Tilanne tämä. Olen 17-vuotias tyttö ja aloitan syksyllä abivuoteni lukiossa. Minulla on keskivaikea masennus johon olen hankkinut keskusteluapua -> psykologi teki minusta lastensuojeluviranomaisille ilmoituksen, koska juon itseni humalaan usein, sillä en kestä elämää selvinpäin.
Ilmoituksen tullessa tietoon vanhempani eivät ole päästäneet minua mihinkään, päivisin saan käydä kaupungilla, tavata kavereita jne. mutta iltaisin en saa lähteä mihinkään, muuten he laittaisivat poliisit perään. Kotona ei ole tekemistä, perheemme ei ole mikään onnellinen "normaali"perhe.
Isäni on työkyvyttömyyseläkkeellä ja masentunut, eikä tee yhtään mitään, makaa vain sohvalla, makuuhuoneessa jne. Äiti käy töissä, jotta pystyy elättämään meidät ja töiden jälkeen hän nukkuu iltaan asti. Emme tee perheen kesken ikinä mitään, jokainen on omissa oloissaan. Äitini ei ole sulattanut ajatusta juomisestani eikä lastensuojeluilmoituksesta. Hän huutaa minulle tämän tästä, kyttää ja nimittelee alkoholistiksi. Juomiseni on siis se pahin asia, ei se mikä sen aiheuttaa (masennus) vaan ylipäänsä tapa juoda. Hän pyrkii pitämään minut erossa alkoholista, koska ei hyväksy alkoholin juontia alaikäisenä, ei sen takia että minulle itselleni tulisi parempi olo jos olisin raitis. Ei ymmärrä tunteitani tai oloani yhtään, ei pysty puhumaan rauhallisesti vaan huutaa ja sen jälkeen pitää mykkäkoulua parikin päivää. Kyselee miksi en viihdy kotona ja miksi muiden perheet ovat parempia jne. "Mikä meidän perheessämme on vialla?" Kaikki. Ei meidän perhe ole todellakaan normaali, mutta hän ei sitä suostu hyväksymään..
Olemme puhuneet sijaisperheestä ja äiti haluaisi huostaanotattaa minut koska olen "pilannut hänen elämänsä ja aiheuttanut lukuisia harmeja". Mä en jaksa tällaista elämää, istua neljän seinän sisällä vailla tekemistä ja kuunnella huutoa. Totuudenmukaisesti sanoen, en tiedä jaksanko tätä syksyyn asti jolloin asioistani keskustellaan lastensuojelun kanssa. Mitä jos mä kuolenkin ennen sitä?
Onko sijaisperhe tässä vaiheessa hyvä ratkaisu ja miten sellaiseen pääsee/päätyy?

Vastaukset 15
Vanhimmat
ja kerro,ettet jaksa kotona. Tai sinne sossun luo.
suhteen omiin käsiisi.
Nuorisoneuvontakeskuksia on suurimmissa kaupungeissa mistä saa kaiken kattavaa ja monen alan ammattilaisen apua. Sinun ikäisesi ei ehkä kannate enää ajatella mitään sijaishuollon sijoitus osastoa ja ties minne ja ties kenen luo tai laitokseenkin mahdollisesti.
Mieluummin niin että hankit itsellesi kaiken sen avun ja tuen saadaksesi elämäsi omalta osaltasi järjestykseen ja mitä yhteiskunta tarjoaa ja auttaa
jotta pääsisit itsenäisen ja oman elämäsi alkuun.
Vuoden päästä olet kuitenkin (vai jo tänä vuonna?) täysikäinen ja silloin olet omillasi olitpa ollut lastensuojelun asiakkaana tai et.
Jälkihuolto toimii tietenkin huostaanoton jälkeen täysi-ikäiselläkin mutta jos ei ole mikään pakko niin lastensuojelu väkeä ei elämääsi kannate sotkea.
Kaikkien muiden viranomaisten mutta myös vapaaehtoistahojen apua ja tukea kannattaa ottaa vastaan, tällä tavalla sinulla on mahdollisuus säilyttää itsenäisyytesi ja olla oman elämäsi herra.
Hengissä pysyy kun on jotain mitä suunnitella.
Sinulla se on tuleva elämäsi. Joka on siis sinun elämäsi. Ei vanhempiesi eikä myöskään lastensuojeluviranomaisten.
Vanhempiaan ja perhettään ei voi valita ja kun ikää ja elämänkokemusta tulee niin opit ehkäpä näkemään asiat myös sieltä vanhemman sukupolven puolelta.
Viimeistään silloin kun sinusta itse tulee omille lapsillesi vanhempi.
Kaikki ei ole kaikilla hyvää mutta miettimällä ja kovasti miettimällä voit jopa löytää näistä omista "kaikki pielessä" vanhemmistasikin jotain positiivista ja ehkäpä hymynkin kasvoillesi tuovaa mukavaa muistoa. Älä anna "kaikki pielessä" vanhempien pilata elämääsi. Se ei kannata.
tekemistä!
Jos isäsi on sairas ja äitisi raataa itsensä töissä väsyksiin, on sinulla taatusti tekemistä kotona. Esimerkiksi siivous, pyykinpesu ja ruoanlaitto. Ei luulisi tulevan aika pitkäksi. Oletko jo pessyt ikkunat? Entä oletko kesätöissä?
Alkoholin juominen ei tosiaankaan kuulu alaikäisille, äitisi on aivan oikeassa.
Lopeta hyvä ihminen tuo murjottaminen ja viinan norkoilu ja tartu työhön. Ja jos aikaa on senkin jälkeen, on kirjasto täynnä lukemattomia kirjoja. Näin kesällä myös lenkkeily ja ulkoilu on aivan ihanaa.
halua 17 vuotiasta sijaisperheeseen. Et juuri ennättäisi sopeutua, kun jo lähtisit. ja tuot niin vähän aikaa rahaa. Sijaisvanhemmat haluavat vauvoja - mielellään sellaisia joilla ei ole sukulaisia elämän piirissään tai sitten ne sukulaiset saadaan ajettua pois.
kuka sanoo, että noista heittoista yksikään oli sijaisvanhemman kirjoittama? täällähän käyvät kirjoittelemassa kaikki muutkin, kuten sinäkin!
AP:lle: sinun ikäisiäsi ei juurikaan sijoiteta perheisiin, sillä olet todellakin itsenäistymässä ja sijoituspaikkasi (jos siihen päädyttäisiin) olisi todennäköisesti ammatillinen perhekoti tai itsenäistymisasunto.
Mitä tapaasi hoitaa masennusta juomisella tulee, oletko itse miettinyt sen tehokkuutta? Auttaako se mielestäsi oloosi? vai antaa vain sen hetken unohduksen? kai olet saanut lääketieteelisempääkin lääkitystä kuin alkoholin? oletko antanut sen vaikuttaa oloosi?
miten isäsi hoitaa masennustaan? ei kai malli ryypätä tule isiltä?
onko masennuksesi tausta (syy) selvitetty? Minusta sinun tuli todellakin jutetta vaikka sen lastensuojelun sosiaalityöntekijän kanssa luottamuksellisesti toiveistasi ja vaihtoehdoista. selvitä itsellesi mitä edessä voisi olla ja pyydä sitten yhteiskeskustelua äitisi kanssa sosiaalitoimistoon. En usko etteikö äitisi haluaisi sinun parastasi, mutta joutua tekemisiin ossun kanssa on hänelle järkytys. lue väliin noita katkeria kirjoituksia niin täältä kuin biovanhempien palstaltakin, niin saat aavistuksen siitä mitä äitii tuntee ja mitä hän pelkää.
ja jos sijoitukseen pyrit, niin ei meilläkään ryypätä ja iltoja kylillä ( kaupungilla) vieritä. tiukat rajat ne täälläkin on ja kotityöt kaupan päälle. koeta löytää apu masennukseesi ja yhteys äitiisi.

Täytän joulukuussa 18 vuotta, eli tässä on viisi kuukautta kestettävä sossuja.
"Lopeta hyvä ihminen tuo murjottaminen ja viinan norkoilu ja tartu työhön. Ja jos aikaa on senkin jälkeen, on kirjasto täynnä lukemattomia kirjoja. Näin kesällä myös lenkkeily ja ulkoilu on aivan ihanaa."
Kyllä huomaa, ettet sinä ole elämässäsi masennuksesta kärsinyt! Luuletko että masennuksesta toivutaan noin vain? Ei, ei ainakaan neljän pitkän vuoden jälkeen. Kun ihminen on masentunut, hän ei JAKSA/HALUA eikä häntä KIINNOSTA tehdä mitään ja kuten sanoin juon alkoholia, jotta saisin edes hetkeksi paremman mielen tämän paskan elämän keskellä. Kiitos kuitenkin viestistäsi, valitettavasti se poikkesi pahasti aiheesta.
"Mitä tapaasi hoitaa masennusta juomisella tulee, oletko itse miettinyt sen tehokkuutta? Auttaako se mielestäsi oloosi? vai antaa vain sen hetken unohduksen? kai olet saanut lääketieteelisempääkin lääkitystä kuin alkoholin? oletko antanut sen vaikuttaa oloosi?
miten isäsi hoitaa masennustaan? ei kai malli ryypätä tule isiltä?"
Juominen ei auta kuin hetkellisesti, mutta parempi hetkellisesti kuin joutua kärsimään 24/7. Olen syönyt mielialalääkkeitä, mutta lopetin ne koska en kokenut niistä olevan apua, enkä ole sen jälkeen niitä suostunut syömään. Isäni ei hoida masennustaan, koska ei koe hoidoista olleen ennenkään apua. Suvussamme on alkolismia (isällä ollut ongelmia, isoisäni oli alkoholisti).
Kiitos vastauksista, pelottaa vaan jos joutuukin johonkin lastenkotiin.
Lisäys, masennukseni syy ei ole tiedossa, siihen vaikuttavat niin monet asiat. Koulukiusatuksi tuleminen ja perheongelmat ovat kuitenkin pääsääntöisesti mietittyjä syitä.
Missä ihme pumpulissa nykyään oikein kasvetaan?! herrajumala sentään mitä täällä jokapuolella oikein lukeekaan,kun eksyin tänne lukemaan näitä!
No voi jestas jos ei saa iltaisin pyöriä kaupungilla,kun ei muuta tee kun ryyppää?! jo on kumma. Mä,kun olin teini,niin olin jokasesta ryyppykerrasta muutaman viikon arestissa ja taas muistinkin,et juu niinhän se oli et ei pitänykään juoda... nykyään jos vanhemmat kieltää ryyppäämisen,ni lapsen pitää siis päästä sijaiskotiin tm? HUH! voi helvetti.. kyllä täytyy ihan suoraan sanoa,et voi näitä nykyajan vanhempia, yhteiskuntaa ja LAPSIA!!
nykyään monikaan nuorista ei edes tiedä,et mitä kotityöt on...ja mitä on KUNNIOITUS vanhempia kohtaan?! ei tuossa kertomassasi mielestäni sen kummoisempaa ollut,normaalia keskitasoisen perheen elämää!
Armeijassakin nykyään sauvakävellään ja pelataan wiitä,kun äidin pikku kullannuppuja ei hitto soikoon voi siellä 'kiusata', esim. pistämällä juoksemaan tai metsään?! huhuhhh!!
Oon kyl tosiaan järkyttynyt, eikö ihmisiä ala jo tuolla ylemmissäkin hallituksissa naurattamaan?! kuka tällaista oikein tosissaan voi tehä, mitä täs maailmas nykyään tapahtuu?!
rähjääntyy. Kerropa omasta elämästäsi edelleen, älä turhia toisten elämisestä huolta kanna. Valtio pitää varuspalveluksessa olevista huolen, älä stressaa sillä itseäsi. Mutta kerropas vielä itsestäsi.
itsesi ohjattavaksi niin samantien asuntotoimistoon, hakemaan itsellesi asuntoa.
Kaiken muun avun ja tuen löydät selaamalla nettiä ja nuoria koskevia asioita.
Teet itsellesi listan mitä tarvitset ja millaisia asioita elämältäsi toivot ja haluat.
Sen jälkeen yhteys viranomaisiin, tahoihin jotka edellä mainituista asioista vastaavat.
Vanhempiaan ei voi vaihtaa ja monesti kun keskustelee esimerkiksi kavereiden, ystävien, sukulaistensa (esim. serkkujen jne) kanssa huomaa
etteivät omat asiat ole todellakaan niin surkeasti kuin itsestä tuntuu ja ne itse kokee.
Omaan alkoholinkäyttöön voit ihan itse omilla päätöksilläsi vaikuttaa eikä se ole edes käyttämisen alkuvaiheessa edes vaikeaa. Jättää aina sen ensimmäisenkin paukun, pullon ottamatta niin se päätös on siinä.
Vaikkei perheessä olisi esimerkiksi alkoholismia tai muutakaan päihderiippuvuutta voi perhe-elämä perheen sisällä olla kylmän tuntuista ja välinpitämätöntäkin.
Mieti se hyvä mitä teillä kotona on ja yritä omalta osaltasi vahvistaa sitä.
Olet jo viittä vaille aikuisten maailmassa kiinni ja kohta siis täysi-ikäisyyden saavutettuasia sitä lain edessä jo oikeastikin.
Joten myös sinä voit vaikuttaa niin halutessasi ja toivoessasi sitä parempaa perhettä ja vanhempia itsellesi
tehdä asioille ja tilanteille jotakin.
Jokainen on loppujen lopuksi oman onnensa seppä.
ok. Sinulle tuskin on hoidoksi alkoholia suositeltu, joten mitäpäs jos vaihteeksi tekisit kuten aikuiset käskee? Lopeta se ryyppääminen ja TEE JOTAIN OMAN HYVINVOINTISI ETEEN!!!! Hae vaikka omaa asuntoa tai sitten kokeile tehdä vaikka niitä kotitöitä kotonasi. Ei pahalla, mutta et voi elää ilmaiseksi pellossa kuitenkaan, jos kotoasi pois haluat, joten eikö ole sama ruveta tekemään jotain siellä himassa elatuksesi eteen?
Jokatapauksessa jotain sun on tehtävä ihan itse, jos haluat apua! Olen pahoillani, mutta kohta täysi-ikäisenä et aina ole enää vain lapsi, josta kaikki muut pitää huolen. Joulukuussa viimeistään joudut opettelemaan omillesi, joten mikä estäsisi tekemään sen nyt?
Asia yksi on se että haet apua alkoholiongelmaasi ja opettelet tulemaan toimeen ilman sitä!!!!!!!!
http://www.aa.fi/
Vaikuttaa siltä että tahdot nähdä hyvää ja onnellista perhe elämää- ja olla kuitenkin vielä se lapsi- vailla suurempia huolia ja murheita. Teidän perheen asioita /käyttäytymiskulttuuria tulisi muuttaa, tuollainen käytös vanhemmilta on varsin ajattelematonta. Kärsivät siitä itsekkin ja niin kärsit sinäkin. Eli kenkä puristaa ja monestakin kohti. Muista kuitenkin aina että sinä itse vastaat omista tunteistasi ja omasta käytöksestäsi teidän perheessä. Sinä voit laittaa rajat sille miten sinua kohdellaan. Mutta huomaa: ei huutamalla eikä raivon vallassa vaan tiukasti ja ystävällisesti. (lisää tästä: googlaa läheisriippuvuus)
Vanhempiesi tehtävä on itse tehdä itselleen jotain- hoitaa itsensä kuntoon, pitää huolta jaksamisestaan, heidän oma muutoksensa on vain ja ainoastaan heidän omissa käsissään. Sinä et sitä voi tehdä.
Avoimuus ja rehellisyys ja aito välittäminen tuntuu olevan hukassa teidän perheessänne.
Silti nostan hattua sinulle, koska olet ajatellut asioita ja alkanut ottaa niistä selvää. Omaa myöhempää perhettäsi varten on tai olisi hyvä olla olemassa malli siitä toimivasta perheestä. Tosin sekin tulee aina muistaa että lapsuuden perheen malleja ei ole pakko toistaa omassa perheessään- sen tosin helposti tekee, JOS ei ole ajatellut asioita halki ja tiedostanut niitä ja päättänyt tahtooko itse elää samanlaista elämää.
Voimia sinulle hankalaan tilanteeseen!
Hei Sinä 17-vuotias tyttö! Kyllä sinusta välitetään. Minäkin ainakin! Vaikka olen yli viisikymppinen, muistan vieläkin, miten olisin juuri sinun iässäsi halunnut lähteä kotoa, lähteä jonnekin pois. Sisarukset olivat jo maailmalla ja minä jäin "yksin" vanhempieni kanssa. Vaikka minulla oli rakastavat vanhemmat, jotka huolehtivat minusta, eivät käyttäneet alkoholia eivätkä poltelleet, tunsin ettei kukaan välitä minusta. Vasta vanhempana ymmärsin, että välittiväthän he, rakastivathan he. Minä vain elin omaa murrosvaihettani kasvaessani aikuiseksi. Se on normaalia irtautumista, joka hormonien vaihdellessa tuntuu jopa masentavalta. Silloin luulee, että kaikilla muilla menee hyvin. Vain minä olen yksin..
Mutta tiedätkö, tuota vaihetta kestää lopulta vain hetken aikaa. Se on toisilla rankempaa kuin toisilla, sitä ei sovi kieltää. Mutta jaksa sinä vielä, älä anna periksi. Sinusta välitetään. Myös ne huudot, joita ehkä saat osaksesi kotona, ovat välittämistä. Eihän se mukavalle tunnu, mutta jos eivät huutaisi, eivät välittäisikään! Kun on itse vanhempi, ymmärtää että vanhemikin voi välillä väsyä eikä aina osaa näyttää hyviä tunteita. Ei vain osaa! SItä sopiikin miettiä, miksi hellien tunteiden näyttäminen hävettää enemmän kuin kovien tunteiden? Eikö sinunkin ole vaikeampi näyttää ja jakaa juuri syvimpiä tunteita. Kätket ehkä ne alkoholiin tai tiuskimiseen. Ehkä oikeasti haluaisit sanoa, että olet yksinäinen ja kaipaisit tukea, välittämistä, hellyyttä. Ihmisen elämä on kummallinen.
En osaa valita sanojani oikein, mutta haluan rohkaista sinua luottamaan tähän päivään, homiseen ja tulevaisuuteen. Sinulla on kaikki eväät selvitä hyvin eteenpäin. Älä anna periksi.
Sen tiedän, että kaikista kauheinta, mitä vanhemmat voivat kokea, on oman lapsen menettäminen. Itse menetimme ainoan, ns. ylikiltin, lapsemme itsemurhalle muutama vuosi sitten. Sen jälkeen ei voi sanoa sanaakaan, ei voi rakentaa tätä päivää, ei huomista päivää, ei sanoa huomenta, ei sanoa hyvää yötä, ei kutsua nimeltä. Siksi minä sinulle kirjoitan. Toivon - ja rukoilen - että otat kuluvan päivän ja kaikki edessä olevat päivät luottaen vastaan ja ehkä myöhemmin näkisit vanhempasikin toisin silmin - viimeistään sitten, kun saat omia lapsia ja murehdit heidän jaksamistaan.
Kun tuntuu pahalta, voisit tehdä jonkin pienen itseäsi ilahduttavan asian. Vaikkapa vain lähettää iloisen postikortin tutulle tai sukulaiselle. Pienikin tekeminen ja itsestä ulospäin katsominen auttaa. Itse olen saanut apua ihan mitättömiltä vaikuttavista asioista ja niin pienestä onkin tullut suuri apu. Tätä toivon sinullekin. Ponnisteltuasi hivenen, huomaat että itsetunto kohoaa ja voimat sen myötä. Halaus sinulle tänään, huomenna, elämäsi kaikkina päivinä. Välitän sinusta!
"RUKOUS ON SE KÄSI, JOKA LIIKUTTAA SITÄ KÄTTÄ, JOKA LIIKUTTAA KOKO MAAILMAA." Se käsi sinua siunaa, ei huomenna, vaan tänään, juuri tälläkin hetkellä!
"Kun Jumala avasi ikkunansa,
Hän kysyi, toivoisinko jotain erityistä.
Siihen vastasin:
Pidä huota ihmisestä, joka lukee tätä viestiä,
sillä hän on erityinen."
Terveisin
Lähimmäinen
olen jo ex-sijari, mutta aikanaan kyllästyin kotona olemiseen ja 17v lähdimme naapurin tyttöjen kaa etelään tehtaalle töihin!
Katsos kun kyllästyin jo 10v alkaen lypsämään iltaisin käsin lehmiä ja aamul keskikouluun jo 7.30 piti mennä!isä kuoli sinä kesänä.
me pennut jouduimme tekeen maatilal kaiken (16 ja 10v tytöt ja 8 ja 6v pojat)toki äiti yötämyöten teki kaikkee eteemme, kiitos äiti edesmennyt vuosia sit!
siks vain mainitsin...
3 s-lasta ok, maailmalla ja yli 20 loma- tukilasta, kiitos " läpikulusta".