Rise syyllinen

Karkauksesta voidaan syyttää suoraan riseä. Rise on toimillaan aiheuttanut niin syvän työmotivaation laskemisen, ettei se voi parantua kuin vuosien työllä. Rise on aiheuttanut sen, että jokainen vankeinhoitaja vihaa omaa työnantajaansa, eikä koe mitään yhteneväisyyttä työpaikkaansa. Huonoa johtamista Helsingin suunnalta. Eikö risekin voitaisi siirtää maakuntiin, vaikka Joensuuhun?Tai vaikka Sodankylään. Tiedä vaikka raikas lapin ilmasto antaisi näille ns johtajille risessä jotain terveitä ajatuksia päähän?
6348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vankeinhoitaja vihaa omaa työtään, miksi? Olisko syytä miettiä vaikka alan vaihtoa? Kun alkaa vaikkapa yksityisyrittäjäksi niin voi olla itsensä pomo. Veikkaan vaan, että vankeinhoitajat ovat sen verran laiskanpulskeaa porukkaa ryhtymään oikeisiin töihin. Taukotila valittajia, sanon minä. TEHKÄÄ TYÖNNE KYKYJEN MUKAAN, TAI TYÖSTÄ POIS. KYLLÄ SINNE UUSIA MIEHIÄ SAADAAN.

Äänestä
  • tätähän työnantajat yleensäkin sanoo laman aikaan. Ehkä tuollainen asenne onkin vallalla risessä?en tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että jos yksi vankila olisi lakkautettu esim eteläsuomesta, niin ukot ja naiset olisivat siellä päässeet siirtymään helposti viereiseen vankilaan. Mutta kun vankila suljetaan ja supistetaan maalta, niin rise odottaa että kaikki vartijat eivät vaihda vankilaa joten rise saa sieltä tippumaan virkapaikkoja ja sitä kautta saa säästöjä. Ehkä nekin säästöt saa paremman kohteen vaikka erityistarkastajan ominaisuudessa tai lisätään vaikka jotain byrokratiaa. No kohtahan on vapauttamisyksiköt ja sitä kautta kaiken maailman valvojat näille rivitaloissa asuville vangeille. Rise viestittää suoraan, että säästöt syntyvät vain jos vartijat tajuavat lopettaa näiden töiden tekemisen...

    Äänestä

  • Kyllä tulijoita riittää kirjoitti:

    tätähän työnantajat yleensäkin sanoo laman aikaan. Ehkä tuollainen asenne onkin vallalla risessä?en tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että jos yksi vankila olisi lakkautettu esim eteläsuomesta, niin ukot ja naiset olisivat siellä päässeet siirtymään helposti viereiseen vankilaan. Mutta kun vankila suljetaan ja supistetaan maalta, niin rise odottaa että kaikki vartijat eivät vaihda vankilaa joten rise saa sieltä tippumaan virkapaikkoja ja sitä kautta saa säästöjä. Ehkä nekin säästöt saa paremman kohteen vaikka erityistarkastajan ominaisuudessa tai lisätään vaikka jotain byrokratiaa. No kohtahan on vapauttamisyksiköt ja sitä kautta kaiken maailman valvojat näille rivitaloissa asuville vangeille. Rise viestittää suoraan, että säästöt syntyvät vain jos vartijat tajuavat lopettaa näiden töiden tekemisen...

    näkemystä kerrakseen, sen lisäksi että konnunsuo on pohjoisessa.

    Äänestä

  • "TEHKÄÄ TYÖNNE KYKYJEN MUKAAN, TAI TYÖSTÄ POIS"

    Yhtä "järkeviä" nuo muutkin lauseet.
    Et sinä ainakaan vartija ole.Enempää kuin yksityiyrittäjäkään.
    Ehkä erikoissuunnittelija....

    Äänestä

  • sitä, kirjoitti:

    näkemystä kerrakseen, sen lisäksi että konnunsuo on pohjoisessa.

    kusetti hallitusta ja ministereitä.esittivät korkeat korjaus laskelmat.tiesivät jo niitä esittäessään että esim kuluissa ilmenevät kaksi lisä rakennusta jäävät tekemättä.mutta saatiinpahan näyttämään kulut kohtuuttomilta.
    sama raha menee mikkeliin moninkertaisesti.ja ei ainakaan ajateltu ihmisiä lainkaan.revitään ihmiset juuriltaan.pakkotetaan muuttamaan..satojenkilometrien päähän kodeistaan...
    lähtisitkö itse???mieti sitä ennen kuin otat kantaa. prkl

    Äänestä

En tiedä onko risessä oikeasti huonoa johtamista vai epäpätevyyttä. Mutta siihen olen törmännyt, että nämä risen ja aluevankiloiden johtotiimit keskittyvät vain omaan etuun. Oman edun edessä unohtuu johtaminen ja hyvin tehty työ. Tulee lisää päälekyyksiä ja huonoja päätöksiä. Olen pistänyt merkille myös sen, että kuka janoaa kaikkein koviten seuraavaksi pääjohtajaksi. Tällaiset henkilöt yrittävät yleensä tehdä kaikkein pahimpia päätöksiä joilla herätetään vielä ylemmät henkilöt näkemään oma tärkeys. Kenellä on tällä hetkellä kaikkein kovin halu päästä seur pääjohtajaksi?Ei liene vaikea päätellä eteläsuomen puolella?Eikö olisi hyvä järjestää kisa tästä asiasta?Vaikka samaan tyyliin kuin rise järjesti nimikilpailun. Uskon kuitenkin, että sieltä tulee sellainen työmotivaation tappaja että voi voi. Tietää huonoja aikoja vankeinhoidolle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Motivaatio kateessa kirjoitti:

Karkauksesta voidaan syyttää suoraan riseä. Rise on toimillaan aiheuttanut niin syvän työmotivaation laskemisen, ettei se voi parantua kuin vuosien työllä. Rise on aiheuttanut sen, että jokainen vankeinhoitaja vihaa omaa työnantajaansa, eikä koe mitään yhteneväisyyttä työpaikkaansa. Huonoa johtamista Helsingin suunnalta. Eikö risekin voitaisi siirtää maakuntiin, vaikka Joensuuhun?Tai vaikka Sodankylään. Tiedä vaikka raikas lapin ilmasto antaisi näille ns johtajille risessä jotain terveitä ajatuksia päähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu