Heinäkuun ale Pariisissa

Soldes

Koskeekohan perinteinen kesäale myös kalliita muotiliikkeitä? Mahtaako esim. Guccilla olla yhtä kovat alennukset (40-50%) kuin mitä Ranskan kesäalessa yleensä sanotaan olevan?

3

488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pariisin matkaaja

      Olen joskus ostanut ylivuotisia merkitavaroita puoleen hintaan. Ostopaikka ei ollut merkkitavaraliike, vaan tuollaisten myyntiin erikoistunut putiikki. Todennäköisesti seassa oli myös väärennöksiä.

      Lacoste liikkeessä kävin toissa kesänä. Alennukset olivat pariisilaisittain normaaleja, eli puoleen hintaan sai kyllä tavaraa. Alennuksessa oli vain yhden kesän muotivärejä ja nekin ilmeisesti edelliseltä kesältä.

      Suurissa tavarataloissa on alennuksessa kaikkea mahdollista. Joten satunnaisesti voi löytää jotain muotitalojenkin juttuja. Perusmerkkejä oli paljonkin puoleen hintaan, joten lapset kulkivat merkki vaatteissa aika paljon seuraavana kouluvuonna :)

      Joidenkin Suomessakin olevien ketjujen osalta normaalihintatasokin oli Pariisissa puolet helsinkiläisestä! Eli se euromäärä hintalapussa ei sittenkään pidä paikkansa koko Euroopassa!

    • ChicaX

      Ranskan kesa-alet alkoivat eilen, joten heinakuussa on lienee turha kuvitella tekevansa enaa hyvia loytoja. Kylla Guccilla ja muilla luksusmerkeille on myos alensa, ja hyvilla prosenteilla. Esim Galeries Lafaetten Gucci-putiikkiin on monen kymmenen ihmisen jono putiikin ulkopuolella aina alen alettua.

      • Soldes

        Kiitos tiedoista. Eli näyttää siltä, että ainakin luksusputiikeista täytyy mahdolliset ostokset tehdä heinäkuun alussa jo täyteen hintaan..?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      176
      5027
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1670
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      122
      1470
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1353
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1080
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      942
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe