita omiensa edelle.

    Kyllä kai kaikki normaalilla järjellä varustetut ihmiset tietävät, mitä tuolla tarkoitetaan ja mitä alkuperäinen kirjoittaja tarkoitti.

    Nämä katkeroituneet Lissut ja muut lässyttäjät voi jättää omaan arvoonsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-ihmettelijä- kirjoitti:

Uusperhepalstat ovat ainoita palstoja, joissa viljellään ajatusta: "Lapset menevät aina kaiken edelle".

Kaikki perheterapeutit yms. sanovat aina, että puolison on oltava ykkönen, lapset vasta kakkosia, muuten perhe (=parisuhde) ei pysy kasassa.

Onkohan siis niin, että uusperheelliseksi "joutuvat" juuri sellaiset ihmiset, jotka asettavat lapset jalustalle, unohtaen puolisonsa tarpeet, eroavat ja yrittävät yhtä huonolla menestyksellä uudelleen?

Itse olen myös "uusperheellinen", miehelläni kaksi etälasta, itse vielä lapseton. Meillä ei lapsia aseteta ykköseksi. Alussa se oli lapsille tietysti hankalaa, olivat mustiksia jne., mutta oppivat sitten, että meillä on kaksi aikuista, tasavertaista ihmistä, jotka ovat yhdessä VAIN siksi, että rakastavat tosiaan. Jos mieheni esim. halii minua, lapset odottavat vuoroaan, eivät ole koko ajan huomion keskipisteessä. Nykyään lapset ymmärtävät tämän, eikä ongelmia ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu