Kondyloomasta

Minulla todettiin kondylooma n. 1.5 vuotta sitten. Papa kokeessa olen käynyt nyt 2 kertaa, molemmilla kerroilla papa ollut taso 2. Näkyviä muutoksia kohdun kaulassa ei ole näkynyt, eikä sen kummempia kokeita ole otettu. Syyliä en ole saanut penslaamalla pois, niitä kun löytyy emättimen sisältä, minne ei kyllä millään vanupuikolla pääse. Papa koe olisi taas edessä, mutta ei sinnekään nyt kesällä pääse, täytyy odottaa syksyyn. Se olisi sitten 3 kerta jos näyttää luokkaa 2, viimeksi papa otettu marraskuussa ja hieman pelottaa että mitä jos nyt onkin asiat viime kerrasta muuttuneet huonompaan. Ei kai tässä auta kun odotella. Puolisollani on myös näkyviä muutoksia virtsaputken suulla, nyt sai niihin jotain voidetta. Mutta mitäs jos hän saa itsensä kuntoon, niin enkö minä silloin tartuta syylineni taas uusia? Eli kondomia tulisi käyttää edelleen? Ilman ollaan nyt oltu, koska minun syylät ilmaantuivat vasta seurustelumme aikana, perintönä sinkkuajoista. Ja koska minulla ei ole todettu vielä kohdunkaulassa kondyloomaa, sitä vaan epäillään, niin voiko puoliso suojaamattomassa yhdynnässä tartuttaa sen viimeistään kohdunkaulaan? Jos näin on, niin vahinkohan on jo luultavimmin tapahtunut. Suunnitelmissa olisi vielä kaiken lisäksi perheenlisäys, mutta ne suunnitelmat täytynee laittaa jäihin:( Onko muut samankaltaisessa tilanteessa? On se helvetti että täytyy nyt koko kesä miettiä että mitähän sieltä papakokeesta ensikerralla löytyy ja pääseekö tässä lapsenteko puuhiin ollenkaan koskaan. Olisihan se hyvä hoitaa molemmat kuntoon, toivotaan vain ettei nyt löydy syksyllä mitään sellaista, mitä ei sitten enää kuntoon saadakkaan:( Kiitos jos joku osaa vastailla. Myös linkit, mistä löytyy vastauksia ja asiaa perheen suunnittelusta ja kondyloomasta ovat tervetulleita.
3171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

100% varma ole, mutta itse olen ymmärtänyt, että se on eri virus joka aiheuttaa noita näkyviä syyliä kuin se joka aiheuttaa muutoksia kohdunkaulaan. Korjatkaa jos olen väärässä. Eli ei pitäisi mieheltä ainakaan sinne tarttua mitään..

Itselläni ei ole kokemusta noista syylistä, mutta kohdunkaulan solumuutoksia hoidettiin alkuvuodesta, nyt olen raskaana rv 6 :)

Äänestä
  • ...Että erityypin virushan sen kohdunkaulaan tekee, tai mitä olen kuullut, mutta miehelle taas sanottiin toista lääkärissä... Tosin täälläpäin ainakin lääkärit tuntuu olevan ihan kujalla kyseisen taudin kanssa..

    Äänestä

Näkyvät syylät eivät ole samaa tyyppiä kuin ne, jotka voivat muuttua kohdunkaulan syövän esiasteeksi. Tosin kukaan ei voi koskaan tietää, montako eri hp-virusta on saanut elimistöönsä yhdellä kerralla.

Lapsia voitte tehdä vaikka heti. Papa-luokka 2 ei estä sitä eikä kondyloomien näkyminen. Se ei tartu lapseen.
Jos sinulla raskauden aikana havaitaan suurempia muutoksia, niin ne hoidetaan raskauden jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:/ kirjoitti:

Minulla todettiin kondylooma n. 1.5 vuotta sitten. Papa kokeessa olen käynyt nyt 2 kertaa, molemmilla kerroilla papa ollut taso 2. Näkyviä muutoksia kohdun kaulassa ei ole näkynyt, eikä sen kummempia kokeita ole otettu. Syyliä en ole saanut penslaamalla pois, niitä kun löytyy emättimen sisältä, minne ei kyllä millään vanupuikolla pääse. Papa koe olisi taas edessä, mutta ei sinnekään nyt kesällä pääse, täytyy odottaa syksyyn. Se olisi sitten 3 kerta jos näyttää luokkaa 2, viimeksi papa otettu marraskuussa ja hieman pelottaa että mitä jos nyt onkin asiat viime kerrasta muuttuneet huonompaan. Ei kai tässä auta kun odotella. Puolisollani on myös näkyviä muutoksia virtsaputken suulla, nyt sai niihin jotain voidetta. Mutta mitäs jos hän saa itsensä kuntoon, niin enkö minä silloin tartuta syylineni taas uusia? Eli kondomia tulisi käyttää edelleen? Ilman ollaan nyt oltu, koska minun syylät ilmaantuivat vasta seurustelumme aikana, perintönä sinkkuajoista. Ja koska minulla ei ole todettu vielä kohdunkaulassa kondyloomaa, sitä vaan epäillään, niin voiko puoliso suojaamattomassa yhdynnässä tartuttaa sen viimeistään kohdunkaulaan? Jos näin on, niin vahinkohan on jo luultavimmin tapahtunut. Suunnitelmissa olisi vielä kaiken lisäksi perheenlisäys, mutta ne suunnitelmat täytynee laittaa jäihin:( Onko muut samankaltaisessa tilanteessa? On se helvetti että täytyy nyt koko kesä miettiä että mitähän sieltä papakokeesta ensikerralla löytyy ja pääseekö tässä lapsenteko puuhiin ollenkaan koskaan. Olisihan se hyvä hoitaa molemmat kuntoon, toivotaan vain ettei nyt löydy syksyllä mitään sellaista, mitä ei sitten enää kuntoon saadakkaan:( Kiitos jos joku osaa vastailla. Myös linkit, mistä löytyy vastauksia ja asiaa perheen suunnittelusta ja kondyloomasta ovat tervetulleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu