treffit tytön kanssa

Sovittiin yhden tytön kanssa keskenää treffit. Tunnetaa live kautta ja ollaan oltu ennenki yhteyksissä.

Itseeni hieman hermostuttaa ajatus, koska ohan kyseessä eka kerta kun olisin aika kahdestaan tytön kanssa ulkosalla. Miten mun pitäisi kohdata hänet?
Mitä voin odottaa tapaamiselta. Esim uskaltaako tyttöä halata kun lähdemme kotiimme? Ennyt suuria toiveita elättele asian suhteen.

Tyttö vaikuttaa erittäin kiinnostuneelta ja on jopa enemmän halunnut sitä tapaamista mitä mä, hänen omasta mielestä.

Ollaan kummatkin 16v
3355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Okei, elikkä ole vain oma itsesi ja aivain rentona vain. Luulen että tytöllä on aivat saman ajatukset ku sulla, ku se sut tulee näkemään. Eli just miten olla ja käyttäytyä. Ole kohtelijas, rento ja ota huomioon. Muista kehua mutta älä liijan monta kertaa.
Enmä usko että halauksesta olisi mitään haittaakaan. Ihan mukavaa se on, niinkuin ensinäkemykseksikin.

Ole tarkka sanoista ettet pahoita mieltä sillä naiset voivat käyttäytyä niin että ovat kiinostuneita tai iloisia vaikka oikeasti eivät ole kiinostuneet ja eivät iloiset. Joten jos sulla on pahamainen puhe päällä ja tyttö vain hymyilee, nii kanattaa vaihtaa äänen sävyä ^^.

Varo hiljaisia hetkiä ja yritä pitää juttu kokoajan auki ettei tulisi kiusallisia hiljaisuuksia.

Mutta sen voin viellä sanoa että ihan hyvin kaikki hoituu ku vaan meet ja olet rento ja tällein. Et sinä ehkä näitä kaikkia sitten muista ku hänet näät mutta ehkä jotain jää muistiin.

Ourait. Pidä hauskaa ja onnea.

Äänestä
  • älä vaan esitä mitää vaikka ootteki kahestaa oot iha oma ittes vaa, hyvin ne menee, onnea

    Äänestä

tekstin perusteella TODELLAKIN HALAAT SITÄ, ETKÄ VAA SILLEE NOPEESTI, VAA IHA KUNNOLLA. sit ku erkanette halauksest ni pidä viel kii sen alaselästä ja hymyile sillee söpösti ja suutele sitä((:
siis jos näyttää silt et molemmat on kiinnostuneita:D
iha rennosti vaa, minne te meette? tai en tiiä oottekste jo menny, jos menitte ni mitä teitte?:D ja miten meni ja kerro kaikki(:

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juujuuu 1 kirjoitti:

Sovittiin yhden tytön kanssa keskenää treffit. Tunnetaa live kautta ja ollaan oltu ennenki yhteyksissä.

Itseeni hieman hermostuttaa ajatus, koska ohan kyseessä eka kerta kun olisin aika kahdestaan tytön kanssa ulkosalla. Miten mun pitäisi kohdata hänet?
Mitä voin odottaa tapaamiselta. Esim uskaltaako tyttöä halata kun lähdemme kotiimme? Ennyt suuria toiveita elättele asian suhteen.

Tyttö vaikuttaa erittäin kiinnostuneelta ja on jopa enemmän halunnut sitä tapaamista mitä mä, hänen omasta mielestä.

Ollaan kummatkin 16v

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu