Magiapiiri

Teen nyt uuden aloituksen kirjoitukseeni jonka jo aiemmin kirjoitn toisaalle missä kyseltiin VOODOOsta.

Eli....

Miten on, olisiko magiapiirille kysyntää Suomenmaassa? Sellaiselle, missä ei heti ensimmäisenä tyrkytetä filantropiaa, humanismia, kaikkien ihmisten tasa-arvoa, ja vitivalkoista magiaa, vaan toteutettaisiin myös -valkoisen ohella- mustaa ja punaista magiaa. Voodooperiaatteen käyttö kirousmagioineen olisi myös mukana.

Voisimme yhdistellä niitä tietoja ja metodeja aiheesta joita osalla meistä jo on. Itsellänikin olisi jotain annettavaa piirille - tietoa ja rekvisiittaa.
1252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uskon että Suomessa löytyy tälle suurtakin kysyntää mutta kukaan kuka asiasta tietää tai on kiinnostunut ei tämä palstan kautta vastaa, paitsi minä.

Itse vastaan koska olen aiheeseen vast-ikään tutustunut erään toiseen aiheen kautta, mutta voin sanoa olevani erittäin kiinnostunut aiheesta.

Aikakirjojen tulkinta ja transcendenttiin tilaan pääseminen ovat ainakin asioita joihin haluaisin tutustua enemmänkin.

Piirin perustaminen ei ole vaikeaa. Se lähtee liikkeellä tapaamisesta ja asioiden läpikäymisellä. Pääasia taitaa kuitenkin olla piirin perustajien samanlaiset elämänkatsomukset ja päämäärät, joka ei ole mikään itsestäänselvä asia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huuduu kirjoitti:

Teen nyt uuden aloituksen kirjoitukseeni jonka jo aiemmin kirjoitn toisaalle missä kyseltiin VOODOOsta.

Eli....

Miten on, olisiko magiapiirille kysyntää Suomenmaassa? Sellaiselle, missä ei heti ensimmäisenä tyrkytetä filantropiaa, humanismia, kaikkien ihmisten tasa-arvoa, ja vitivalkoista magiaa, vaan toteutettaisiin myös -valkoisen ohella- mustaa ja punaista magiaa. Voodooperiaatteen käyttö kirousmagioineen olisi myös mukana.

Voisimme yhdistellä niitä tietoja ja metodeja aiheesta joita osalla meistä jo on. Itsellänikin olisi jotain annettavaa piirille - tietoa ja rekvisiittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu