Testasin selaimet - Opera paras

tai oikeastaan - testasin IE8:n, Firefox 3.0.11:n ja Opera 9.64:n. Safari siis testin ulkopuolella.

Näistä selaimista ainakin omalla koneellani sekä Ubuntussa että XP:ssä Opera osoittautui nopeimmaksi ja parhaimmaksi käyttää. IE-8 osoittautui odotetusti kaikkein kankeimmaksi. Firefoxin ongelmat tulivat joillakin sivustoilla joilla mm. teksinsyöttäminen kenttään oli takkuista (ehkä kyseiseen sivustoon liittyvä asia, sillä useimmilla muilla sivuilla teksti meni message boxiin nopeasti).

3-4 vertailukäytön perustellaalla aion siirtyä käyttämään Operaa rinnan Firefoxin kanssa.
5169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mä oon jo siirtynyt Operaan. Windowsin puolella, silloin kun sitä vielä käytin, siirryin Operaan aikapäiviä sitten (sitä ennen käytin Firefoxia) ja nyt kun käytän Ubuntua, oon myös siinä siirtynyt Operaan. Asennus on helppoa. Imuroi vaan sen deb-paketin Operan sivuilta ja sit klikkaa sen deb-paketin kuvaketta niin käynnistyy ohjelma joka asentaa ton.

Opera todellakin on parhaimmasta päästä selaimia.

Sähköpostiohjelmana kuitenkin edelleen Mozilla elikkä Thunderbird.

Äänestä
  • Thunderbirdiä käytän itsekin. Tosin Ubuntussa käytän vielä Evolutionia, mutta taidan sielläkin siirtyä Thunderbirdiin. Linux Mintin puolella Thunderbird on jo oletussähköpostiohjelmana.

    Mitä mieltä kansalaiset ovat muuten Safarista? Itse en ole sitä vielä testannut.

    Äänestä

  • ....on kun laittaa Debianissa ja Ubuntussa lähteen suoraan sourcseen:
    http://deb.opera.com/

    Kyllä nyt maalla olisi ilman Opera 10 betaa kusessa kun 3G verkkoa ei ole, Turbo nopeuttaa kummasti menoa hitailla yhteyksillä. Operassa on hyvät ominaisuudet, käytettävyys on huipussa. Mitä Opera edellä sitä muut perässä, näinhän se on mennyt. Useimmat nykyään itsestään selvät asiat selaimissa ovat alkujaan tulleet Operaan.

    Odotan innolla virallista vakaata kymppiversiota.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    ....on kun laittaa Debianissa ja Ubuntussa lähteen suoraan sourcseen:
    http://deb.opera.com/

    Kyllä nyt maalla olisi ilman Opera 10 betaa kusessa kun 3G verkkoa ei ole, Turbo nopeuttaa kummasti menoa hitailla yhteyksillä. Operassa on hyvät ominaisuudet, käytettävyys on huipussa. Mitä Opera edellä sitä muut perässä, näinhän se on mennyt. Useimmat nykyään itsestään selvät asiat selaimissa ovat alkujaan tulleet Operaan.

    Odotan innolla virallista vakaata kymppiversiota.

    "....on kun laittaa Debianissa ja Ubuntussa lähteen suoraan sourcseen:
    http://deb.opera.com/"

    Kiitos tuosta vinkistä, täytyy laittaa tuo pakettivarastojen luetteloon niin saa suoraan Synapticilla ladattua. :)

    Äänestä

http://opendotdotdot.blogspot.com/2009/06/world-wins-south-korea-for-firefox.html

Blogikirjoitus joka käsittelee Etelä-Korean muuttuvia selainmarkkinoita. Maassa jossa on ehkä maailman nopeimmat nettiyhteydet on tähän asti hallinnut Microsoftin IE-selaimet, mutta nyt tilanne on nopeasti muuttumassa. Teknologinen kehitys on johtanut siihen että Microsoft-stardardit ovat muuttuneet taakaksi. Vuodesta 2011 lähtien julkishallinnon 150 webbisaittia siirtyy tukemaan kaikkia selaimia.

Microsoftin kuristusote Etelä-Koreassa on hellittämässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Super-Jorma kirjoitti:

tai oikeastaan - testasin IE8:n, Firefox 3.0.11:n ja Opera 9.64:n. Safari siis testin ulkopuolella.

Näistä selaimista ainakin omalla koneellani sekä Ubuntussa että XP:ssä Opera osoittautui nopeimmaksi ja parhaimmaksi käyttää. IE-8 osoittautui odotetusti kaikkein kankeimmaksi. Firefoxin ongelmat tulivat joillakin sivustoilla joilla mm. teksinsyöttäminen kenttään oli takkuista (ehkä kyseiseen sivustoon liittyvä asia, sillä useimmilla muilla sivuilla teksti meni message boxiin nopeasti).

3-4 vertailukäytön perustellaalla aion siirtyä käyttämään Operaa rinnan Firefoxin kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu