Meillä ei päästy rivitalojen piha-asfaltoinnista yhteisymmärrykseen ja sitten syntyi jo kauhea riita. Osa porukasta ei edes sanonut mielipidettään. Meillä on isännöitsijä taloyhtiön puolesta,joka ottaa kuitenkin kaikki asiat huomioon ja yhtiövastike on pysynyt kuosissaan. Kauheeta nuo riidat ja kun siinä itsekkin hermostuu..miten muilla kokoukset ovat sujuneet jos vaikka jotain remppaa olette suunnitelleet?
tapeltiin
kokouksessa sitä
2358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pienessä rivariyhtiössämme on kokousten ilmapiiri pitkälle kiinni siitä ketä jokin päätettävä asia kiinnostaa tai koskee. Vuosien saatossa oppii, miten joku on lapsellisen periksiantamaton ja järjestää järjettömät kiukuttelukohtaukset jos ei saa ajamaansa asiaa läpi. Toinen taas on järkevä, kolmas muuttaa mielipiteensä sen mukaan kenen kanssa on viimeksi tullut parhaiten juotua kaljaa jne.
Jos kyse on jostakin muutoksesta, minkä arvellaan herättävän tunnepitoista reaktioita sovitaan yleensä parista vaihtoehdosta ja joku määrätään selvittämään työt ja kustannukset ja lopuksi äänestetään demokraattisesti kumpi vaihtoehto on mieluisin. Se keino on yleensä toiminut kovin erilaisten persoonien kesken ja vältetty siis pahimmat huudot.
Järjestäkää ylimääräinen yhtiökokous ja äänestäkää asfaltistanne. Kenenkään ei ole pakko äänestää yhtiökokouksessa eikä edes sanoa mielipidettään eikä juuta eikä jaata. Mutta enemmistö päättää ja pääsette eteenpäin.