Huijattuko?

Perilliet saivat eri kokoisia maapalstoja toisen vanhemman kuoltua ns. lakiosana perinnöstä.
Maapalstat ovat puustoltaan ja kooltaan aikalailla eri kokoisia, ja niin varmasti myös rahalliselta arvoltaan.
Voiko yksi perillisistä vaatia lopullisessa (toisenkin vanhemman kuoltua) perinnönjaossa tasoitusta perinnön määrään esim. muuna maisuutena tai käteisenä rahana?
Vai joutuuko hän tyytymään pienempään perintöön kuin muut perilliset?
Sillä ero maapalstojen arvossa on huomattavan suuri.
5577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vähän hankala näillä tiedoilla vielä sanoa mitään.

Sinänsä lakiosahan juridisesti on jokaiselle rintaperilliselle sama eli puolet siitä perintöosasta jonka hän olisi saanut ilman testamenttia. Ei enempää eikä vähempää.
Näyttää siltä että joillekin osakkaille on jaettu enemmän kuin lakiosansa joten sinänsä vähemmän saaneet ovat oikeutettuja saamaan oman osuuteensa pesästä.

Asia vaatii kuitenkin lisätietoja.

Perustuiko siihen että rintaperillisille annettiin vain ns. lakiosa siihen että kuolleella vanhemmalla on ollut testamentti toiselle puolisolle vai siihen että perilliset eivät ole halunneet lesken vielä eläessä jakaa kokopesää. (ehkä lesken asumissuojan takia.)

Jos kyseessä on jäkimmäinen tapaus eli ei ole tehty testamenttia toiselle puolisolle niin asia on selvä sillä kuolinpesä ei ole vielä lakannut olemasta. Kun toinen vanhempi kuolee (tai aikaisemminkin) niin aiemmin vähemmän saanut osakas voi vaatia pesänjakoa jossa sitten vääryys oikaistaan. Tässä tapauksessa ei tarvitse nostaa mitään kanteita eikä välittää vanhenemisesta sillä oikeus vaatia pesänjakoa ei vanhene niin kauan kuin kuolinpesä on olemassa. (Oletan että pesässä on pesän jakoa vaadittaessa niin paljon omaisuutta että aikaisempi jako voidaan vielä oikaista. Muuten tulee ongelmia.)

Ensimmäinen tapaus jossa on tehty testamentti on kinkkisempi. Tällöin on voinut käydä niin että kun jaettin ns. lakiosat niin lopun sai sitten puoliso testamentin mukaan. Tällöin on saattanut kuolinpesä lakata ja kun toinen vanhempi kuolee niin hänen perintöään jaettaessa ei tarvitse välittää toisen pesän jakamisessa tapahtuneista virheistä. Tällöin vähemmän saaneen osakkaan pitää kannella ensimmäisen vanhemman perinnönjaosta ennenkuin kanneoikeus vanhenee. Joku juristi voinee selittää tarkemmin noita kanneaikoja.

Oleellista jutun kannalta on siis se onko ensin kuolleen vanhemman kuolinpesä lakannut vai ei kun ns. lakiosat jaettiin. Se määrää pitääkö epäoikeudenmukaisesta jaosta kannella vai voiko sen oikaista myöhemmin esim. toisen vanhemman kuoltua.

Lisäksi voi olla muita säädöksiä joita en tiedä joilla tuota vääryyttä voinee oikaista mutta eiköhän joku juristi korjaa jos meni väärin :-)

Äänestä
  • eli vainaja testamenttasi kaiken muun omaisuutensa puolisolleen paitsi nämä maapalstat jotka jaettiin vainajan lasten kesken ns. lakiosana.

    Äänestä

Se, että oletko tullut huijatuksi, pitäisi käydä ilmi perinnönjaossa käytetyistä papereista: Arvioitiinko kunkin maapalasen ja niillä olevien puuston arvo? Jos jokaisesta jaetusta läntistä on olemassa omat pätevät arviokirjansa, niin eihän tuossa jaossa epäselvyyksiä tulisi olla. Jos jonkun tai joidenkin maat ovat arviokirjojen mukaan muiden aloja arvokkaammat, niin silloin pitäisi heidän maksaa tasinkoa toisille. Onko perinnönjako jo hyväksytty ja lainvoimainen vai voiko siitä vielä valittaa?

Äänestä
  • On todella huuhaata väittää, että arviokirjalla voi vaatia jotain itselleen jaossa lisää kun arviot vaihtelee moninkertaisesti.

    Äänestä

  • Ei ole arvioitu niitä maapalstoja jotka jaettiin lakiosuutena.
    Maapalstat koostuvat saarista ja ovat kooltaan 4.2 - 1.4 hehtaarin kokoisia palstoja ja pienimmistä (2palstaa) on kaadettu metsä noin 15 vuotta sitten ja sielä kasvaa taimikko. Muilla palstoilla on täysi mäntypuusto. Nämä kaksi pienintä palstaa koostuu vielä samasta saaresta joka on sitten jaettu kahdelle perilliselle ja sinne on kaavassa merkattu vain yksi loma-asunnon rakennus paikka.
    Ilmeisesti perinnönjako on jo lainvoimainen, mutta saimmekin nyt vasta tietää että palstallemme ei voi rakentaa joten sen arvo tippui entisestään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätietoinen kirjoitti:

Perilliet saivat eri kokoisia maapalstoja toisen vanhemman kuoltua ns. lakiosana perinnöstä.
Maapalstat ovat puustoltaan ja kooltaan aikalailla eri kokoisia, ja niin varmasti myös rahalliselta arvoltaan.
Voiko yksi perillisistä vaatia lopullisessa (toisenkin vanhemman kuoltua) perinnönjaossa tasoitusta perinnön määrään esim. muuna maisuutena tai käteisenä rahana?
Vai joutuuko hän tyytymään pienempään perintöön kuin muut perilliset?
Sillä ero maapalstojen arvossa on huomattavan suuri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu